S19 Annika Keiski-Turunen

Erorunoja

Sinä iltana meitä oli kaksi
ja minä puhuin
rakkaudesta
kuiskaten, kuten siitä pitääkin

katselit minua, syvälle
annoit sanojeni soljua
kunnes olin tyhjä
kertonut kaiken ja liikaakin

jäin vaiti, odottamaan sinun sanovan
edes jotain ja kulta

olit ääneti
sillä tunteista ei puhuta
kuin vasta kahden promillen tilassa
silloinkin syyllistävästi

niinä hetkinä olin hiljaa

*************

olen saanut tarpeeksi arpia sieluuni
en tarvitse sinua
uusia tatuoimaan

sillä rakas, elämä on muutakin
kuin salamoita sanoissa

minä nautin sylistäsi
kun olemme puhumatta
mutta kun lauseet saapuvat
ryömivät käärmeet sängyn alta

rakas, arki maistuu kanssasi sodalta
ja minä olen pasifisti

*************

Kello on juuri sitä
mitä sen pitääkin olla
ajannäyttäjä

minä olen varma
nyt on hetki
ottaa ja lähteä
seuraava viisarin liike oikea

mitä sitä pitkittämään
sen kivuliaampaa se
jos vielä empisi miettimässä
sinun saapuessasi kotiin

vielä kerran kokeilisi
vihkiraamattua sormilla
tai sitä virallista kuorta vieressä

mitäpä sitä pitkittämään
ovenkahva vapautukseni
elinkautinen muutettu armahdukseksi

*************

Kuinka monta emoaan huutavaa käenpoikasta
mahtuu maailmaan
kysyn ja sinä nauraen vastaat
niitä olevan yhtä monta kuin laulavaa juoppoa

silloin minä itken kadonnutta nuoruutta
aikaa jonka olen tuhlannut

sillä kulta, vuodet muuttavat ihmiset vääriksi
tekevät pinnan jonka alta katoaa
kaikki mihin toisessa rakastui

mitä ennen sanoit hurmaavaksi
on nykyään tekopyhyyttä, turhuutta
enkä kohtaa päiviä
jolloin kavahtamatta kestäisin kosketuksesi

ne ovat hentoja seittejä
joilla roikun sinussa
väärät sanasi pyyhkivät ne tiskirätin lailla

mitä sitten kulta
kun olet yksin
ja kuulet kuinka käenpojat nauravat sinulle
mitä sitten

*************

kylmää ja jäähtynyttä

seisot ovensuussa juurtuen siihen
ja minä katson sinua
kuin sitä alehyllyssä tarjottavaa lihajauhoseosta

eikö olisi jo aika
viestin katseen viidentoista sentin piikkikoroilla

sinä väistät sen kuin miekkataistelussa
raavit kynsilläsi tahraa karmista
sinulle suurinta maailmassa
etkä välitä siitä mitä teit väliimme

enkä väitä, älä sano että väittäisin
tilkinneeni niitä

en jaksanut edes yrittää

*************

Hetkittäin palaamme onnellisuuskehän
sisäpuolelle

sinä peität minut pumpuliin
ja muistan
mitä sinussa rakastan
rakastin

silloin kuin lapsuuden kuumehoure
pehmeän purukumimainen
kohottaa euforiaan

kuitenkin aina täytyy ravistella
itsensä irti

kultaisen renkaan siveleminen
muistuttaa orjuuden nykyaikaisesta muodosta
ei pohjoinen kohtaa etelää
ainakaan vapauttaakseen

*************

Sinä raiskaat minua lauseillasi
ja minä kulta kuuntelen
jokaista piikkiä jonka heität
väistän osumia enkä parahda kivusta

olen muuttanut itseni naispaholaiseksi
keitän öisin
sanasoppaa
nielen karvaine paloineen
kestääkseni sinut iloliemesi kera

kuinka väärin on kutsua sitä siksi
sillä hymysi vähentyy
jokaisen siemauksen jälkeen
väärin ymmärrettynä olet muuttunut
vääräksi ymmärtää

katsoessani nukkuvaa sinua
näen hetkittäin rakasta
vain hetkittäin

S20 Linno