Marja-Riitta Vainikkala ja Marja-Liisa Kaltila ovat kiireisiä oululaisia naisia. Vainikkala on kirjoittajaohjaaja, kirjallisuuskriitikko ja toimittaja, joka työskentelee mm. Päätalo-instituutin kirjoittajakoulutuksen vastuuopettajana. Hän on toiminut kirjallisuuden läänintaiteilijana Oulun taidetoimikunnassa vuosina 1992 – 2001. Vainikkala on palkittu kirjallisuuskriitikon työstään vuonna 2002 Vaaskivi-palkinnolla ja Vuoden opettajana Suomen kesäyliopistot ry:n toimesta 2005. Kaltila on kuvataideopettaja ja kuvataiteilija, joka vastaa kuvataidepainotteisen Myllytullin koulun yläasteikäisten kuvataideopetuksesta. Työkautena opetustyö sitoo Kaltilan energioita, mutta kesäisin omalle luovuudelle ja taiteelliselle työskentelylle on paljon aikaa. Kolmen viime vuoden aikana Kaltila on pitänyt kaksi omaa näyttelyä ja osallistunut kolmeen yhteisnäyttelyyn. Viimeisimmän näyttelyn Kuvia ajassa hän kokosi yhdessä miehensä, taidemaalari Pekka Viljamaan kanssa Oulussa kulttuuritalo Nukun galleriassa. Kaltilan viimeaikaiset työt ovat olleet osittain käsitetaidetta tai sekatekniikkaa maalauksesta esineisiin. 

Kaltilaa ja Vainikkalaa yhdistää ystävyyden lisäksi kirjaprojekti Sanasta kuvaksi – kuvasta sanaksi (Kansanvalistusseura 2008). He kertovat yhteisen teoksensa alkusanoissa kirjan idean syntyneen keskustellessa: kuvataiteen ja sanataiteen opetuksella on paljon annettavaa toisilleen ja taiteen alat voivat hyödyntää toistensa menetelmiä: ”Kuva voi olla kirjoittajan virike samoin kuin kirjoittaminen kuvantekijän virike.” --- ”Kirjoittajan ei tarvitse osata ”piirtää” eikä kuvantekijän kirjoittaa ---”.

Kirjaa lukiessa tuntuukin varsin luonnolliselta, että kuva ja teksti voivat inspiroida toisiaan, houkutella esiin uusia visioita. Mitä tekijät sanovat, onko taiteiden välisiä keinoja osattu hyödyntää tarpeeksi taiteen opetuksessa, vai keskittyvätkö opetukset tyypillisesti omiin karsinoihinsa, kuten haastattelija kuvittelee?
- Taiteiden välisiä keinoja ei ole osattu tarpeeksi hyödyntää ainakaan aikuisopetuksessa. Kaikkihan lopulta lähtee samasta luovasta oivalluksesta, olipa kyse mistä taiteenlajista tahansa. Yksi taiteenlaji voi "auttaa" toista, Vainikkala sanoo.
- Monesti keskittyvät. Varsinkin kun useimmiten opetus on rajattu tiukkoihin aikaraameihin olipa kyse kirjoitus-, kuva- tai muusta vastaavasta opetuksesta. Usein niitä myös tarjotaan teemapakettina. Mutta varmasti nykyään jo hyödynnetään poikkitaiteellisia keinoja opetuksessa, Kaltila sanoo.
Onkohan taiteidenvälisten keinojen hyödyntämisessä luvassa laajempaa muutosta, tai jopa tietynlaista yhteensulautumista?
- Toivon, että niin tapahtuisi. Taiteidenvälinen yhteensulautuminen tapahtuisi tietenkin opintojen alussa, sen jälkeen olisi erikoistuminen kullekin alalle kunkin taipumusten mukaan. Taiteellinen luova toiminta ei ole kuitenkaan opetuksesta päättävien viranomaisten suosiossa, joten pelkään, että taideopetus jää marginaaliin, Vainikkala pohtii.

Sanasta kuvaksi – kuvasta sanaksi –teos pohjautuu Natalie Goldbergin menetelmiin. Ensimmäisessä luvussa vieraillaan Goldbergin kirjoittajatyöpajassa Meksikossa. Vainikkala on aiemmin suomentanut yhden Goldbergin teoksista, Avoin mieli (Kansanvalistuseura 2004). Hän on myös paljon hyödyntänyt ja soveltanut Goldbergin menetelmiä opetuksessaan. Kirja esittelee Goldbergin lisäksi taiteilija Betty Edwardsin näkökulmia. Kirjan "Jälkikuvassa" mainitaan myös teatteriohjaaja ja opettaja Keith Johnstone. Kuinka merkityksellisiä näiden henkilöiden opit ovat olleet Vainikkalalle ja Kaltilalle ja taiteen opetukselle?
- Natalie Goldberg on tuonut selkeästi esiin harjoituksen ja treenauksen kirjoittamisessa. Meillä on pitkään ajateltu, että kirjoittaminen on luonnonlahja eikä siinä tarvita koulutusta. Minusta Goldbergin treenikirjoitusmenetelmä on sekä vapauttava että täsmentävä niille, jotka tahtovat kirjoittaa, Vainikkala sanoo.
- Minä olen enemmänkin sellainen sekatavarakauppias, poimin tuon tuolta ja tämän täältä, sovellutan omaan tieto-taitopohjaani ja tarjoilen sitten minun ajattelulle tai ryhmälle sopivana muunnoksena, Kaltila toteaa.

