Kuva: Huntington
http://www.huntington.org/

KUINKA NUORI VIHAINEN NAINEN KÄÄNNYTETÄÄN

"There are a lot of lonely women out there, man. They look good, they just don't connect. They're sitting there all alone, going to work, coming home...it's a big thing for 'em to have some guy pop 'em." Charles Bukowski

Tapasin beat-kirjallisuuden raikulipojan Charles Bukowskin ensimmäisen kerran vuosi sitten. Poikaystäväni esitteli meidät kolumnikokoelmalla Vanhan likaisen miehen juttuja. Naureskellen hän arveli, etten ehkä pitäisi siitä, se kun on ”vähän sellaista äijätekstiä”. Lienekö ollut mustasukkainenkin, olihan hän jo saanut palasia Bukowskin maineesta.
Lapsellisen uhmakkaana painelin kirjastoon, jonne olin sopinut tapaamisen mystisen miehen kanssa. Ilmassa oli odotuksen jännittynyttä tuntua, koska en ollut ollenkaan varma löytäisinkö miehen sieltä. En pettynyt, vaan poistuin kainalossani Bukowskin alter egon, Henry Chinaskin edesottamuksia valottavat Pystyssä kaiken aikaa sekä Postitoimisto.
Treffit eivät alkuun sujuneet kovinkaan mallikkaasti. Keskustelumme oli kinasteluhenkistä, sillä olin valmistanut mieleeni kehikon itsestäni lukijana hyvin sukupuolisidonnaisin kakkosnelosin, pihavalona nuoren naiseuteni soihtu.
Bukowski lateli rehellisesti mielipiteitään ja minä änkytin ponnettomasti vastaan semi-feministisen kiukun kipinöidessä takaraivolla. Mutta Pystyssä kaiken aikaa ei antanut minunkaan mennä maate.
Aamulla ohimoa kirvelsi nukkumaton uni, Bukowski oli tyylilleen uskollisena pitänyt taas yhtä nuorta naisihmistä hereillä koko yön. Poikaystävälle valehtelin lukeneeni kokeisiin.
Myöhemmin iltapäivällä äitini irvisti eteisessä, kun kerroin hänelle kenen kanssa olin viettänyt yöni. Bukowski ei täysin vastannut hänen mielikuvaansa ihannevävystä. Kahvikupposen äärellä äiti, päivitellen esikoistyttärensä omituista miesmakua, kertoi joskus nuoruutensa etsikkovaiheessa tavanneensa uuden tuttavuuteni ohimennen ja tyrmistyneensä tämän irstailusta ja naisia jossain määrin halventavasta tyylistä. Hän ei siis ollut halunnut jatkaa tapailua, tosin epäilen josko Bukowskikaan olisi innostunut äidistäni.

Mietteissä vähäinen syyllisyyden ja hämmennyksen muotoinen painauma piilouduin töihini, mutta illalla edellisen yön hikiset lakanat kihisivät kutsuhuutoaan, ja kiltisti kierähdin sänkyyni. Kahmin ahnein huulin ja hämmästellen Bukowskin yksinkertaisen taidokasta ja tarkkanäköistä jälkeä. Postitoimiston tietynlainen anarkismi työtä tekevää keskiluokkaa vastaan ja Chinaskin sisukas rämpiminen herättivät riemastusta. Vaikka herra kuvaa arkista eloaan ja maailmaansa sekä ihmisiä siinä välillä inhorealistisestikin, hyppäävät taustalta tyytyväisyys ja ilo esimerkiksi raviratojen onnistuneista juoksuista ja päivän ensimmäisestä oluesta.

