Stipjes
Terhi Tolvanen
Kuva: Francis Willemstijn
http://www.terhitolvanen.com/

IHMEEN KORUT - HENKILÖKOHTAINEN SUKELLUS KORUTAITEEN KYSYMYKSIIN

Syyskuun alussa Helsingissä galleria Norsussa järjestettiin yhteistyössä Korutaideyhdistyksen kanssa avoin luentotapahtuma. Korutaideyhdistys oli kutsunut paikalle kolme korutaiteilijaa kertomaan työstään: Javier Moreno Friasin, Terhi Tolvasen ja Mia Maljojoen. Moni kuulija oli löytänyt tiensä tapahtumaan samaisen Korutaideyhdistyksen Kontista, joka seisoi elo-syyskuussa parkkeerattuna Lasipalatsin lähimaastoon. Vaaleansininen Kontti sisälsi korutaidenäyttelyn, joka yhdessä luentojen kanssa sai minut pohtimaan korutaiteen olemusta ja korutaiteen esilletuonnin vaikeuksia.

Taiteena korutaide sijoittuu jonnekin kuvataiteen ja koruteollisuuden välimaastoon. Kyse on itsenäisistä taideteoksista, joita rajoittaa korutaiteilijan käsitys koruista, koristelusta. Teoksilla yleensä on jonkinlainen sanoma tai kannanotto, ja lopullinen taideteos yleensä on pikemminkin hahmotettavissa teoksen syntyprosessin ja itse objektin yhdistymänä.

Korutaiteen suhde rumuuteen on mielenkiintoinen. Korujen taiteena sitä rajoittaa juuri sen suhde koristelemiseen tai korumaisuuteen. Korun tehtävä on koristaa ihmistä ja edistää kauneutta. Taide puolestaan on tänä päivänä vapaa koskemaan myös vastakkaisiin aihepiireihin. Korutaiteen on tasapainoiltava siinä välillä: rumuuden esteettisen kiinnostavuuden sekä korun ulkoisen kauneuspyrkimyksen välillä. Korun otaksutaan olevan aina jotain ornamentaalista, pyrkivän kaunistamiseen, koristelemiseen, mutta teoksen prosessin lähtökohtana voi silti olla pienen ihmisen ahdinko tai vaikkapa tuhoutuva luonto, joiden käsittely ilman ironiaa kohti kauneutta voisi saada aikaan hyvinkin groteskeja yhdistelmiä. Ironia tuntuukin olevan rumuutta houkuttelevampi vaihtoehto kantaaottavassa korutaiteessa.

Kuitenkin rajankäyntiä rumuuden estetiikkaan löytyy: kukapa ei olisi nähnyt valokuvaa ihmisestä, jonka kaulaan on ripustettu verisistä sydämistä tai vaikkapa kanankoivista tehty kaulakoru? Kyseisen kaltaisia valokuvateoksia on viime vuosikymmenenä rummutettu julkisuudessa moneenkin kertaan. Perinteisestä korutaiteesta ei näissä esimerkeissä ole kyse, mutta teoksissa voi havaita näpäytyksen korutaiteen sormille. Rumuuden estetiikka on korutaiteelle sokea piste. Toisaalta rumuuden estetiikasta voi myös löytää luonnollisen jatkumon korutaiteesta valokuvataiteeseen. Kauneutta ja ruumiillisuutta kommentoiva valokuvataide ei temaattisesti ole aina kovinkaan kaukana korutaiteen yleisistä teemoista.

