KIRJOITTAMISHARRASTUS VAIKUTTAA NYT OLEVAN SUOSITUMPAA KUIN KOSKAAN. MIKSI?

Yhä useampi harrastaa kirjoittamista. Näin voisi päätellä ainakin siitä, että internetiin on ilmestynyt 2000-luvulla runsaasti erilaisia kirjoittajasivustoja, joilla harrastajat saavat teoksensa julkaistuksi. Kyse ei ole vain marginaali-ilmiöstä: esimerkiksi rakkausrunot.fi -runosivustolla on tällä hetkellä yli 14 000 runoilijaa, jotka ovat julkaisseet yhteensä yli 500 000 runoa – ja määrä kasvaa koko ajan.

Kirjoittajasivusto Rihmaston päätoimittaja Lauri Levola ei kuitenkaan lähtisi vetämään tästä liian suoria johtopäätöksiä. Hänen mukaansa internet on kyllä muuttanut vallankumouksellisesti kirjoittajien esiintuloa, mutta on vaikea sanoa, onko harrastajakirjoittajia ollut yhtä paljon jo ennen sitä. Nyt ainakin julkaisukanavia ja -mahdollisuuksia on aiempaa enemmän, ja tekstin esille saaminen on käytännössä omasta tahdosta kiinni. Toisaalta kirjoittaminen on vanha harrastus eikä vaadi paljon: vain kynän ja paperia.

Kirjoittajille suunnatuilla sivustoilla onkin useimmiten avoin foorumi tai muu vapaa julkaisukanava, jonka kautta kirjoittajat saavat tekstinsä esille ja pääsevät saamaan ja antamaan palautetta. Esimerkiksi rakkausrunot.fi:n etusivulla kerrotaan sivuston tärkeimpien sääntöjen olevan, että kirjoitus on kokonaan itse tehty ja hyvien tapojen ja hyvän maun mukainen. Rihmasto puolestaan tarjoaa erilaisia vaihtoehtoja. Levola kertoo sivuston hakevan muutaman kerran vuodessa tekstejä julkaistavaksi. Toimitus käy ne läpi ja valikoi parhaaksi katsomansa. Varsinaisen julkaisemisen lisäksi voi hyödyntää foorumin ”pöytälaatikkoa” – sinne saa kuka tahansa laittaa tekstinsä. Sieltä saa myös helpommin palautetta ja korjausehdotuksia. Jos taas ei halua näyttää tekstejään kaikille käyttäjille, voi muodostaa kirjoittajapiirin: suljetun ryhmän keskustelupalstan sisällä.

Harrastajakirjoittamista ei voi kuitenkaan tarkastella vain kirjoittajasivustojen perusteella. Suomessa on kirjoittajille myös paljon erilaisia yhdistyksiä, kuten Nuoren Voiman Liitto, Elävien Runoilijoiden Klubi ja Suomen Tieteiskirjoittajat ry. Monesti järjestöt ovat alueellisia tai keskittyvät tietyn aiheen ympärille. Ne järjestävät usein kirjoittajatapaamisia ja erilaisia kursseja. Esimerkiksi Nuoren Voiman Liitto järjestää mm. kirjoittajakursseja, julkaisee lehteä ja tarjoaa arvostelupalvelua. Vaikka kaikki harrastajat eivät varmasti kuulukaan järjestöihin tai ole nettiyhteisöjen jäseniä, ovat niiden määrän kasvu ja aktiivisuus osoituksia kiinnostuksen kasvusta.

Järjestöjen kirjoittajakurssien lisäksi myös varsinainen kirjoittajakoulutus on kasvattanut suosiotaan: luovaa kirjoittamista voi opiskella kansanopistojen lisäksi myös yliopistotasolla ainakin Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Itsekin luovaa kirjoittamista opiskellut Levola pitää kirjoittamisen opiskelua hyödyllisenä kirjoittajalle, vaikka usein keskustellaankin siitä, voiko kirjoittamista opettaa. Siinä pääsee ainakin kokeilemaan myös sellaista kirjoittamista, mitä ei yleensä tee.

Se, mitä kirjoittaja saa kirjoittamisesta ja mitä hän tavoittelee vaihtelee jokaisen kohdalla. Levolan mukaan kirjoittajat voitaisiinkin jakaa kahteen ryhmään: niihin, joille kirjoittaminen on terapeuttista, ja niihin, jotka pyrkivät omaan julkaisuun ja kehittymään koko ajan. Toiset eivät välttämättä edes halua julkaista tekstiään, kun taas toiset haluavat antaa ja saada palautetta ja keskustella kirjoittamisesta samanmielisten kanssa.

Riippumatta siitä, mitkä syyt tai tavoitteet kirjoittajalla on, voidaan kuitenkin pitää positiivisena, että sanataiteen suosio - tai ainakin näkyvyys - on noussut. Vaikka internet onkin mullistanut kirjoittamisen tapoja ja muotoja, kyse on lopulta siitä, että luovuutta arvostetaan – ja se on taiteen voitto.

Jutun teossa on käytetty apuna mm. eri kirjoittajasivustojen materiaalia ja mainittujen järjestöjen internet-sivuja. Erityinen kiitos Rihmaston (www.rihmasto.net) päätoimittaja Lauri Levolalle haastattelusta.

Anna Lindgren