S21
Todellisuudentajua
etusivullesivun alkuunedellinenseuraava


I


Yöllä muistin pyykit koneessa
irrotettava itsensä unesta
velvollisuudentunto väsymystä ankarampi

aamulla lumihanki hengitti viimeisiään
maa kosteudesta raskas
ikkunoissa viljalti elettyä pintaa

lumeen poljetut jäljet haihtuivat
samoin ne joiden luulin
elämää kannattelevan

räystäällä vesitippoja
orapihlajassa rakkaustarinoita

keitin lisää kahvia
kaipasin tupakkaa
aloitin arjen pintani alla.

II

Minä itseni kanssa barrikadilla
viinilasi kädessä julistan
vapauttani valita ja olla

pidän pöydällä hurmioitunutta puhetta
murusia lattialla
kuulutan välinpitämättömyyttä sekasortoa vastaan

harmauden kiellän kokonaan
elämänviivoja maalaan taivaanväreillä naamalleni
lasini kikattaa pöydällä

sanakirjasta yliviivaan
vain sanaa
en koskaan enää lausu
kerron löytyneelle

peilikuvalleni.

 

III

Kirkas päivä julkaisi
pölyhiukkasten lööpit
kipeät totuudet
hiljaisessa huoneessa

muut eivät kuulleet
kuinka lujasti iskeytyi
yksinäinen kyynel pöydän pintaan

Havahtuessani siihen
etteivät käsivartesi koskaan enää
kierry ympärilleni

arki paiskautui
aallon lailla parkettiin
musersi jotain minusta.

 

IV

Viileänä poskillani
pesuhuoneen kaakeli
huuhteluaine tuoksuu
muistokuvaa kesäillasta

laiturilla
auringon säteiden kirmaillessa
lammen pinnalla
katseesi vaelsi vartalollani

halu ei antanut häpeillä
raskausarpien viidakkoa

nyt juomusäikeet ilkkuvat ihollani
nousen muistoistani
jotka majailevat nahkani alla
itsepintaisina kalkkiviiruina lasipinnoilla

ripustan pyykit
minua sileämpiä, puhtaampia.

 

V

Istuu pimeää yötä
hahmottaa hautajaisiaan

polttohautaus
vieraslista
muistovärssy

pitelee käsissä tulevaisuutta
jossa ei ole enää läsnä

Kauhistuu ajatuksiaan
pillereiden houkuttelevaa kutsua

syvälle täytyy laskeutua
tajutakseen elämän arvon
ei tahdo antaa lapsilleen
graniittiperintöä

Pakenee mietteitään
peiton alle
tummuudessa tuhat tunnetta

sysimusta katoaa aamuihin
elämä pitää kiinni

Tänään arki halaa hellästi.

 

VI

Ensimmäiset porraskahvit
kevään tuoksut sekoittuvat
savukkeen harmauteen

aurinko valloitti taivaan
kadotti pilvilaivat
viimeinen lumilautta turhaan
kapinoi

minussa asuva uhma
ei ole hävinnyt mihinkään
välinpitämättömyyden vuosina
piilossa kaiken alla

selviän tästäkin
jokaisesta uudesta mutkasta, vuoresta, myrskystä

opin vielä puhaltamaan
savusta renkaita.

 

VII

Niin pitkästi kuljin
mielenmeren pimeistä syvänteistä
tähän aurinkoon

maihinnousukiellossa kaikki
ei saanut sanoa, koskettaa

Niistä kivuista
itsensä olemattomaksi tuntemisen hetkistä
vapauduin hitaasti, kyynelillä

tullakseni tähän
kevään ensimmäiseen päivään
viikon myöhässä
minä kuitenkin saavuin

Sinä näet silmissäni auringonvalon.

 

Annika Keiski-Turunen

 
etusivullesivun alkuunedellinenseuraava     

 

Untitled Document
Siirry sivulle...
01 02 03 04 05 06 07 08 09 10
11 12 13 14 15 16 17 18 19 20
21 22 23              


Satyyri III.07

Satyyri III.07
Tekijänoikeus © 2007, Verkkolehti SATYYRI
Kaikki oikeudet pidätetään

Satyyri III.07
Copyright © 2007, SATYYRI Webzine
All rights reserved

Posti / Mail: webmaster âe satyyri.net

Satyyri on taloudellista voittoa tavoittelematon, julkiseen käyttöön suunnattu verkkojulkaisu. Kuvamateriaalin tekijänoikeudet kuuluvat niiden oikeutetuille omistajille, ja väärinkäyttötilanteissa pyydämme ottamaan välittömästi yhteyttä päätoimittajaan.

Tässä numerossa käytämme Lightboxia kuvamateriaalin näyttöohjelmana.

Satyyri is a public, non-profit endeavour. Image material copyrights are the property of their rightful owners, and any infringements should be notified immediately to the editor-in-chief.

As for image material viewing software, we are using Lightbox for this issue.