Ruumiillisuus ja ruumiin suhde ihmiseen ja koruun on tärkeimpiä korutaiteen aiheita. Teokset ovat kuitenkin itsenäisiä teoksia myös ilman ruumiin yhteyttä: ne ovat asetettavissa esille ja tulkittavissa ilman korun käyttöyhteyttä. Korutaideyhdistyksen luennolla kunkin kolmen korutaiteilijan taide oli jollain tapaa kantaaottavaa ja riipi inspiraationsa monimutkaisistakin ajatuskuvioista. Javier Moreno Frias esitteli teoksiaan, jotka oli tehty vanhoista jääkiekkomailoista ja muokattu hyvinkin lihallisiin muotoihin. Ruumiin suhde teknologiaan tuntui Friasin töiden kohdalla olevan hyvinkin pinnalla oleva aihe. Itse löysin kuitenkin eniten kaikupohjaa muun muassa luonnonsuojeluun liittyviä aiheita työstäneen Terhi Tolvasen töistä. Luonnonläheisyys on läsnä esimerkiksi teoksessa Cactus Regionis Desertae, jonka lähtokohtana oli tutkia kaktuksia ja etenkin niiden muotokieltä. Myös Tolvasen Forest-teossarja jatkoi luontotematiikan parissa. Sarjan Stipjes-teoksella on inspiraation lähteenä rehevöitynyt joki ja sen omalaatuisen muotoisiksi leikatut pajukot. Stipjesissäkin näkyvä herkkä luontosuhde purkautui humaanina surumielisyytenä Tolvasen avatessa luennolla työskentelyprosessiaan. Tolvasen valmiit työt ovat sekä korutaidetta että käyttökelpoisia koruja, mikä aina ei ole itsestäänselvyys korutaiteen alalla.

Ajatus korutaiteesta käyttötavarana tuntuu kuitenkin jokseenkin erikoiselta. Korut, etenkin korutaide, kuvataan ja tuodaan esille usein neitseellisen valkoisissa ja valoisissa tiloissa täysin irti ihmisruumiista. Mikäli ihminen tuodaan korun yhteyteen, on ihminen tällöinkin korulle mallinukke, kaukana todentuntuisesta ihmisestä. Kuuluuko, tai pitäisikö korutaiteen konseptiin kuulua luonnollisena osana ajatus käyttäjästään? Käyttäjästä, jolla on ryppyjä, luomia, kauneusvirheitä?

Lähes poikkeuksetta esillä oleva korutaide on jollain tapaa tutkivinaan esimerkiksi ihmisen ja luonnon suhdetta, mutta tällöin koru yksinään on taideteos, kokonainen ilman ihmistä itseään. Tätä korutaiteen rajaa venytti Mia Maljojoki töillään, joissa hän tutki korun käsitettä ja kuinka koru voi sulautua ihmisruumiiseen. Maljojoen kuvasarjoissa perinteiset materiaalit loistivat poissaolollaan ja koruna saattoi olla rakennelma kosteaa kipsiä ja seuraavassa kuvassa häivähdys iholta poistetusta kipsistä. Maljojoki esitteli myös müncheniläisen opinahjonsa (Akademie der Bildenden Künste) vuosinäyttelyn näyttelyratkaisua, jossa näyttelytila oli tyystin pimennetty ja jokaiseen esillä olevaan koruun johdettu luonnonvaloa. Tilaratkaisu tuntuu katkaisevan loputkin suhteet ihmisruumiiseen ja korostavan korua esineenä. Illuusiot ihmisruumiin merkityksestä korun suhteen katoavat ja koru voi olla katseen kohteena omaehtoisesti, silkkana taideteoksena.

Korutaideyhdistyksen luentotapahtuma oli mieltä avartava kokemus. Keskiverrolle galleriakävijälle teosten materiaaliluettelot ja suppeat tai muuhun taiteeseen viittaavat nimet eivät välttämättä anna kovin paljoa. Luennot kuitenkin antoivat kolmelle taiteilijalle mahdollisuuden kertoa teosten prosesseista sekä työskentelyn lähtökohdista ja siten tarjota katsojalle uusia tulkintamahdollisuuksia. Tärkeimmäksi korutaiteen kohdalla tuntuikin muodostuvan itse teoksen syntyprosessi, siis liikkeelle sysääjä sekä matka. Lopputulos on vain osa teoskokonaisuutta, johon kuuluu lähes performanssinomaisesti myös korutaiteilijan läpikäymä prosessi. Ilman prosessia teos voisi yhtä hyvin olla vain koru muiden joukossa.

Anna Sipponen