Hämärän matkamiehet
Kuvat: Kimmo Lakoma

Hämärän matkamiehet (alk. Les Compagnons du Crepuscule)
Arvio: 5
Tekijä: Francois Bourgeon
Ilmestymisajankohta: 1991 - 1996
Kustantaja: Kustannus OY Jalava

NAISENERGIAA KESKIAJAN HÄMÄRISSÄ

Sarjakuvataiteilija Francois Bourgeonin pääteoksena pidetään viisiosaista teosta Les passagers du vent (1980 – 1984). Suomeksi Bourgeonin tuotannosta.on julkaistu ainoastaan Hämärän matkamiehet (Les Compagnons du Crepuscule, 1983-1989). Teossarjaan kuuluu neljä albumia, jotka muodostavat yhteen liittyvien kertomusten sarjan, jossa ritari, renki ja palvelustyttö kuljeskelevat hämärän rajamailla keskiaikaisessa Ranskassa.

Taustana satavuotinen sota

”Tämä kesti sata vuotta sanotaan… Oikeastaan se ei mitenkään eroa edeltävästä sen enempää kuin seuraavastakaan…” runoillaan albumien alkulehdillä. Sadalla vuodella viitataan satavuotiseen sotaan, jota ranskalaiset ja englantilaiset kävivät vuosina 1337 - 1453. Kyseessä oli oikeastaan sisällissodan ja maidenvälisten yhteenottojen sarja. Satavuotinen sota aiheutti suurta tuhoa Ranskan väestölle ja sen katsotaan ruton ohella vaikuttaneen keskiaikaisen kuolemankulttuurin syntymiseen. Hämärän matkamiehissä satavuotisen sodan perintö näkyy kuoleman ja väkivallan jatkuvana läsnäolona todellisuudessa, muistoissa ja fantasioissa.

Unista todellisuuteen

Hämärän matkamiesten historiallinen konteksti on varsin löyhä, ja juonellisesti teos nojaa vankemmin fantasiaan kuin todellisiin tapahtumiin. Ensimmäisessä osassa Sumumetsien lumous (Le sortilege du bois des brumes) salaperäinen ritari on lähtenyt etsimään myyttistä Kuoleman herraa vaatiakseen tämän tilille rakastettunsa kuolemasta. Mukaansa etsintämatkalleen hän ottaa tuhotusta kylästä kelvottoman retkun Anicetin ja punatukkaisen Mariotten. Vaeltaessaan maaseudulla ja metsissä seurue joutuu (ainakin unissaan) kääpiökansan vangeiksi. Käy ilmi myös, että kahdesta palvelijasta Mariotte on huomattavasti rohkeampi ja isännälleen lojaalimpi. Suolammen silmät- albumi (Les yeux d’etain de la ville glauque) syventää Hämärän matkamiesten sisäistä mytologiaa, johon ritarin etsimä kuoleman herrakin kuuluu. Mariotten seurue tapaa nuoren tytön ja lähtee hänen kanssaan pelastusretkelle suon pohjassa olevaan painajaismaiseen kaupunkiin, jota hirviöt kansoittavat. Ruusunpunalla ja liman vihreydellä väritetty fantasiatarina on yksityiskohdiltaan julman raaka. Se on kuitenkin hienosti rakennettu ja sekoittaa taitavasti kahta eri aikaa ja paikkaa paralleelisine tapahtumineen. Viimeinen osa, Malterrein viimeinen laulu (Le dernier chant des Malterre) on kaksiosainen ja merkitsee ainakin jonkinlaista siirtymää kohti reaalimaailmaa. Mariotten seurue saapuu metsien ja nummien keskeltä talvehtimaan kaupunkiin, mutta joutuu sotketuksi linnan valtajuonitteluihin. Mariotte alkaa myös ottaa etäisyyttä isäntäänsä ja etsii onnea omaan elämäänsä.

