että en esimerkiksi voinut juoda itsepuristettua omenamehua koska sen syksyisessä maussa haistoin ne hetket kun äiti oli yhtä kylmä kuin aamut ja sukat saappaissa kutittivat. ja tunsin hohkan kylmien puiden ympärillä kun ne julmana kohosivat kohti taivasta, eivät niiden oksatkaan liikkuneet. äänettöminä ne kielsivät minua liittymästä seuraansa, piiriksi sulkivat metsänkin eikä minulla ollut mitään paikkaa minne mennä. päästäiset puunkolossa saivat elää elämäänsä ja paleltua, jos niiden emo jätti ne, mutta minulle puut eivät kuuluneet.

en kuulunut minnekään, enkä edelleenkään

ja siksi minulle ei enää ole tärkeätä tulla kutsutuksi

kun kumminkin olen onnistunut kutsumaan itseäni

kutsumaan itseni pois sieltä kylmän metsän suulta

eipähän tarvinnut kuin katsella sitä tyttöä joka sittenkin rohkeasti naurahti ja kipaisi juoksuun, saappaissa tyhjää varaa

ja siitäkin tuli piste muistini kartalla, etäällä rannassa, jossa hohtavina nuppineulan päinä sataman valot, ja vähän kauempana olevien talojen - minä seilaan tässä, olen tässä ja se on tuolla. välittämättä veden pahoista.

Linno