In the Mood For Love

*Tarkastelussa Days of Being Wild & In the Mood For Love

TUNTEEN VÄRIT

Hongkongilainen ohjaaja Wong Kar-Wai on yksi aasialaisen elokuvan tunnetuimpia nimiä. Hänet tunnetaan ennen kaikkea taiteellisen elokuvansa kuvallisesta finessistä, jossa henkilöhahmojen tunnemaailmaa kuvataan hiljaisten hetkien ja pidättyneiden tunteiden kautta. Kar-Wain visuaalinen tyyli esittää maailman värit kylläisinä ja paksuina, ja hänen elokuviensa tunnelmallisuus on yksi niiden keskeisimpiä ainesosia.

Kar-Wai syntyi vuonna -58 ja muutti jo lapsena Shanghaista brittien hallitsemaan Hongkongiin. Ohjaaja kuuluu hongkongilaisen elokuvan toiseen uuteen aaltoon, jossa perinteinen, itämaisia taistelulajeja kunnioittava dekkariperinne alkoi rakoilla kohti hajanaisempia ja taiteellisempia teemoja.

Myös Kar-Wai aloitti ohjaajanuransa dekkaritarinalla. Vuonna 1988 ilmestynyt As Tears Go By on karski rikostarina, jossa Kar-Wai vielä hakee persoonallista visuaalista tyyliään. Ohjaajan läheiset suhteet länsimaiseen elokuvaan käyvät selviksi jo hänen ensimmäisessä ohjaustyössään, joka muistuttaa läheisesti Martin Scorcesen vuoden 1979 Sudenpesää.

Ohjaajan seuraava elokuva oli hänen varsinainen, taiteellinen läpimurtonsa. Romanttinen draama Days of Being Wild (1991) keräsi jopa viisi Hong Kong -elokuvapalkintoa, mm. parhaan ohjauksen ja parhaan elokuvan. Elokuvassa Kar-Wai ilmentää rakkauden sekamuotoisuutta ja kehittelee myöhemmän tuotantonsa kannalta tärkeitä elementtejä, kuten henkilöhahmojen etusijaista asemaa elokuvan rakenteessa.

Elokuvan miespäähenkilö Yuddy on naisilleen tyly, irrallinen ja välinpitämätön, eikä hän paljasta rakastajilleen itsestään mitään. Tarina kietoutuu Yuddyn ja hänen hylkäämiensä naisten ympärille, ja esittää hylkäämisen (ja hylätyksi tulemisen) hetken yhtenä keskeisimmistä sanomistaan.

Kar-Wai valitsee elokuviinsa usein näkökulman, jossa elokuvien henkilöhahmojen toimintaa määrittää vahvasti heidän menneisyytensä – myös Days of Being Wildin päähenkilön naissuhteiden problematiikka luetaan hänen vaikeasta äitisuhteestaan käsin. Ajan ja lopullisuuden tuntu jäävät hallitsemaan elokuvan ilmapiiriä, sillä vaikka henkilöhahmojen tiet kohtaavat ja kulkevat hetkellisesti samaan suuntaan, tarina kärjistää ihmisen henkilökohtaista yksinäisyyttä, hetkien ohikiitävää luonnetta.

Yhdeksän vuotta myöhemmin elokuvassa In the Mood For Love ohjaaja palaa rakentamaan Days of Being Wildissa muotoilemaansa, 60-lukulaista Hongkongia. Molemmat elokuvat rakentuvat Kar-Waille ominaiseen tapaan romanttisten jännitteiden ympärille, jotka heittävät katsojan keskelle henkilöhahmojen sosiaalisten siteiden verkkoa. Elokuvaa voidaan pitää paluuna juurille, epävirallisena jatko-osana Days of Being Wildille, sillä se palaa nostalgiseen, 60-lukulaiseen Hongkongiin ja tarkentaa fokuksensa yksilöiden henkiseen eristyneisyyteen. Suurkaupungin massat rajataan kuvauksen ulkopuolelle, ja esitys on ilmaisultaan kepeää ja vähäeleistä.

Tarinassa kaksi petetyksi tullutta ihmistä ajautuvat tarkastelemaan itseään ja elämäntilannettaan toistensa kautta. Naapureina asuvat päähenkilöt tulevat hapuillen huomaamaan, että on olemassa muutakin, jotain parempaa ja kauniimpaa kuin se elämä, jota he elävät. In the Mood For Loven keskeisiksi teemoiksi nousevat Kar-Waille tyypilliseen tapaan jonkin tavoittamattoman kaipaus ja ihmisen päämäärätön pyrkiminen kohti jotakin parempaa. Henkilöhahmot esitetään tilanteissa, joissa he vähitellen ajautuvat henkisesti yhä lähemmäs toisiaan.

In the Mood For Lovessa ohjaajan impressionisminomainen esteettinen näkemys seuraa saumattomasti tarinan yksityiskohtia. Sitä pidetään monessa mielessä yhtenä vaikuttavimmista koskaan kuvatuista hongkongilaisista elokuvista.

Wong Kar-Wain tuotanto on erittäin suositeltavaa katseltavaa myös (tai varsinkin) länsimaiselle katsojalle. Days of Being Wild ja In the Mood For Love tarjoavat erinomaisen, teemoiltaan yhteneväisen silmäyksen ohjaajan mittavaan työhön. Kar-Wain henkeäsalpaava visuaalinen tyyli ja se tunteikas ja humaani tapa, jolla hän kuvaa henkilöhahmojensa sisäistä elämää, saa parhaimmillaan katsojan kääntämään katseensa sisään päin, omaan itseensä.

Janne Räikkönen