Bright yes; Juhani Saarinen

nyt kun kesä on hiljaa ja lehdet värjäävät itseään

mietin oletko koskaan katsonut karttaa
irrottanut siitä siniset nuppineulat
ajatellut että olet vapaa
ihoni alla on kalaton autius eikä missään kohtaa minua sada
en pelkää jokatalvista happikatoa
osaan kääntää ihoni nurinpäin mutta
se ei estä minua ajattelemasta jäänmurtajaa

jos sukellan ja lakkaan pidättämästä hengitystä
keuhkoni saavat nukkansa takaisin
läpinäkyvät vaaleanpunaiset suokukat
enkä enää heitä kipukiviä lampeen

lähetän sinulle paperipussissa suopursun tuoksua
piirrän pussin kylkeen vedenalaisen heinäviidakon missä alastomat kivipatsaat
tanssivat sitä venäläistä tanssia

nyt kun kesä on hiljaa, lehdet värjäävät itseään ja kohta alkaa pimeä
mietin oletko koskaan luovuttanut
kävellyt kadulla rinta avoinna
niin että ilma on helppo hengittää
ja muistanut kuinka lapsena näit
kun kalat väänsivät pyrstöä

joskus tahdon nähdä jäävuoren ja sen seinämään naulatun koralliriutan

mietin oletko koskaan käynyt dunhuang’ssa
laulavan hiekan kukkuloiden lähistöllä on
puolikuun lampi
voisin käydä sielläkin
minulla ei ole kipukiviä taskussani
väittävät että lammet ovat matalia
eivät ole käyneet tarpeeksi pohjoisessa
soluhengitys ei ole mahdotonta

oletko koskaan antanut merisuden uida kylkiluittesi väliin?

**

Kerron sinulle aavepuista
mustasta metsästä jonka läpi
pitää kulkea
päästäkseen suurelle lammelle

(rannalla käki kukkuu)

Nokeentunut kahvipannu roikkuu kuusen oksassa
nuotiossa palaa tuli
savu silittää lammen ihoa
tulee puro ja salaman polttama puu
märkä suoräme
sammakkokuoro laulaa
miehestä joka
kauan sitten palasi matkalta
pysähtyi rämeen reunaan
tapasi suonaisen

(suonainen rakasteli miestä kostealla rämeellä)

joka kevät rämeestä nousee
suokukka-komppania

Kerron vaaran jyrkistä kivistä
metsätähtimättäästä
linnunpesästä mättään takana
kuoriutuneista munista
kömpelöistä linnunpojista
porosta joka käveli kanssani maantietä
sanoin porolle:
näin kaukana olen hänestä
tiedän vaaran paikat
minulla on kartta, josta näen
mille suolle ei tule astua

(poro vastasi: älä sinä mene suohon)

On yö
teen myöhästyneen juhannustaian
levittäydyn yhdeksäksi tähdeksi
jotka ovat toisiaan myöten täynnä

**

Tässä tilassa ei voi muuta
kuin istua ja syödä porkkanaa
ahdas paikka ja kammo
peilikuvan silmissä on kauhistunut katse
katson paperin reunan yli
miksi puutarhani on ovi
minunko ovat nuo pihapuiden tuhannet lehdet
oksat jotka kantavat kiviä

hellästi kuin rinnan läpi raiskattuja sydämiä

Rinnoistani roikkuvat mädät mansikat
käsivarteni vuotavat verta
peilikuvassa vasen käsi muuttuu oikeaksi
kärsimys ja mäkikuisma joka ei kuki
sormenpääni kasvavat lyijyä
emättimestäni ryömii valkoinen käärme
tänä valon aikana
kaipaan hämärään enkä pääse

pihapuut esittävät outoa näytelmää
antavat toukkien nousta
tarjoavat itseään

Toinen käteni on luonnottoman pitkä ja veltto
jalkapohjani kasvavat hiekkaa
sytytä ruoho palamaan aurinko!
tämä näytelmä jota leikimme
saa sairaan piirteen
kun puen kellohelmaisen hameen
astun roviolle rinnat paljaana

vain mädät mansikat
palanut iho tuoksuu basilikalle
ei ole mitään sanottavaa
minunko on tämä tuhkainen ruumis

Miksi en koskaan saa täydellistä omenaa?

**

Kannan merkkejä
hämähäkki nuolee poskeani
ja nauraa kun kysyn siltä miksi
kysymysmerkit kilahtavat ranteessani

kömpelö leija lentää matalalla
ei tuule tarpeeksi
leija vilkuttaa keltaiselle ilmapallolle
joka osuu siihen pilveen
jolla on piikit
piikkileuka kyykäärmekaula
ripustan merkit naulaan
poimin humalasta kävyt
täytän niillä tyynyn
rauhallisia unia

Minulla on rautalankahiukset
mademoiselle käärii hiukseni sormensa ympärille
suihkuttaa rullaan hiuslakkaa
taikoo takaraivooni kovan kiharapilven
sitten hän päästää tiikerin häkistään
istuu riippukeinuun ja sanoo:
rajaa itse silmäsi

**

Pia Ronkainen