S3 - Pääkirjoitukset

KOHTI

Janne Räikkönen
Vastaava päätoimittaja

Joskus yllätyn miten aika kiitää. Tuntuu siltä, että vasta hetki sitten jätimme verkkolehden kesälomalle ja hajaannuimme kukin omille teillemme. Nyt kadut ovat kirjavanaan lehtiä ja pilviverhossa on masentavaa vahvuutta. Aika on monin tavoin keskeinen aihe syksyn Satyyristä puhuttaessa, eikä vain siksi, että olemme pari päivää aikataulusta jäljessä.

Myönnettäköön, että olin hieman skeptinen verkkolehden alkusyksystä, sillä kesä on monille (kuten itselleni) vuoden kiireisintä aikaa. Pirkko Saisio on osuvasti sanonut, että taiteilijalla tulee olla tylsää, jotta hän saisi mitään aikaiseksi. Auringonpaiste ja lämpimät kesäpäivät eivät usein ole luomistyön motiiveista parhaimpia.

Joka tapauksessa, kuten saatatte huomata, huoleni olivat vastakkaisia todellisuuden kanssa. Satyyri III.08 on tähän mennessä laajin julkaisumme - siinä esiintyy yhteensä 27 kirjoittajaa ja taiteilijaa kaikkialta Suomesta. Aika on saanut jotkut lähtemään, toiset palaamaan ja monet liittymään mukaan toimintaan, mutta syksyn taitteessa Satyyri voi paremmin kuin koskaan. Siitä suuri kiitos kuuluu kaikille lehden teossa mukana oleville!

Aika tuo mukanaan myös muutoksia, joista toiset tulevat hitaammin, toiset nopeammin. Verkkolehden toimituskunnan rakenteet muuttuvat vaiheittain syksyn aikana. Tärkein muutoksista lienee epäilemättä Karoliina Kantolan astuminen toimituksen varapäätoimittajaksi. Lähitulevaisuudessa pyrimme vakiinnuttamaan toimitustason, jotta verkkolehti kykenisi tehokkaammin toteuttamaan kaikkia aiottuja funktioitaan. Aiheesta lisää pääsivun päivityksen yhteydessä lähikuukausien aikana.

Noin vuosi sitten kerroin Satyyrin ryhtyvän pitkälliseen projektiin Anni Nupposen kirjan Nainen ja kuningas julkaisemiseksi. Tässä numerossa teoksen julkaiseminen saatetaan päätökseen. Muistakaa antaa Annille palautetta hienosta romaanista! Nainen ja kuningas palaute- ja yhteydenottolomakkeineen löytyy sivulta 26.

Aika vie meiltä asioita, mutta mitään ei voi ottaa tuomatta samalla muutoksia mukanaan. Siirtyessään eteenpäin Satyyri muuttaa muotoaan. On meistä kaikista kiinni, minkälaista verkkolehteä teemme ensi vuonna, kun puut alkavat päästää irti.


LUOVUUDEN VUONNA 2008

Karoliina Kantola
Varapäätoimittaja

Ihanaa. Kuluva vuosi on tarjonnut mitä erilaisempia ja hienompia taide-elämyksiä: Elokuvia jännityselokuvista animaatioihin ja televisiosarjojen elokuvaversioista musikaaleihin. Taidenäyttelyitä kotimaisen kultakauden taiteilijoista amerikkalaiseen pop-taiteeseen. Teatteria kesällä ja talvella. Konsertteja Pomosta Sigur Rosiin. Ja vuosi vielä jatkuu. Tarjonnasta luulisi jokaiselle löytyvän jotakin, ja toivottavasti siitä nautittaisiin. Uusia kokeiluita tai varmoja valintoja, kunhan nautitaan taiteesta. Kulttuuria, jos mitä, saa kuluttaa.

Mutta kuluttamisesta puheen ollen, ensi-iltansa juuri saanut Katastrofin ainekset näyttää toisen puolen kaikki-mulle-heti-nyt -yhteiskunnasta. Tavallinen perhe päättää luopua vuodeksi öljystä ja kaikesta mahdollisesta, joka sisältää öljyä. Sanoivat kriitikot elokuvasta mitä tahansa, mielestäni kaikkien olisi syytä nähdä elokuva. Dokumenttielokuva antaa ajattelemisen aihetta ja tekee sen melko rohkaisevasti eikä masentavasti. Elokuva on loistava esimerkki taiteesta, jolla on yhteiskunnallista sanomaa ja joka pyrkii vaikuttamaan katsojiinsa.

Toisaalta, taiteen yksi erittäin hyvä puoli on myös sen tarjoama mahdollisuus irtaantua arjesta. Anton Corbijnin valokuvanäyttelyssä kesällä Helsingin Tennispalatsissa sai nauttia taiteesta taiteen vuoksi. Kauniit, äärimmäisen taitavat valokuvat muusikoista, elokuvaohjaajista ja näyttelijöistä – siis toisista taiteilijoista – olivat kauniita ja pysäyttivät katsojan. Siinä se.

Se taiteessa onkin hienoa. Se voi olla keino vaikuttaa, mutta myös ”ainoastaan” taiteilijan luovuuden tulos. Ja mikä parasta, katsoja saa tehdä siitä omat johtopäätöksensä ja tulkintansa.

Janne Räikkönen

Vastaava päätoimittaja

Karoliina Kantola

Varapäätoimittaja

Kuva:

Janne Räikkönen

Lisätiedot:

Toimitukseen voi ottaa suoraan yhteyttä osoitteeseen toimitus tai sivulta 5 löytyvällä posti- ja palautelomakkeella.