S10 - Esittäjä: Pauliina Pohjolainen

JAZZIA POHJOLASTA

Nuori saksofonistitaituri Pauliina Pohjolainen kertoo MySpace-esittelyssään saaneensa vaikutteita pohjoismaisesta ja modernista jazzista ja jopa suomalaisesta kansanmusiikista sekä luonnosta. Se onkin kiinnostava yhdistelmä: jotain vanhaa ja jotain uutta. Moderneja piirteitä kappaleissa kuuluukin selvästi, ja tarkkaavainen tai avoin kuulija voi huomata myös luonnon vaikutuksen.

Pauliina Pohjolainen kertoo soittavansa eniten tanskalaisen kvartettinsa kanssa. Siihen kuuluvat saksofonisti Pohjolaisen lisäksi kitaristi Lars Pilgaard, basisti Adam Melbye ja rumpali Håkon Berre.

Myönnettäköön, ettei arvioija ole tällä kertaa valinnut sitä ominta musiikkigenreään, joten eriäviä mielipiteitä saa ja pitää esittää. Mutta toisinaan on erittäin virkistävää tutustua paremmin erilaiseen musiikkitaiteeseen. Pohjolaista suosittelen niin jazzin ystäville kuin vasta-alkajille. Tätä voi todella kutsua musiikkitaiteeksi.

Pohjolaisen itse tekemät kappaleet ovat erittäin kaunista ja rauhoittavaa kuunneltavaa. Toisaalta esimerkiksi kappaleen Dazango tahdissa voisi hyvin kuvitella tanssivansa. Joiltain osin sen voisi luokitella joksikin muuksi kuin jazziksi. Ylipäätään genreluokittelu saattaa olla harhaanjohtavaa tai muuten epäolennaista. Pauliina Pohjolainen itse on kirjoittanut jazz/experimental -luokittelun, joka nyt vähintäänkin pitää paikkansa.

Etenkin Dazangossa sekä Brunidossa kitara on erinomainen saksofonin rinnalla. Jälkimmäisestä kappaleesta modernin ja mukaansatempaavan tekee sähkökitara. Toive on sitten rauhallisempi kappale ja tuo nimensä mukaisesti mieleen kaihon tai haaveilun. Se on ehkä kaunein Pohjolaisen MySpace-sivulta löytyvistä neljästä kappaleesta. Saksofonistin taidot kuulee keltanokkakin. Picaresque puolestaan on nopeatempoisempi kappale, johon mukana kulkeva piano sopii erittäin hyvin.

Musikaalisesti lahjakas Pohjolainen sopii pimeisiin iltoihin tai vaikka kesäpiknikille — myös etelän väelle.

Karoliina Kantola

Kuva

Tatu Siltanen

Kotisivu:

Pauliina Pohjolainen /myspace