Joka vuosi se saa minut kiinni. Ajankohta vaihtelee, mutta sisältö on aina sama. Jonakin aamuna herään ja huomaan hyräileväni Eppu Normaalin Lautturia. ”Jokaisella jossain on parempi olla kuin siellä missä on.” Tunne iskee päin näköä riippumatta siitä, missä olen. Ulospäin kausittainen viiraukseni näkyy lähinnä lisääntyneenä levottomuutena ja tarpeena vetäytyä omaan kuoreeni. Läheisilleni minun ei tarvitse tilannetta selittää, koska he tietävät mitä ahdistukseni tarkoittaa. Puolitutuille ja kierrätyskavereille (heillä tarkoitan niitä, joille hymyillään nätisti satunnaisesti tavatessa mutta jotka eivät koskaan näe pinnan alle) en vaivaudu selittämään muuta kuin että kiirettä pitää ja tässä on nyt vähän kaikenlaista. Pahinta on, etten yhdelläkään kerralla osaa aavistaa, miten vaikeaksi haluni karata kulloinkin äityy.

en halua asua tässä kaupungissa

Kevääseen heräävä Oulu on nytkin niin masentava näky, että levottomuus iskee väistämättä. Ikkunasta näkyy talven jäljiltä kuivunut joenpohja, joka odottaa patoluukkujen avaamista ja elvyttävää vesiryöppyä. Muutama harhainen varis jahtaa talonmiehen lihavaa koiraa pihalla. Talonmies taas on ärsyyntynyt lumen alta paljastuvasta tupakantumppivuoresta ja kiroilee itsekseen. Ei silti, pidän tästä kaupungista tiettyyn rajaan saakka. Se raja ylittyy siinä vaiheessa kun tajuan, etten enää voi saavuttaa sitä anonyymiyttä, joka vallitsi muuttaessani tänne lähes 4 vuotta sitten. Jos olisin ymmärtänyt pysyä kotona suurimman osan ajasta, olisin varmaan paljon onnellisempi omassa pikku maailmassani. Nyt meininki on kuin Maj Karman Musta Joutsenlaulu -kappaleesta.

olen kiusattu/parjattu/raiskattu/haudattu/vainottu/potkittu/vittuiltu/viillelty

En silti osaa sanoa, uskaltaisinko lähteä täältä poiskaan. Olen kerran harkinnut muuttamista muualle ja aloittavani puhtaalta pöydältä, toteuttavani kliseen uudesta elämästä. Luultavasti olisin joutunut katumaan sitä syvästi. Vaikka en ihmisistä yleensä kovin paljon pidäkään, minulla on taipumus vetää niitä puoleeni, ja sitten siinä olisi taas tietysti käynyt niin, että kaikki tuntevat minut ja minä en tunne mitään. Oulussa minulla on sentään muutaman rakkaimman ihmisen tukiverkko, joka saattaa joskus vahingossa rönsyillä vähän.

olen juhlittu/suudeltu/palvottu/kiitetty/toivottu/siitetty/siunattu/rakastettu

Viime vuonna tämä samainen tasapainon järkkyminen oli vähän järeämpää kaliiberia. Niihin aikoihin kuvittelin vielä ryhtyväni huolehtimaan muista vedoten muka johonkin kutsumukseen, vaikka tosiasiassa osaan hädin tuskin huolehtia itsestäni. Elelin omassa pikku kuplassani, kunnes se puhkesi. (Vastikään kehitin itselleni uuden kuplan, mutta se on huomattavasti kotoisampi kuin edellinen.) Pienimuotoinen pohjamudissa ryömiminen avasi silmäni monessakin suhteessa. Tiedänpähän nyt ainakin sen, ettei minun tarvitse kantaa koko maailmaa harteillani, jos omassakin valtakunnassa on tarpeeksi hallitsemista.

vainoharhaa vainoharhaa vainoharhaa vainoharhaa

Tällä kertaa panokset kovenevat. Poikaystäväni lähtee puoleksi vuodeksi vaihtoon, ja minä olen päättänyt mennä perässä. Jos kaikki menee hyvin, koen äkkirikastumisen ja voitan lentopelkoni, loppuvuonna sijaintini on Australian kaakkoisrannikolla. Mikäli kasvottomuuden ja poispääsyn tarve ei senkään jälkeen hellitä, muutan Etelänavalle. Tosiasia kuitenkin on, että voin irrottaa itseni tästä ahtaaksi käyvästä kontekstista, mutten koskaan pääse pakoon omaa mieltäni.

Linda Pyykkönen

P.S. Kursivoitujen kohtien tekijänoikeudet kuuluvat Herra Ylpölle.