|
Eichi, Full Moon wo Sagashite
Kuva: http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Eichisakurai.jpg
Nimi: Full Moon wo Sagashite
Arvio: 3
Ilmestymisajankohta: 2002
Tekijä: Arina Tanemura
Genre: Draama
Mitsuki Kooyaman unelma on tulla laulajaksi. Unelmasta tärkeän
tekee lupaus Eichille, johon Mitsuki ihastui heidän ollessaan
yhdessä orpokodissa. Laulajaksi tuleminen ei ole kuitenkaan
kovin helppoa varsinkaan, kun Mitsuki on alaikäinen ja
hänellä on elinaikaa enää vuosi; Mitsuki
sairastaa pahanlaatuista kurkkusyöpää. Tulevasta
kuolemasta Mitsuki saa tietää kahdelta kuolemanjumalalta
Merokolta ja Takutolta, jotka ilmestyvät hänen huoneeseensa.
Tämän jälkeen Mitsukille tietenkin tulee kiire
hakeutua laulajanuralle, mutta ongelmaksi jää vielä
12 vuoden ikä. Mutta mikäpä estäisi kuolemanjumalia
muuttamasta Mitsukin 16-vuotiaaksi, jotta tämä voisi
jahdata hankalaa unelmaansa päiviensä samalla vähetessä.
Arina Tanemuran piirtotyyli on erittäin kaunista ja
yksityiskohtaista. Tanemuran aikaisemmassa teoksessa Time
Stranger Kyokossa jokainen sivu ja ruutu oli liian täynnä
pientä ja yksityiskohtaista piirustusta. Piirrosjälki
tuntui siksi kovin ahtaalta. Full Moonissa Tanemura on antanut
hahmoille enemmän tilaa. Silti välillä meinaa
tulla ähky piirustusten yksityiskohdista, jotka vaikeuttavat
ruutujen seuraamista. Graafisesti Full Moon on huippuluokkaa
ähkystä huolimatta.
Full Moonin tarina käsittelee paljon kuolemaa ja sen
kohtaamista. Pelkkää synkistelyä sarja ei kuitenkaan
ole. Mukana on myös paljon draamaa ja jonkin verran iloista
huumoria.
Full Moon wo Sagashite on mukava sarja lukea läpi. Kuitenkin
sitä lukiessa tulee tunne, että sarja laahaa maata
pitkin. Jotain uupuu selvästi. Yksi Full Moonin tärkeimmistä
osista on musiikki, ja kirjaan sitä ei voi lisätä.
Anime-versiossa musiikkia kuulee useammankin levyn edestä,
mutta se taas ei korvaa kaunista piirtojälkeä. Hahmot
sarjassa luovat toistensa välille mielenkiintoisia jännitteitä,
joita on mukava seurata. Full Moon wo Sagashite on varteenotettava
suomijulkaisu, vaikkakin hieman rampa.
Jarno Suominen
|
