Kuva: Tina Mérandon

INTRO

Skotlantilaisesta beat-kirjallisuuden klassikosta Alexander Trocchista on sanottu, että hän on ehkä maailman hienoin tuntematon kirjailija. Ainakaan Suomessa Trocchin ei tarvitse yksin jäädä potemaan tuntemattomuuden tuskaa, sillä suurelle yleisölle tuntemattomiksi jäävistä, hienoista kirjailijoista voisi muodostaa pienen, intellektuaalisen armeijan.

En voinut olla hymyilemättä, kun Suomalaisen Kirjakaupan asiantuntija ei ollut kuulutkaan amerikkalaisesta Don DeLillosta, saati, että hänen kirjojaan olisi löytynyt koko kaupungin liikkeistä.

Akateeminen Kirjakauppa ei huimasti kilpailijaansa tarjontatasossa ohittanut. Ainoa kappale DeLillon kirjallisuutta liikkeessä oli kirjailijan viimeisin, tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ilmestynyt Falling Man, sekin varmaankin vahinko. Kappale (1) löytyi muiden kirjojen takaa, muodottomaksi sulloutuneena, enkä saata uskoa, että se olisi ollut ainoa lajissaan siksi, että sen sisaruskappaleet olisivat kadonneet innokkaiden lukijoiden matkaan.

Laajamittaisen hyökkäyksen kirjakauppoja ja suomalaista lukukulttuuria vastaan jätän kuitenkin myöhempään, sillä odottelen vielä (toki kuvitteellisen) tykistöni saapumista. Tämän tekstin aihe on toinen.

KIRJAILIJA - DON DELILLO

Don DeLilloa (1936-) pidetään laajalti yhtenä postmodernin kirjallisuuden keskushahmoista. Vuoden 1971 jälkeen DeLillo on julkaissut 15 romaania, mutta häneltä kului 14 vuotta tehdä lukijakunnallinen läpimurto. Vuonna 1985 julkaistu teos White Noise (suom. Valkoinen kohina) nosti DeLillon kriitikoiden lemmikistä laajan yleisön tietoisuuteen.

DeLillo on ennenkaikkea amerikkalainen kirjailija. Italialaisesta alkuperästään huolimatta hän jättää juurensa pois kirjallisuudestaan, päinvastoin kuin esimerkiksi kirjailijan omaa sukupolvea oleva, sisilialaisten siirtolaisten poika Mario Puzo. Hieman ironisesti DeLillo ei itse pidä itseään postmodernistina. Kun kirjailijalta kysyttiin, hyväksyykö hän, että häntä kutsutaan postmodernistiksi, DeLillo vastasi paradoksaalisesti:

"I don't react. But I'd prefer not to be labeled. I'm a novelist. An American novelist."

"En reagoi. En kuitenkaan haluaisi itseäni leimattavan. Olen kirjailija. Amerikkalainen kirjailija."

Vaikka kirjailija luokittautuukin amerikkalaiseksi, hänen aiheensa voidaan usein nähdä amerikkalaisen elämäntavan kritiikkinä. DeLillon teokset keskittyvät laajasti kulutuksen ja kulutusyhteiskunnan tarkastelemiseen, ja kirjailijalla on lähes pelottavan läpäisevä katse amerikkalaisen yhteiskunnan rakenteisiin.

Puhtaasti kirjallisena lahjakkuutena DeLillo on taiteenalansa mestari. Tyylillisesti hänen proosansa on hyvin erottuvaa, omalaatuista, osuvaa ja voimakasta, hyvin delillomaista. Hetken DeLilloa luettuaan lukija saattaa myöhemmin tunnistaa tyylin vaivattomasti - varsinkin, kun se yhdistyy terävään, tyylitellyille rakenteille muodostuneeseen mielikuvamaailmaan.

Kirjailija palaa teoksissaan yhä uudelleen samojen ja samankaltaisten teemojen tarkasteluun. Esimerkiksi kulutusyhteiskunta, massamedian valta ja suhde yhteiskuntaan, teknologia, yhteiskunnalliset ja sosiaaliset, usein hetkelliset erikoistilanteet, ihmisjoukot ja yksilöt ja niiden väliset kontrastit ovat DeLillon teoksissa esiintyviä, toistuvia teemoja.

DeLilloa kohtaan on suunnattu myös kritiikkiä. On esimerkiksi esitetty, että kaikki hänen kirjallisuutensa toimii sen perusajatuksen varassa, että nykypäivän Amerikka on tylsä ja paikoilleen pysähtynyt, että on parempi "olla murhaava mielipuoli" kuin jättää asiat ennalleen. On totta, että DeLillon teokset suuntautuvat usein muutokseen ja muutoshakuisuuteen, ja jokainen lukija voi oman maailmanpoliittisen ja yhteiskunnallisen näkemyksensä valossa joko tuomita tai kiittää kirjailijaa tämän muutoksen puolesta tekemästä työstä.

Jotakin DeLillon yleisestä arvostuksesta kuitenkin kielinee se, että hän oli ensimmäinen amerikkalainen kirjailija, jolle myönnettiin arvostettu Jerusalem Prize (for the Freedom of the Indivdual in Society) vuonna 1999. Saman palkinnon ovat vastaanottaneet aikanaan mm. Milan Kundera ja Jorge Luis Borges.

Janne Räikkönen