S4 - Henkilöstöpalsta
Turkulainen kaupunkitaidetapahtuma Olohuone 306,4 km2 on siitä mukava tapahtuma, ettei minun tarvitse suunnitella osallistuvani siihen. Riittää, että kävelen sopivaan aikaan töistä kotiin tai satun käymään oikealla hetkellä torilla tai kaupassa. Olohuone tapahtuu yllättävästi, tai sen vain löytää ja kohtaa oikeaan suuntaan katsomalla.
Viime vuonna kotimatkani varrelle osui "Suihkulähde"-teos. Jokivarressa kävellessäni näin joesta suihkuavan vettä jalkakäytävälle. Tapahtui jotain odottamatonta ja outoa. Suihkulähde toimi päinvastoin kuin tavallisesti, ja kehtasi vielä suihkuttaa suoraan jalkakäytävälle! Suihkulähde oli päällä päivittäin aamuyhdeksästä iltakymmeneen. Joku voisi pitää ajatusta jopa sopimattomana, itse vain naureskelin idealle.
Kunhan en lähde kesäkuun alussa kaupungista, odotan yllättyväni kauppamatkalla.