S10 - Arvostelu: Maalauksen kadonnut nainen

SALAISUUKSIA PINNAN ALLA

Maalaukseen kadonnut nainen on Laurent Bartillat'n kokoillan elokuvan esikoisohjaus ja sellaisena hämmästyttävän onnistunut ja tasapainoinen teos. Elokuva kylläkin sortuu joihinkin loogisiin epäjohdonmukaisuuksiin, mutta kokonaisuudessaan se on kiehtova ja kaunis. Mysteereihin ja taiteilijuuteen paneutuva elokuva toimii herkällä psykologisella tasolla eikä lainkaan sillä action-linjalla, mille da Vinci -koodissa lähdettiin. Salaisuudet ovat henkilöhahmoja kiehtovia ja vangitsevia elementtejä, joiden edessä arvostelukyky heikkenee. Ne vievät koko käden, mikäli niille tarjoaa pikkusormea.

Itse olin melko yllättynyt elokuvan herkästä henkilöhahmojen kehittelystä ja tunteiden vivahteikkuudesta. Trailerin perusteella odotin psykologisesti uskottavampaa da Vinci -koodia tai trillerimäistä elokuvaa taiteesta, taidehistoriasta ja maalauksiin kätketyistä salaisuuksista. Elokuva vastasi ennakko-odotuksiani vain sivujuonteiltaan. Pääasiassa Maalaukseen kadonnut nainen on elokuva pakkomielteestä ja näkemisestä, rakastamisesta ja tirkistelystä. Se herättelee kaikuja moneen suuntaan, mutta keskittyy päähenkilön Lucien pakkomielteeksi yltyvään tutkimustyöhön sekä siihen, mitä tämä tekee hänen ihmissuhteilleen ja hänelle ihmisenä.

Näkemisen vaikeus kompastuttaa Lucieta tutkimustyössään. Hän tutkii 1700-luvun ranskalaistaidemaalaria Watteauta. Lucie keskittyy tutkimuksessaan lähinnä yhteen malliin, jonka Watteau on useassa teoksessa maalannut selkä katsojaan päin. Lucie aistii tässä aiheessa jotakin salattua, piilotetun romanssin, ja pyrkii lähestymään tutkimusaihettaan akateemisella kylmyydellä ja logiikalla. Kuitenkin intohimo aihetta kohtaan tuntuu johtavan hätiköityihin johtopäätöksiin. Lucien tutkimusta ohjaava professori Jean Dussart moittii häntä alati näkemisen puutteesta. Oman jännitteen elokuvaan tuo tämä Lucien salaperäinen ja nihkeä tutkimuksen ohjaaja. Dussart on itse kuluttanut parhaan ikänsä Watteaun tutkimiseen ja kokenut tutkimuksensa seuraukset karvaasti henkilökohtaisessa elämässään. Dussart yrittää varoittaa Lucieta toistamasta historiaa, mutta intohimoinen Lucie etenee työssään intuitiolla välittämättä varoituksista uskoen itseensä ja omiin kykyihinsä tutkijana. Hän tyrmää varoitukset ja päätyy rämpimään yksin johtolankojensa ääressä. Kuvasuurennokset, yksityiskohdat ja muut satunnaisilta vaikuttavat johdokset valtaavat hänen asuntonsa seinät samalla kun hän vaipuu yhä syvemmälle pakkomielteessään ratkaista salaisuus. Lucie laiminlyö itsensä, palkkatyönsä sekä vastalöydetyn rakkautensa keskittyessään Watteauhun ja tämän salattuun rakkauteen.

