S21 Ismo Funke

otsakekuva
Kuva: Ismo Funke

Ilman rakkautta

Rakkaus ilman
hellyyttä on kuin
haihtuva
puro

Rakkaus ilman
kunnioitusta on kuin
kuivuva
joki

Rakkaus ilman
toivoa on kuin
jäätyvä
järvi

Rakkaus ilman
uskoa on kuin
aavikoituva
savanni

Rakkaus ilman
Jumalaa on kuin
kuoleman

maa

Yksinäisen sielun katoava polku horisontissa

Runo: Ismo Funke
Lausuja: Jari Mertala

 

X Avain

Sun sanaasi kaipaan nyt yössäni ain,
sen muistonkin kajoa kuulostan vain –

tuo kaukana kaartelee himmeää tulta,
vie kipinälaahustain sisimmäst’ multa –

en laulustas’ eroita valoisaa päivää,
mun sisin on tuskaista, sielu vain häivää -

nyt kirjaimet raatelee - runoni raastaa,
mut kaiken siin’ polttaa, pois sisältä saastaa –

kun unho nyt peittelee sieluni kehdon
ja pääsee mun sisimpäin valoisaan lehtoon –

siel’ hahmos’ taas valoisan lempeen nyt kohtaan,
ja onneni pesään tää portti nyt johtaa. –

on auennut toivossa kuitenkin valo,
se rauhoittaa sisimpäin, sammuttaa palon.

Runo: Ismo Funke
Lausuja: Kaija Juurikkala

S22 Minna Kemppainen

otsakekuva
Kuva: Juhani Saarinen

Myttynen

Koti on rakennettu ohuista puunkappaleista ja viherryksen lakanneista lehdistä. Se aina vain kieltää aikaisen hallan huuhtomat puuskat. Polku on suojassa kuten kotikin eikä sinne voi osata kukaan muu. Minä arvasin missä myttynen asuu ja miten siellä voi olla kylmä yksin. Olen ollut siellä ennenkin. Sattumalta jouduin kerran pimeää pakoon lehden alle ja katosin oksien läpi syvemmälle putosin niin että silmäni kerkesivät tottua ja pelkoni taittua.

Ajelehtii pienet ja isommatkin, vähän mistä tarttua ja pyytää jäämään. Jääminen tarkoittaa paikoillaan pysymistä, saa liikkua seiniä myöten, mutta pidemmälle ei ole lupaa. Minua se pelotti mutta myttynen oli kiltti ja sanoi että jos tulen takaisin toisen pimeän aikaan saan hakea lämpöpeiton ja taivaskartan.
Niitä noutamaan on pidempi matka kuin saapuessa. Ei ole vastaantulijoita eikä matkaanmenijöitä. Polku on kalpea ja polkematon että on vaikeaa nähdä mistä kohti on lehdet painuneet jälkien tieltä. En tahtoisi yhtäkään enempää talloa. Se rusahdus kävisi kiinni ja ripustaisi muistoihin samanlaisen jäljen minkä jalka polkuun.
Valo vaipuu taivaan taakse, osuu viimeisillä voimillaan minua päin ja polttaa renkaan poskeen. Siitä tietää mistä viimeinen aurinko menee maita kohti. Aina kun kääntyy, näkyy renkaan muoto pienenä aurinkona sille joka katsoo, pyörtää mukana mutta vastapäivään, niin ettei sileä puoli hämää.

