|
Kagura, Azumanga Daioh
Kuva: http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Kaguraportrait3.jpg
Nimi: Azumanga Daioh
Arvio: 5
Ilmestymisajankohta: 1999
Tekijä: Kiyohiko Azuma
Genre: Komedia
Azumanga Daioh kattaa kolme lukiovuotta tyttöporukan
koomista elämää. Varsinaisen tarinan puuttuessa
tärkein painopiste sarjassa on hahmot. Tyttöoppilaat,
joiden ympärille tarina sijoittuu, eivät ole missään
määrin normaaleja. Porukkaan mahtuu 10-vuotias lapsinero
Chio-chan, hiljainen ja ulkoisesti kovalta vaikuttava Sakaki,
yliaktiivinen Tomo, sporttinen Kagura, tyhjäpäinen
Osaka ja kuusikon normaalein jäsen Yomi. Tyttöjen
lisäksi tarinoissa seikkailevat välillä heidän
opettajansa Yukari, Minamo ja Kimura.
Azumanga Daioh julkaistiin alun perin Dengeki Daioh -nimisessä
sarjakuvalehdessä neliruutuisina strippeinä. Sarjassa
on neljä kirjaa, joista ensimmäinen ilmestyi Suomessa
elokuun alussa ja loput kolme kahden kuukauden välein.
Piirtojälki Azumangassa on melko pelkistettyä ja
taustoja käytetään yleensä vain vähän,
jos ollenkaan. Sarja painottuu dialogiin, tilannekomiikkaan
ja hahmoihin. Azumanga Daioh sisältää paljon
viittauksia japanilaiseen kulttuuriin, joten suomentajan on
täytynyt tehdä kompromisseja ymmärtämisen
ja alkuperäisen välillä. Käännöksessä
on pyritty keksimään vastaavia suomalaisille sopivia
vitsejä japanilaisten versioiden tilalle.
Azumanga on tähän mennessä eniten naurua aiheuttanut
sarja, jonka olen lukenut. Sarjan hahmot ovat kekseliäästi
suunniteltuja ja erittäin huvittavia. Varsinkin Osakan
kommentit ja mietteet päästävät ilmoille
paljon nauruja. Pelkistetty piirrosjälki antaa leppoisan
tunnelman sarjalle. Suomennos saattaa tuottaa pettymyksen
niille, jotka toivovat kaiken olevan mahdollisimman alkuperäistä.
Mielestäni suomennos on kuitenkin hyvä. Parempi
edes hymähtää jollekin vitsille, kuin että
se menisi täysin ohi kulttuurisidonnaisuuden vuoksi.
Neliruutuisista stripeistä johtuen lukiessa täytyy
nauraa ainakin neljään kertaan jokaista aukeamaa
kohti; varma tapa saada naaman hymylihakset kipeäksi.
Jarno Suominen
|