Ruotsalaisbändi Opethin vuonna 2001 julkaisema viides studioalbumi Blackwater Park rikkoo mielenkiintoisella tavalla metallimusiikin säännönmukaisuuksia ja ylittää genrerajoja. Yhtyeen musiikillinen ilmaisu on pohjimmiltaan varsin suoraviivaista, progressiivista death metallia. Yhtyeen neljällä ensimmäisellä, 90-luvun puolella julkaistulla albumilla onkin kuultavissa ”perinteisempää” metallimusiikkia. Progressiiviset elementit ovat myös näillä albumeilla vahvasti läsnä, mutta valtaavat Blackwater Parkilla yhä enemmän alaa. Suurin muutos yhtyeen ilmaisussa tälle albumille tultaessa on kuultavissa akustisten elementtien suurella osuudella. Vaikka raskaat kitaroinnit ovat vahvasti läsnä, rakentuu albumin äänimaisema pohjimmiltaan tunnelmallisen akustisen soitannan ympärille. Samalla tavoin vokalisti Mikael Åkerfeldtin ääni taipuu moneksi. Tyypillisen death metal - örinän ohella mies hallitsee myös erittäin vaikuttavasti puhtaan lauluäänen käytön.

Blackwater Park onkin eräänlainen genrehybridi, jossa kevyempien musiikillisten tyylisuuntien elementit sekoittuvat raskaaseen hevimusiikkiin. Keskenään ristiriidassakin olevat musiikilliset tekijät asettuvat paikoilleen toisiaan tukevaksi paketiksi. Rauhalliset, tunnelmoivat suvantokohdat rakentuvat raskaamman ilmaisun lomaan ja tehostavat kokonaisuuden vaikuttavuutta. Soitantaa leimaavat tekniset ja metalliset kitara-aihiot, joiden vastapainona kuullaan mm. kuulasta pianonsoittoa kaikuineen. Yleisesti ottaen levyn tunnelmasta välittyy hyinen ja syksyinen vaikutelma.

Albumin lyriikoiden tematiikka käsittelee elämän päättymistä, ihmisen eksistentiaalista päämäärättömyyttä sekä tuonpuoleisuutta. Ihmiselämän ajalliseen rajallisuuteen tuodaan erilaisia aspekteja suhteessa uskonnolliseen tematiikkaan ja pohdiskeluun kaiken turhuudesta. Sanoitusten minäkertoja epäsuorasti odottaa kuolemaa ja on väistymässä paikaltaan antaakseen tilaa muille. Tietynasteinen pettymys ihmisiin ja näiden perimmäisen luonnon muuttumattomuuteen kuultaa läpi teksteistä.

And you are just like them all
Stained by the names of fathers
I'm greeting my downward fall
Leaving the throes to others

Kertoja on yhtä lailla läsnä tuonpuoleisuudessa kuin tässä maailmassakin, viittaukset yliluonnolliseen ovat toistuvia. Sanoitukset ovat varsin monitulkintaisia, jopa vaikeita. Niiden avaamiseen ole välttämättä olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Kolkot lyriikat yhdessä musiikin kanssa nivoutuvat toisiaan tukevaksi eheäksi teokseksi, jossa tematiikka ja ilmaisu kohtaavat.

Blackwater Parkia pidetään Opethin varsinaisena läpimurtoteoksena ja se onkin musiikillisesti helpoimmin lähestyttävissä olevaa materiaalia yhtyeen tuotannossa. Myös raskaaseen metallimusiikkiin perehtymättömät voivat kokea albumin vaikuttavana kuuntelukokemuksena. Blackwater park on hyvin yhtenäinen teos, yksittäisiä kappaleita on vaikeata nostaa erikseen esiin sillä teos toimii parhaiten kokonaisuutena. Albumin hienous on sen ainutlaatuisessa, synkänkauniissa syksyisessä tunnelmassa.

Jukka Koivula

Kuvareportaasi - NYC

Kuvasarjaan

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18