Ilta on painunut matkasta raskaaksi. Se roikkuu päällä, tänään enemmän kuin eilen. Askeleet asettuu lehtien sivusta, olen kulkenut liian pitkään polulta hiljaisena ja huolissani. Mahaa riennyttää aavistus, epäröivä kuume on asuttanut silmänpohjani. Se kovertaa siellä omia railojaan, näen sen siivilöimänä rajan metsästä tuttuun tiehen. Kohta olen perillä ajattelen pitkin märkää tietä lujempaa. Myttynen huolettaa minua. Olisin turvassa yksinkin, mutta pienoinen ei selviäisi painavilta unilta ja itkisi piilostaan myrskypilvet esiin. Kovat, kiivaat myrskyt ja airueet huutaisivat pakottaisivat myttysen karkuun.
Ihmeissäni kuinka olen oppinut sen tuntemaan, olen isompi ja minulla on tehtävä. Olen kasvanut poluilta tielle itsestään kenenkään käskemättä. Metsä menee kauempana, raja on nyt sumuinen ja häilyvä. Värjöö siellä minun suojattini, märät lehdet saattaisivat murtaa ohkaiset oksaset, ne taipuisivat pienen selkään ja myttynen käpertyisi niin kauan ettei osaisi enää suortua.
Ei auttaisi vaikka apuna olisi monta peittoa vaikka kuinka lämpöisiä. Kun käpristyy ja kangistuu ja kylmettyy riittää pienempikin painava litistämään.

 

Hyppelehtien on lyhyempi ja siinä se sitten on, oma pesäni ja siellä lämpöpeitto ja taivaskartta. Taivaan olen tutkinut aiemmin ja merkinnyt muistiin kaarteet laaksot suuret vedet ja pilvet jotka näkee vain ensimmäisten aamujen valossa.
Sellaista karttaa ei ole kenelläkään ja siksi sitä pitää suojella samalla kun myttystä. Kukaan ei tiedä minusta eikä taivaskartasta eikä lämpöpeitosta siksi saa laulaa tielläkin vaikka metsät kumoon, ei myrskypilvi tule tietäni katkomaan. Sitä kiinnostaa vain myttysen pieni ääni ja koti josta painavat unet itketään ulos. Sille kaikista pienimmällä on suurin voima sitä se pelkää, eikä tahdo että se kasvaa yhtään enempää. Se tahtoo kylmettää sen kodittomaksi ja niin pieneksi jäämytyksi että minun kädet ei yllä ympäri kodiksi. Myttynen hoitaa hyviä uniaan kaikki päivät pääksytysten, niistä voi leipoa makoisia muistoja kun ei oikeita ole ensinkään. Se on kertonut niistä minulle, silloin kun ensimmäisen kerran eksyin. Ne oli niin kauniita unia että minäkin tahdoin uneksia niistä ja vähäksi aikaa unohtui omat isommat kuvani, ne joista kerrotaan taivaskartoissa ja lämpöpeiton vekkiuurteissa.
Vekkiuurteet syntyvät kun unohtuneet karkaavat unineen peiton huomaan, piiloutuvat sen laskoksiin ja piirtävät viivaa ajastaan. Yksi piirto on yksi uurre. Niitä on jo aika monta. En ole uskaltanut laskeakaan kuinka monta, siihen ei sormilla olisi ihoa silittämään eikä peitossa kangasta.
Joskus se painaa, mutta ei ikinä liikaa. Siinä kannan niitä jotka opin tuntemaan sormenpäillä ja ne huokuvat siitä lämmöstä jonka annan kohta myttysellekin. Niin ei unohdu pieni, saa kaivertaa oman aikansa ja kannan sitä. Kannan sinne asti että taivaskartta loppuu ja loppuu se mille ei olekaan sanaa.

Äkkiä pieni ääni halkoo niityn ja tien, saavuttaa ja hehkuu edessäni, sitten luisuu korviin. Jalat ei ehdi mutta laulan edeltä turvaksi, katselen joutuisammin kivet ja risuaidat polulta etten kompastuisi kipeästi. Pensaissa myttysen marjoja, poimittuja ja pyöreiksi paikattuja, ei se niitä raski napostella, poimii vain kun aika käy pitkäksi.
Niistä tuntee sateen jäljet ja näkee mistä pitää kääntyä. Myttynen poimii aina toisen puolen pelkästään, jättää koskematta jos ovat vähänkään vaaleita. Ja toisella puolella ne aina ovat kun aurinko ei osu ja nyt minäkin kävelen poski väärinpäin. Raakamarjat pakahtuvat pilveen ja rutistuvat. Mutta niin aurinkoisetkin, ne kyllästyvät ja kuivuvat, jotkut ennen myttysen pientä vasuakin.

