S11 - Sirkusarvostelu: Un Cirque Tout Juste
YHDEN MIEHEN MONITOIMISIRKUS
Hiukan pyylevä, paljasjalkainen mies nousee matalalle puiselle jakkaralle ja sytyttää päänsä päällä roikkuvan kattolampun. Varmistettuaan olevansa valokeilan keskiössä hän napsauttaa päälle kädessään olevan kasettinauhurin. Särisevältä nauhalta kuuluu varovainen miehen ääni, joka toivottaa katsojat tervetulleiksi. Jani Nuutisen nykysirkussoolo pyörähtää käyntiin aavistuksen empien ja kangerrellen — ja jatkuu samalla tavalla. Pieni epävarmuus ja takeltelu ovat kuitenkin juuri ne asiat, joista Un Cirque Tout Juste -teoksen hienovarainen ja lämmin huumori kumpuaa.
Jani Nuutinen ei ensisilmäyksellä vastaa ollenkaan yleistä kuvaa sirkustaiteilijasta. Hänen ulkomuotonsa ei ole erityisen notkea tai voimakas, eikä hän ole suurieleinen esiintyjä. Päinvastoin: Nuutisen hahmo on hieman ujon oloinen, ihan tavallinen mies, joka tuntuu melkein sattumalta asettuneen tavaroineen keskelle Tullikamarin Pakkahuonetta Circus Ruska -festivaalin yleisön eteen. Esityksen edetessä Nuutinen kuitenkin paljastuu melkoiseksi monitaituriksi. Hänellä on kyky loihtia pienistä, arkisista asioista taianomaisia ja vangita yleisön huomio herpaantumattomasti 40-minuuttisen esityksen ajaksi.
Esityksen puitteet tempaavat katsojan vanhan ajan sirkusmaailmaan; yleisö istuu tiiviisti puisen, pyöreän lavan ympärillä kapeilla maneesinpenkeillä. Järjestely on hieman epämukava, mutta omiaan luomaan esitystilaan intiimin tunnelman. Rekvisiitta on kuluneen näköistä, ja musiikki tulee vanhoilta vinyylilevyiltä, jotka soivat levysoittimessa lavan laidalla. Katosta roikkuu lamppuja, joita Nuutinen sytyttelee ja sammuttelee tarpeen mukaan. Tila on oma maailmansa, kuin unohdettu ullakko.
Siinä missä lavastus henkii nostalgiaa, on esityksen sisältö puolestaan vahvasti kiinni nykypäivässä. Nuutinen hyödyntää jongleerausnumeroissaan nykysirkuksen mahdollisuuksia omintakeisella otteella. Hän jongleeraa palloja sekä jalkaterillään että maton avulla kieputtaen palloja hämmästyttävästi maton taitteisiin. Erityisen taiturillinen on osa, jossa Nuutinen käyttää kolmea puista keppiä, joiden päässä on metallikoukut. Kepit liikkuvat hänen käsissään lähes hypnoottisen sulavasti tarttuen milloin toisiinsa, milloin esiintyjän käsivarsiin tai nilkkoihin.
Teos on toteutettu alun perin nykysirkuksen synnyinmailla Ranskassa, mikä lienee vaikuttanut musiikkivalintoihin. Nuutinen ilmentää hauskasti vanhoja, ranskankielisiä kappaleita, mutta ranskaa taitamattomalta osa musiikkeihin kytketyistä vitseistä saattaa mennä ohi. Onneksi valtaosa esityksen sydämellisestä huumorista ylittää kielimuurit. Ennen kaikkea esitys muistuttaa, että hyväntuulisuus syntyy pienistä asioista ja siitä, ettei ota elämää turhan vakavasti.
Un Cirque Tout Juste on kokonainen sirkus yhden miehen esittämänä. Jani Nuutinen on valloittava esiintyjä, herkkä musiikin tulkitsija ja lapsenomaisen kekseliäs taiteilija. Esitys on lavastusta ja valosuunnittelua myöten Nuutisen käsialaa, eikä toteutusta voi muuta kuin ihastella. Näennäisestä sattumanvaraisuudesta huolimatta on selvää, että pienimmätkin yksityiskohdat ovat tarkkaan harkittuja. Nuutinen on onnistunut luomaan herkkävireisen illuusion, joka herättelee mielikuvituksen etsimään elämän pieniä ihmeitä.
Anni Pilhjärta