Ehdotus keskiajaksi

Hämärän matkamiesten keskiaikaisuus ei näy juonen tasolla, vaan runsaina kulttuurihistoriallisina viitteinä etenkin Malaterrein viimeisessä laulussa, jossa yhteisö astuu voimakkaammin esiin. Aikakausi näkyy yksityiskohtaisesti kuvatuissa vaatteissa, esineissä, kampauksissa ja rakennuksissa. Se kuuluu puheessa, joka on täynnä karkeuksia ja seksuaalisesti värittynyttä sanastoa. Hämärän matkamiehissä viitataan todellisiin historiallisiin henkilöihin, mutta vihjataan myös myöhäiskeskiajalla tapahtuneeseen ajattelutavan murrokseen, kun katolisen kirkon valta alkoi heikentyä uskonpuhdistuksen ja tieteellisen ajattelun vallatessa tilaa. Tällainen yksityiskohtien rikkaus ja mikrotason esimerkit historiallisesta muutoksesta vahvistavat vaikutelmaa, että Hämärän matkamiesten tarina kytkeytyy vahvasti sydänkeskiaikaan. Eri asia on, kuinka todenmukaista esimerkiksi keskiaikaisten ihmisten seksuaaliviritteinen sanavarasto on. Rivo puheenparsi on yksi mielikuva, joka on helppo yhdistää keskiaikaisiin ihmisiin. On mahdotonta hahmottaa aukottomasti keskiaikaisen ihmisen ajattelutapaa ja maailmankuvaa. Kyseessä on vieras kulttuuri. Ainoa tapa lähestyä aikakautta populaarilla tasolla lienee kuvailla autenttisesti niitä piirteitä, joista tietoa on, ja paikata aukot moderneilla tilkkeillä.

Hämärän matkamiesten ihmiskuva on lähempänä modernia kuin keskiaikaista. Kaukana on se uskonnollisuus ja häveliäisyys, jonka usein katsotaan leimaavan keskiaikaa. Bourgeonin matkamiehet elävät pakanallisesti vaivaamatta päätään uskonnolla. Sumumetsien lumouksessa Anicet kyllä moittii Mariottea siitä, ettei tämä käy kirkossa. Anicetin motiivina ei ole hurskaus vaan halu korostaa omaa kuulumistaan yhteisöön ja toisaalta Mariotten ulkopuolisuutta. Ironista kyllä, Malaterrein viimeisessä laulussa Mariotte käy usein kirkossa, mutta syynä ei ole Jeesus, vaan komea munkkinoviisi Aymon. Ihmiskuvan moderniutta Hämärän matkamiehissä korostaa myös se, että tärkeimmät naishahmot ovat varsin vapaita patriarkaalisesta vallasta. Ketään ei naiteta väkisin, eikä kenelläkään toisaalta tunnu olevan perhettä, joka keskiajalla kuitenkin muodosti ihmisen elinehdon. Uskonnottomuutensa, riippumattomuutensa ja itsenäisyytensä vuoksi Hämärän matkamiesten naishahmot ovat varsin moderneja

Naisten ylistys ja alistus

On kyse sitten aiotusta keskiaikaisuuden vaikutelman aikaansaamisesta tai halusta käyttää vierasta aikakautta fantasioiden temmellyskenttänä, seksi on hyvin voimakkaasti läsnä Hämärän matkamiehissä. Se näkyy kuvien tasolla alastomuuden runsaana ja häpeilemättömänä esittelynä, mutta myös juonessa ja, kuten jo mainittu, puheen tasolla. Lihallisuus ja verevyys on yksi muistutus lisää teoksen todellisuuskytköksistä: hurme roiskuu ja naisia raiskataan. Naiset saavat osakseen pahimman väkivallan, jota teoksessa kuvataan. Koko juonen peruslähtökohta, kuoleman herran etsintä, saa alkunsa naisen kidutuksesta ja murhasta, jonka ritari haluaa kostaa.

Misogynia ei kuitenkaan ole ainoa totuus Hämärän matkamiesten suhtautumisesta naisiin. Naiset ovat tarinan päähenkilöitä paitsi uhreina ja objekteina, myös toimijoina. Aktiiviset, kauniit ja elämäniloiset naiset eivät kuitenkaan ole enempää kuin tavallisia ihmisiä. Mariotte ei ole supernainen, hänellä ei ole mitään muuta erikoista kuin sievät kasvot ja punainen tukka. Kouluja käymättömäksi ja lukutaidottomaksi naiseksi hän tuntuu yllättävän sivistyneeltä ja sanavalmiilta. Huomionarvoista Hämärän matkamiehissä on myös se, että päähenkilöt eivät ole linnanneitoja, vaan nimenomaan rahvasta ja palvelusväkeä. Piioilla näyttää kuitenkin olevan suurempi toiminnanvapaus ja itsenäisyys kuin aatelisnaisilla. Aatelisnaiset jäävät vangeiksi torniensa ja kalseiden aviomiestensä huomaan, mutta villit ja vapaat rahvaantytöt voivat tehdä miltei mitä mieleen juolahtaa, etenkin kun rohkeutta ja älyä ei puutu. Mariotte selviytyy uusista tilanteista älynsä ja rohkeutensa ansiosta. Mariotten hahmolle on tyypillistä myös impulsiivisuus ja aktiivisuus. Hän ei jää Anicetin lähentelyn armoille vaan hankkii itselleen paremman miehen, eikä rakkauden saavuttaakseen säiky edes munkkiluostarin muureja.

