Ikkunan kehystää lumi, tiiviisti toisiinsa painuneet hiutaleet, keskellä lasia on lumeton aukko josta näkee ulos. Hassua, pieni aukko ja sen takana maailma. Menemme ulos, lapioimme pihatielle polun, makaamme sakeassa pyryssä, teemme enkelit jotka pian katoavat, olemme enkelit, katoamme. Sada lumi, pyöri yski kasvata kinokset ja vuoret. Kamera. Äkkiä ennen kuin se katoaa, maisema jossa kävimme. Ikuisuus on tässä kuvassa, katso tarkkaan, älä sulje silmiäsi. Älä unohda talvea, jääpuikkoja rännin reunassa, niiden makua jossa oli sävyjä pakkasesta ja ruosteesta. Älä pehmeää kinosta johon upposit polvia myöten ja lumi oli housut ja paita, pesä, joimme siellä termospullosta kaakaota. Muistatko lumilabyrintin, rakensimme sitä päiviä, ei, viikkoja, olit pieni silloin, seinämien välistä vilkkui raitapiposi tupsu, naurusi puhkoi lumeen ikkunoita. Älä unohda jäätynyttä merta, lumiaaltoja, avantoja joiden reunoilla jäähile kellui, tahdoit nähdä kiinteän alle. Muista lumiveistokset, taikaporo jonka sarvet olivat pihapensaan pudottamat oksat, sen turkki kimalsi kuun, pihalampun ja tähtien hohteessa, joka ilta nukahdettuasi poro nousi ilmaan ja lähti matkoilleen, mutta aamuisin kun nostit ikkunasi edestä verhot, se odotti sinua ja pian jo kapusit sen selkään, juoksitte kauas. Kun opit luistelemaan, kiersit jäärataa ympäri ja ympäri, taas ympäri, sitten et kaarteessa jarruttanutkaan, levitit kätesi, liu’uit eteenpäin, kaaduit hitaasti hankeen. Älä unohda lumilyhtyjä joiden sisään lopulta saimme tuikkuihin tulen, katselimme niitä pitkään, kuin olisimme olleet jonkun meille läheisen haudalla. Muistatko jääharkot ja -kuutiot, timantit jotka värjäsimme ennen jäädytystä vesivärillä, piilotimme ne ulos, pimeässä taskulampun kanssa sinä ja ystäväsi etsitte aarteita. Ette pelänneet tummina kaartuvia puiden oksia, ojan hauraan jään alla kuplivaa vettä, ääntä joka siitä lähti pakkasen kiristyessä, jään kasvaessa.