Elokuvan avainosassa on Lucien rakastettu Vincent, kuuromykkä katutaiteilija, joka elävänä patsaana havainnoi nykypäivän Pariisia, sen ihmisiä ja elämää. Hän on katsoja, tarkkailija ja näkijä, taiteilija ja taideteos samassa paketissa. Hän tekee itsestään samalla tapaa hiljaisen spektaakkelin kuin kanonisoidut taiteilijat osittain tahtomattaan ovat. Lucien intuitiivisin havainto taiteilijuudesta yleensä kuvaa Vincentiä täydellisesti: taiteilija on yksin, sillä hän näkee kaiken, mutta häntä ei nähdä eikä kuulla. Surumielinen mykkä Vincent kiinnittää taiteilijan silmänsä Lucieen ja tuntuu näkevän tämän läpi. Hänen on kuitenkin mahdoton siirtää täyttä kokemusmaailmaansa tutkija-taiteenkokija-Lucielle, sillä heiltä puuttuu yhteinen kieli. Vincentin näkemät asiat ovat yhtä lailla tirkisteltyjä kuin yksinkertaisesti nähtyjä asioita: taiteilijan kohdistunut ja keskittynyt, läpivalaiseva katse on tirkistelevä ja tunkeutuva katse. Lucien on mahdoton täysin tavoittaa taiteilijan näkemää ja ymmärtää Vincentiä, jonka maalauksellinen elekieli antaa hänelle vain viitteitä tämän näkemästä maailmasta, mutta ei koskaan päästä täysin luokseen.

Tavallaan Lucien tutkimustyössään tavoittelema läpitunkeva katse on samankaltainen kuin Vincentin Lucieen kohdistunut katse. Lucien on nähtävä Watteaun taiteen läpi totuuteen, tirkisteltävä selville mahdollinen salaisuus Watteaun rakkaudesta. Elokuvan jännitteiksi muotoutuukin ikään kuin ristiin sinkoilevat katseet, tai katseiden verkosto, jossa katseet eivät kohtaa vaan tavoittelevat aina jotakin tavoittamatonta. Vincentin rooliin James Thiérrée on nappivalinta. Rooli edellyttää karheanterävää komeutta ripauksella yksinäisyyttä. Thiérrée vetää roolinsa vähäeleisen hiljaisesti, mutta kuitenkin sävähdyttävällä karismalla. Vincentistä muodostuu elokuvan pakopiste. Hän on se elementti, jonka kautta sattuma ohjaa juonen kulkua ja myös Lucien ratkaisun äärelle. Vincentin avulla Watteaun mysteeri alkaa purkautua.

Watteaun mysteeri on alati Lucien ja hänen elämänsä välissä. Hän ei voi antaa itsestään mitään rakastetulleen tai edes pitää huolta itsestään ennen kuin on todistanut aavistuksensa todeksi. Elokuvan nimi viittaa Lucien jäljittämään naiseen Charlotteen, 1700-luvulla elänyt näyttelijättäreen, joka on useassa Watteaun teoksessa taiteilijalle selkänsä kääntänyt nainen. Nainen välttelee taiteilijan katsekontaktia. Tähän naiseen Lucie keskittyy tutkimuksessaan: Lucie uskoo Charlotten olleen Watteaun salainen rakastettu. Todisteet rakkaudesta ovat vain lähes tyystin hävinneet tai hävitetty. Myös Lucie on nainen, joka katoaa maalaukseen. Hän on katutaiteilijan rakastettu, joka kääntää kuitenkin katseensa miehestä maalaukseen, tutkimukseensa ja hukuttaa elämänsä siihen. Tätä korostavat erinäiset kuvakulmat ja rajaukset, joilla Lucieta kuvataan. Lucie kuvataan useaan otteeseen samoissa asennoissa kuin Watteaun maalausten mystinen nainen. Onhan Lucie Vincentille yhtä lailla tavoittamaton kuin Charlotte Watteaulle.

Vaikka elokuvan antama valta sattumille kävisi monille katsojille ylivoimaiseksi, voi elokuvan tunnelmasta nauttia todella. Se herkistää aisteja keskittyessään kuvaamaan mennyttä maailmaa ja sen ilmestyksiä, yksityiskohtia ja päähenkilönsä ajatusmaailmaa. Vaikkei päähenkilön pakkomielteistä tutkimustyötään olisi helppo niellä, elokuva suorastaan vangitsee katselemaan sitä.

Anna Sipponen

Maalaukseen kadonnut nainen

Kuva: