S7 - Essee
MORAALIN KATOAMINEN
Minne se moraali sitten katoaa ajan kuluessa? Hautautuuko se turhautumiseen juttujen tasalaatuisuuden suhteen, vai unohtuuko jokaisen tapauksen ainutlaatuisuus kun vastaava on nähty jo aivan liian monta kertaa? Ja onko ainutlaatuisuus vain näennäistä?
”Non bis in idem” - ei kahta tuomiota samasta asiasta. Joten ihmiset ainakin vaihtuvat, vaikka tapaus olisi sinänsä samanlainen ja nähty useampia kertoja aikaisemminkin. Ainakin lakimiehen näkökulmasta. Asiakkaan, vastapuolen tai päämiehen tapauksessa tilanne saattaa olla ainutlaatuinen ja hyvinkin poikkeuksellinen. Voiko olla että tämä vaikuttaa jotenkin prosessin kulkuun? Ainakin siten se voi vaikuttaa, että tapauksen loppuratkaisu päätetään toisen osapuolen mielessä jo kauan ennen selostuksen loppumista. Voi olla, että lakimies johtaa päätöksensä saadessaan kaksikymmentä prosenttia informaatiosta, ja päättelee loput kokemuksestaan vastaavista tapauksista. Tämä on kovin riskialtis päättelytapa, vaikka saattaa toimiakin suuremmassa osassa yksinkertaisia tapauksia, tai sitten ei. Tilanne saattaa kuitenkin ruokkia käyttämään helppoja keinoja, oikoteitä vastapuolen nujertamiseksi. Niitä samoja keinoja, joita on käytetty jo monia kertoja aikaisemmin vastaavanlaisten tapausten hiljentämiseksi ja siirtämiseksi pois päiväjärjestyksestä. Mieleen tulee ensinnä esimerkki ammattikunnan ulkopuolelta:
Henkilö A myy käytettyjä autoja. A ei välitä liiemmin autojen huoltohistoriasta, saati kirjanpidosta, kunhan ostaa ja myy autoja ja ottaa katteet välistä. A on leipääntynyt elinkeinoonsa, ja kulkee aina helpointa tietä ongelmien ratkaisuun saadakseen muutaman euron katetta, ja sitä kautta täytettä lompakkoonsa.
A solmii autokaupan B:n kanssa. B ei ole käynyt koskaan aikaisemmin autokaupoille, ja ajeli tähän asti sukulaiselta saamallansa 80-luvun komistuksella. Autokauppa epäonnistuu: kriittinen huolto on laiminlyöty ja uudenkarhea (käytetty) ostos päätyy pajalle korjattavaksi. Pajalta B palaa A:n luokse kädessään muhkea lasku korjauskuluista.
Huollon laiminlyönti, ja sen laiminlyönnistä ilmoittaminen on selkeästi moitittavaa käytöstä A:lta. A on kuitenkin kohdannut näennäisesti vastaavanlaisia tapauksia aikaisemminkin. Hänelle on ennenkin soiteltu pitkin päivää puoli vuotta auton oston jälkeen, ja vaadittu osallistumista korjauskustannuksiin, milloin minkäkin musta-tuntuu:n ja kyllä-teidän-nyt-pitäis nojalla. A ei ole koskaan maksanut penniäkään korjauksista, eikä aio näin maksaa vastaisuudessakaan. A on näin ollen (omasta mielestään) onnistuneesti johtanut kaavan tapahtumista: asiakas soittaa ja vaatii korvausta kauppiaan aiheuttamasta vahingosta → korvausvaatimus hylätään (puhelimessa) perusteettomana. Onpa A kehittänyt toimintaansa allekirjoituttamalla asiakkailla jo etukäteen vastuusta vapauttavan sopimuspaperin. Tämä vähensi entisestään puhelinsoittoja, korvausta ei toki tarvinnut edelleenkään maksaa.
Kunnes koitti se sateinen syyspäivä, jona autokauppiaiden jumalat päättivät rikkoa A:n korvaamattomuusputken. A:n puhelin soi, numero ei vastaa entisestään tunnettua. Antaa soida muutaman kerran, ja sitten vihreää luuria. Asiakas B soittaa, ja ilmoittaa viikko sitten ostetun auton olevan nyt pajalla, ajokelvottomassa kunnossa. A miettii itsekseen, että taas näitä, ja päättää jo tässä vaiheessa ettei edes kuuntele jatkoselostuksia, koska kohta esitettävä korvausvaatimus on edellä esitetyn maksiimin nojalla jo hylätty.
B ei kuitenkaan tyydy lopputulokseen. B menee yhtä pitkälle kuin rohkeimmat muut asiakkaat, ja siteeraa kuluttajansuojalakia. A ei puolestaan ymmärrä yhtään missä mennään, joten tekee kuten aina ennenkin ja kiistää kaiken moitteen omasta toiminnastaan, koska lopputuloshan oli päätetty jo aikoja sitten, noin 34 myytyä autoa ja soittajaa sitten.
Tapaus etenee, B pysyy sitkeästi kannassaan ja hankkii asianajajan. A kieltäytyy nyt ajattelemasta koko ongelmaa; aivan liian vaivalloista ja aikaa vievää, miksei se usko niin kuin kaikki muutkin? On jo alkutalvea, kahvi maistuisi pakkasen tunkeutuessa sisään huonosti tiivistetyn asuntovaunutoimiston rei'istä ja raoista. Pöydällä on kuitenkin jotain kahvit mahassa kääntävää: kirje käräjäoikeudesta. A ei ole nähnyt sellaista ennen. Aikaa kuluu ja oikeudenkäynti alkaa. A hankkii velipoikansa puolustamaan häntä, hän sentään kävi aikanaan poliisikoulua pari viikkoa ja lupaa hoitaa asiassa voiton kotiin.
Käräjäoikeuden päätöksen saavuttua A:n todellisuus murtuu. Moninkertainen lasku alkuperäiseen vaatimukseen verrattuna. Olisiko ehkä sittenkin ollut aihetta kuunnella mitä soittajalla oli asiaa? Asia ei varsinaisesti liity lakimiehen jokapäiväiseen toimintaan, ellei hän myy käytettyjä autoja, mutta vastaavanlainen vaatimus saattaa esiintyä muuten tavallisena jossain muussa yhteydessä. Suurin osa tällaisista vaatimuksista on ehkä perusteettomia, mutta siihen ei auta tuudittautua että kaikki jatkossakin olisivat. Oma ammattitaito on käyttökelpoista vain niin pitkään kuin sitä myös käyttää. Jos päättelyketjun lopputuloksen päättää saatuaan vasta pohjatiedot, syntyy ongelmia. Näennäiseen samankaltaisuuteen ei ole syytä luottaa, on katsottava pintaa syvemmälle.
Juhani Saarinen