Vainikkalalla on aiempaa kokemusta yhdessä kirjoittamisesta kirjan Elämä tarinaksi (Liisa Enwald, Marja-Riitta Vainikkala ja Anja Vähäaho, Kansanvalistusseura 2003) tiimoilta. Hän toteaa, että tietokirjan tyyppiseen kirjoittamiseen yhdessä kirjoittaminen sopii hyvin, kaunokirjallisuus onkin sitten toinen juttu. Kaltilan mukaan heillä on ollut selkeä työnjako kirjaprojektin aikana, Vainikkala on toiminut Goldbergin ja kirjoittamisen asiantuntijana, yhdessä he ovat pohtineet tehtäviä jotka koostuvat erilaisista kuva- ja kirjoitusharjoituksista ja muita kirjaan liittyviä seikkoja. Kuvallisia tehtäviä, joita kirjassa on hyödynnetty esimerkein, kuvin ja tehtävin, oli alkuun huomattavasti enemmän, mutta Myllytullin koulua elokuussa 2006 kohdanneessa tulipalossa tuhoutui suuri osa valmiista kuvista ja tehtävämateriaalista, eikä kaikkea ehditty uudelleen tuottaa kirjaan mukaan.

Mitkä ovat yhdessä kirjoittamisen vahvuudet, mitkä niitä haasteellisimpia seikkoja?
- Yhdessä kirjoittaminen on mukavaa, sillä silloin huomaa että kirjoittaminen ei olekaan yksinäistä. Haasteellisinta on löytää yhteiset neuvotteluajat, kun kummallakin on niin sanottu päätyö. Yhdessä ei voi kuitenkaan kirjoittaa kuin sellaisen kanssa,
josta tietää että kemiat pelaa ja ajattelun suunta on samantyyppinen, Vainikkala kuvailee.
- Jostakin syystä, vaikka tunnemme toisemme hyvin ja ihan tyhjänpäiväisestikin lörpötellen olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä, nyt oli ihmeen vaikeaa löytää yhteistä aikaa loppuvaiheen työstölle, Kaltila sanoo ja jatkaa nauraen: - Kirjan idea ja tehtävien tekeminen oli hauskaa! Ystävätkin joutuivat koekaniineiksi. Esimerkiksi kirjoita kaikki väristä -tehtävä toimii mukavana seuraleikkinä ystäväpiirin kanssa vaikkapa mökillä. Väärällä kädellä piirtäminen on hyvä esittelyleikki (Kaltilan mainitsemat tehtävät löytyvät kirjan sivuilta 53 ja 29).

Vainikkala ja Kaltila ovat pitäneet yhteisiä kursseja jonkun verran. Kirjan pohjalta järjestetään kesäkuussa viikonloppukurssi Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistolla. Millaista on opettaa yhdessä?
- Huomasimme pari vuotta sitten, että opetus- ja ajattelutapamme ovat yhteneväiset, vaikka kyse on eri taiteenlajista, Vainikkala sanoo.
- Niin, olemme pitäneet joitain kursseja, joista aiemmissa oli muitakin vetäjiä, sekä myös poikkitaiteellinen lähestymistapa, Kaltila lisää.
- Taiteiden välisissä kursseissa ymmärtää sen, että taide on vakavaa leikkiä. Se on suuri anti yhteistyössä, Vainikkala tiivistää.
Kuinka tämä ajatus: ”taide leikkinä”, kirjan Jälkikuvassakin mainittu: ”improvisaatioon heittäytyminen”, käytännössä näkyy tekijässä / oppilaassa? Millaiset seuraukset sillä parhaimmillaan voi olla?
- Improvisaatioon heittäytyminen on uskallusta luottaa omaan luovaan itseen.  Kirjoittajallakin on "kirjoittava minä", jota ei välttämättä tunne ennen uskaltautumista. Tuntemus tulee vasta sitten, kun uskaltaa heittäytyä kohtaamaan toisen minänsä, Vainikkala pohtii.
Vainikkala kertoo, että kuvataiteen näkökulma on avartanut hänen kirjallisuusnäkemys-
tään.
- Ajattelen kuvien kautta. Kirjoittamisessa puhutaan metaforasta, joka on abstraktin ja konkreettisen yhdentymä ja yleensä kuva on konkreettinen ja havainnollistava kuten "elämän koulu", Vainikkala sanoo.

Entäpä kuvataiteilija Vainikkalassa ja kirjoittaja Kaltilassa? Vainikkala harrastaa piirtämistä ja vesivärimaalausta.
- Sanasta kuvaksi -teoksessa on muutama Volter Kilven romaaniin Alastalon saliin tekemäni kuva. Niitä oli hauska tehdä. Istuin toissa kesänä parvekkeella, oli
kuuma kesä, maalasin ja kirjoitin vuorotellen. Kuinka vapauttavaa se olikaan! Tekemistä molemmille aivopuoliskoille, abstraktille ja konkreettiselle osastolle.

Kaltila on ajatellut kokeilla arkityössään enemmän kirjoittamisen ja kuvan kosketusta aloittamalla päiväkirjan työstään, opettajapäiväkirjan ohella.
- Olen aina kirjoittanut lyhyitä kommentteja elämästä, ne toimivat päiväkirjana niin kauan kuin muistini toimii, Kaltila sanoo.
Juuri nyt Kaltilan mieltä kuitenkin kutkuttaa lähitulevaisuudessa siintävä matka. Hän on lähdössä toukokuussa yhdeksännen luokan kuvataideluokkien kanssa vierailemaan Italiaan Firenzeen. Kyseessä on jo viides toteutettava vaihto ystävyyskoulun kanssa. Italialaiset oppilaat vierailivat Oulussa maaliskuussa.

Lainaukset M-R. Vainikkalan ja M-L. Kaltilan teoksesta Sanasta kuvaksi – kuvasta sanaksi (Kansanvalistusseura 2008).

Pia Ronkainen

sanasta kuvaksi - kuvasta sanaksi