En kuitenkaan ollut luopunut pinttyneestä ajatusmallista, joka selitti, ettei mitään kulttuurillista elämystä voi omia itselleen puolueettomasti, vaan aina kaiken taiteen kokemiseen liittyy kokonaisuuksien ja osien tulkitseminen arvojen sekä asenteiden tunkkaisessa valossa. Kävin sanaharkkaa itseni kanssa; voinko ihastua tähän mieheen, jos kaikki hänessä sotii minua vastaan? Pyysin jotain kaunista, koskettavaa, jotain millä saisin oikeuttaa itselleni antautumisen. Bukowski vastasi toiveeseeni runoteoksella Rakkaus on koira helvetistä.
Eteeni asettautui parisuhteellisuuksien kirjo kaikessa säälittävässä komeudessaan. Koskettavaa? Epätavallisesti kyllä. Eläydyinkö? Kyllä. Kaunista? Raadollisella tavalla, kyllä.
Halusin häntä lisää, raapia syvemmälle ja tuntea muutakin kuin sukupuolten välisiä kohtaamisia. Pääsin mukaan Bukowskin muihin vaiheisiin hänen pitkäaikaisen ystävänsä Neeli Cherkowskin muistelmienomaisen Charles Bukowskin elämän sivuilla.
Tapasin ujon, aknesta ja aggressiivisesta isästä kärsivän nuorukaisen, jonka kokemukset naisista olivat pin-up lehden ja oman käden huomassa, sekä taiteilijamyytin mukaisesti juopuneena kirjoituskoneellaan istuvan, julkisuutta kammoavan alkoholistinalun. Nuoren Bukowskin arki, kuten jo aiemmin olin saanut huomata, koostui viinistä, kapakkatappeluista ja yhteiskunnan normien arvostelusta. "Korkealentoisemman" taiteen ystävät arvostelivat tyyliä viinilasikekkereillä, samalla kun herra itse kuroi suoraan pullonsuusta haistattaen pitkät snobbailulle.
Suhteemme sai uusia tasoja, ja vanha likainen mies oli saanut minut puolelleen täysin. Tapaamistemme kuluessa Hot water music -novellikokoelma (hänen mielikseen alkuperäiskielellä) ja Hollywood (selonteko Barfly-elokuvan käsikirjoituksesta sekä filmaamisesta) tanssittivat minua yltympäriinsä tuossa kiehtovan piittaamattossa maailmassa ja aseistariisuvan virneen laitamilla. Tiesin, että paljon oli vielä tulossa, ei hän ollut esittäytynyt lähellekään kokonaan.

Koitti kuitenkin se päivä, joka taittaa suhteen niskat eli Vakavan Keskustelun päivä. Aloin kyllästyä rutiinittomuuteen, tai rutiininomaiseen ryyppäykseen, ja taisin olla tuimistunut jatkuvista naisseikkailuistakin. Lisäksi olin saanut uusia ystäviä suomalaisen kirjallisuuden saralta, eivätkä Pirkko ja Maria halunneet samaan sänkyyn Bukowskin kanssa.
Vastaväitteille en antanut mahdollisuutta, lakkasin vain vastaamasta kutsuihin ja sängyn alta pälyileviin sivuihin.

En silti unohtanut yhteisiä iltojamme, näin hänestä kertovan dokumentin televisiosta ja silloin tällöin muistelin häntä ystävieni kanssa. Taannoin yksi heistä oli tavannut Bukowskin Intiassa, ja ensitapaaminen oli ollut käänteentekevä. Uskomatonta, mahtavaa, kuvaili hän myytynä divarilöytö Naisia sylissään. Erityisesti häpeilemättömyys naisten ja oman kehonsa suhteen miellytti. Bukowski ei vedä mahaansa sisään ennen aktia ja naisten tulisi olla otettuja kunniasta!
Jostakin, ei niin kaukaa, alkoi huulilleni tulvehtia hauskoja hetkiä ja pubireissuja Bukowskin kanssa, ja hetken mielijohteesta päätin kokeilla olisiko vanha kipinä vielä lämmittävä. Niinhän se oli, että ensin pitkin hampain alkuun saatetun Barfly –elokuvan ja uudenlaisen, hieman pehmeämmän Bukowskikuvan antavan Lounaalla –päiväkirjamerkintöjen myötä vanha suola alkoi korventaa kitalakea. Ei minun auttanut kuin raottaa nöyränä peiton reunaa, "tervetuloa takaisin, Buko."
Meidät esitellyt poikaystävä jäi päivien jalkoihin, mutta jotenkin tuntuu, että Henryn ja Charlesin kanssa viettämäni hetket kantavat yli tulevistakin saapumisista ja lähtemisistä.

Minna Kemppainen