Mariotte on myös elämän symboli. Hän kulkee ritarin mukana, mutta ei osallistu tämän kuolemanläheiseen etsintään. Mariotten hahmossa kiteytyy se naisiin kohdistuva seksuaalinen mielenkiinto ja ahdistelu, joka kuoleman ohella leimaa Hämärän matkamiesten tematiikkaa.
Mielenkiintoinen ristiriita syntyy siitä, että Mariotte säilyttää juonen tasolla seksuaalisen itsemääräämisoikeutensa, mutta hänet piirretään hyvin monessa kohtauksessa alastomaksi. Hämärän matkamiehet on omituinen sekoitus naisen alistamista ja ylistämistä. Naisen ruumis joutuu esille, nöyryytyksen kohteeksi, mutta naisen sielu säilyy arvokkaana ja jopa ihailtavana. Mariotte on vuoroin seksiobjekti, vuoroin tahtonainen. Toisinaan hän on molempia, sillä fiksuna naisena Mariotte tietää kyllä, minkä vaikutuksen tekee miehiin.

Naisten välinen ystävyys

Yhtä voimakas nainen kuin Mariotte on hänen ystävänsä Anaïs, joka astuu tarinaan Malaterrein viimeisessä laulussa. Kaunis ja häikäilemätön Anaïs on näyttelijäryhmän jäsen ja kiertelevä ennustaja, joka hallitsee elämässä selviytymisen taidon. Hänestä tulee tarinan tärkeä sivuhenkilö, joka ottaa kantaakseen osan Mariotten aktiivisuudesta ja tuo mukanaan uudenlaista röyhkeyttä naisten toimintaan. Anaïs antaa Mariottelle neuvoja, hän provosoi tappeluita varastaakseen vankisellin avaimen ja jopa keimailee kylmästi Anicetille vain ivatakseen häntä jälkeenpäin.

”Jos et ole kuningatar oman elämäsi shakkilaudalla, olet pelkkä moukka jonkun toisen pelissä!” varoittaa Anaïs Mariottea ja osoittaa, että naisen paras ystävä on nainen – vaikka miehiä voikin käyttää mukavasti seksiin. Mariotte itsenäistyy ritarista ja etsii oman elämänsä rakennuspalikoita löytäen rakkauden, ammatin ja toisten kaltaistensa, yhteisön laitamilla eläneiden naisten ystävyyden.

Symboliikan ja kuvan rikkaus

Hämärän matkamiehet on juonellisesti sekava, mutta symboliikaltaan rikas kertomus. Ensimmäiset osat Sumumetsien lumous ja Suolammen silmät ovat lyhyitä ja melko suoraviivaisia (joskaan eivät selkokielisiä!) tarinoita. Kaksiosaisessa lopetuksessa Malaterrein viimeinen laulu juoni vääntyy sotkuisille kiepeille hovijuonittelun tiivistyessä, ja samalla symboliikka tiivistyy. Hämärän matkamiehissä riittääkin pureskeltavaa useammalle lukukerralle. Toisinaan teos kompuroi sisäisen symboliikkansa mahdottomuudessa ja näyttää siltä, ettei kaikille metaforille tai viittauksille ole olemassa avainta. Runsaus näkyy myös teoksen piirrosjäljessä, joka on hyvin yksityiskohtaista ja upeasti akvarellein väritettyä. Bourgeonin piirrosjäljessä yhdistyy realistinen uskottavuus ja linjojen puhtaus. Ruminkin örkki tai kalamuori piirtyy kauniisti ja silmää miellyttävästi. Erityinen huomio kiintyy upeasti kuvattuihin rakennuksiin ja ympäristöön. Hämärän matkamiehet henkii valtavaa taustatyön määrää, niin pikkutarkasti materiaalinen todellisuus on kuvattu sotaratsun kankikuolaimista rivoihin kiviveistoksiin. Vaikka alastomat naisvartalot ovat häiritsevän runsaslukuisia, on nekin piirretty ihailtavan kauniisti. Bourgeonin piirrokset eivät ole ainoastaan yksityiskohdiltaan uskottavia vaan paikoitellen myös runollisen kauniita.

Elina Sipponen