 

Keinuttaa heinämattoja iltatuuli. Se on hento ja samea, kuin lämmintä naurua ja kyyneltä sekaisin. Pikkuinen istuu matolla majan nurkassa eikä puhu mitään. Peittelee silmiään, päiväinen marjavasu on kumollaan vieressä, marjat pyörineet soikeiksi ja litteiksi.

 

      Tuo pieni, päällä ikävän kelmeys.
    Se on minun ja nyt nitkuttaa juuriaan irti.
  Kaipaa takaisi lämpimään, kutsuu
    käärimään sen turvaan piiloon tältä kylmältä huoneelta.
      Se on minulle kaikki, ennen ei ollut muuta
        kuin odotus ja
          ajatus ja
        se oli tulossa, minä tunsin sen,
      jo ennen kuin osasi kertoa alkuaan.

 

Myttynen on suojassa, käärinliina on pehmeä sisältä ja lempeä. Puristus määrätietoinen ja luja, mutta lopussa
pyörittää ympäri ympäri ympäri
säikähtää vaikka hakee sitä kaikessa minkä langoistaan punoo.
Menen lähelle, niin lähelle että lämpö muuttuu turvaksi minulle. Myttysen lämpö on minusta viimeinen ja minun on mitä kaikki pienet etsivät.

 

 

Olen tiheän yön katosta ja ensimmäisten kylmien valojen jälkeiset, niiden turpoavat kalvot ja helmien hikiset pisaravuonot. Se ei pelkää niin kauan kun olen siinä, pidän itseni kiinni kieppuvassa ilmassa, täytän tämän huoneen ja tihkun seinistäkin taivasta nielevän tuulen pulssissa.
Nyyhkytän vielä, yhäkin, vaikka myttynen on sulanut lämpöön. Tuuli haukkoi haavat, karkasi taivasta pitkin toiseen maahan ja unohti myttysen peitoksi minut.

Nakkasi minut matkastaan.
Seisovan tuulen huoneessa on myttysen peitto, niin voimaton ettei tuuli jaksanut nostaa.

Että olisi kulkenut myttysen reittejä, mennyt mukana, salaa.

Satyyri I.08

Satyyri I.08
Tekijänoikeus © 2007, Verkkolehti SATYYRI
Kaikki oikeudet pidätetään

Satyyri I.08
Copyright © 2007, SATYYRI Webzine
All rights reserved

Posti / Mail: webmaster âe satyyri.net

Satyyri on taloudellista voittoa tavoittelematon, julkiseen käyttöön suunnattu verkkojulkaisu. Kuvamateriaalin tekijänoikeudet kuuluvat niiden oikeutetuille omistajille, ja väärinkäyttötilanteissa pyydämme ottamaan välittömästi yhteyttä päätoimittajaan.

Tässä numerossa käytämme Lightboxia kuvamateriaalin näyttöohjelmana.

Satyyri is a public, non-profit endeavour. Image material copyrights are the property of their rightful owners, and any infringements should be notified immediately to the editor-in-chief.

As for image material viewing software, we are using Lightbox for this issue.

Siirry Satyyrin numeroon:

Satyyri I.08 toimituskunta

Siirry tässä numerossa:

  • < edellinen sivu
  • seuraava sivu >
  • satyyri.net
  • etusivu
  • ylös
  • 1-2
  • 3-4
  • 5-6
  • 7-8
  • 9-10
  • 11-12
  • 13-14
  • 15-16
  • 17-18
  • 19-20
  • 21-22
  • 23-24