S22

On vanhojen ukkojen ja akkojen vuodenaika
irvistävien kasvojen ja vääntyneiden äänien
kauheiden kohtaloiden ja lempeiden kuolemien
se vuodenaika, jolloin kaikki
valo tiivistyy pisteeksi ja unohtaa itsensä
ja kaikki annetut lupaukset
tulevaiset näytelmät, näyttelyt
ja paljastukset

On kömpelöiden kotiinpaluiden vuodenaika
haisevien hylättyjen käytävien
hiekkaan piirrettyjen linnunlentojen
levottomien, pimeää etsivien suudelmien;
aika kuolla vähän, kunnolla
ja pysyvästi.




Ihmeet ihmisten välillä kuin kukkivat tarhat
etäisyydet sulavat höyryksi, joka hengitetään
odotetaan odottamatonta, tunnustellaan tuntematonta
kämmenellä sydän, joka on kaikki Yhdessä

Katso taivaalle, kohtaloiden tähtisiä teitä
katso meitä, kaikissa salattuja teitä
ne haarautuvat ja yhtyvät
kuin oksat elämän puussa
kuin salamat, jotka lyövät
meitä, kaikkia teitä

Jaetaan jakamatonta kuin leipää ja kalaa
kaikkien sanojen takana on hiljaisuus
joka ei liikahda
tule ja kosketa; ruokitaan tulta
joka ruokkii tulta.




Kaukaisten maiden tuntemattomat laulut
kulkeutuvat ilmavirtojen mukana luoksemme
kuin ikuisen kevään muisto tai
kuin ilo jota ei uskaltanut odottaa

On jaksettava toivoa ja silti osattava päästää irti
heittäydyttävä mailmaan ja nähtävä sen harha
uskallettava elää ja odotettava kuolevansa

Olemme pystyttäneet alttarimme jumalille
joihin emme usko kuin unissamme
kuka kokoaa tuhkat, jotka leviävät tuuleen
kun aurinko on polttanut sydämemme?




Vaelluksen päätyttyä
yö laskee silmäluomensa
kaikki näyt ja kuvat
väreilevät hetken omasta voimastaan
kunnes uppoavat hitaasti
koskemattomiin maanalaisiin
syvänteisiin ja virtoihin

Aika paljastaa armotta harhat
osoittaa tekojen todellisen arvon
näyttää tiedon hyödyllisyyden
kertoo tahdon ja toiveen voiman

Odota kärsivällisesti varjoissa
liiku salaa kuin äänetön tuuli
anna vuosituhansien pölyn laskea
kun kaikki asettuu paikoilleen
näet hahmon jota hiljaa rakastit.




Kapea silta kaikkeuden yllä
laimennettu viini jaetaan hengessä köyhille
tunnistamattomattomat kasvot tunnetaan jumaliksi
aavet pyörivät luidensa ympärillä, eksyneet

Rauha rikottiin kuin lasi
kello soi niin kaukana ettei kuule
rauhantekijöitä rankaistaan ankarasti tekosistaan

On lypsetty kultaa jo vuosikaudet
jäähdyttyään se muutuu vereksi
janoavat kultasuut tahraisine suupielineen
eivät kuule kelloa

Kellon soittoa ei kukaan kuule.




Teemu Suuntamaa