S6 - Essee: Zack ja Miri puuhaa pornoo
VÄHÄN PORNOO?
Nainen on hoikkavyötäröinen, isorintainen ja alistuva. Mies on treenatun oloinen ja hänellä on valtava penis. Mies osoittaa haluaan naista kohtaan kourimalla tätä, pääasiassa rinnoista, minkä jälkeen seuraa riisuutumisosio. Lämmittelyä tai ei ja sitten akrobaattinen sisään/ulos -sarja kahdessa tai kolmessa vapaavalintaisessa asennossa, jotka vaihtelevat ikään kuin toimijoiden mielten välillä olisi nelikaistainen moottoritie, vaikka tosiasiassa yhteys ei ole paljon kinttupolkua kummempi. Lopuksi sperma levitellään pitkin naisen kehoa. Raadollista? Ehkä. Tylsää? Kyllä. Arkipäiväistä? Mitä suurimmassa määrin. Se kuulostaa karulta kerrottuna, mutta sen näkeminen on jo muuttunut tavalliseksi.
Erotiikkaa on ollut kirjallisuudessa kauan, korvat punoittaen on voitu lukea esimerkiksi markiisitar de Saden tuotantoa jo 1700-luvulla. Visuaalinen seksuaalisuuden representoiminen on ilmiönä huomattavasti nuorempi. Kameran, television ja videonauhurin teknisen kehityksen mahdollistama erotiikkateollisuus alkoi vasta viime vuosisadan jälkipuolella. Hyvin nopeasti, vajaan puolen vuosisadan aikana, eroottisesti latautunut kuvatuotanto on yleistynyt ja seksuaalisuuden vapautumisen myötä erotiikka on lopulta vakiintunut jokapäiväiseen näköpiiriimme.
Erotiikasta on tullut niin erottamaton osa visuaalista kulttuuria, että sen esittämisellä myydään jo vaikka minkälaisia ostohyödykkeitä ja näin se sidotaan osaksi markkinatalouden koneistoa. Seksi ja seksuaalinen haluttavuus asetetaan erilaisten tuotteiden avulla saavutettavaksi: deodorantti tekee miehestä haluttavan, karvanpoistoaine naisesta jumalattaren. Lisäksi pehmopornosta on tullut länsimaisessa kulttuurissa keskeinen elokuvien ja televisiosarjojen rakennusaine. Siksi pornon tekoa käsittelevän elokuvan ilmestyminen elokuvateatterin listoille ei aiheuttanut juuri hämmennystä. Amerikkalaistuuban taidonnäyte Zack ja Miri puuhaa pornoo (Zack and Miri Make a Porno, julkaistu 12/2008) esitteli humoristisesti pornoelokuvan tekoa nuorten aikuisten viimeisenä keinona ansaita rahaa.
Kun istuin pimeässä teatterisalissa ympärilläni laumoittain juuri ja juuri ikärajan yli kivunneita teini-ikäisiä ja katselin pornoelokuvan tekovaiheita, huomasin, että yleisön reaktiot olivat arkipäiväisen huvittuneita. Onko pornosta tullut niin tuttua ja turvallista, ettei se aiheuta nuorissakaan katsojissa minkäänlaista vaikutusta? Miksi minusta itsestäni viidentoista vuoden ikäraja tuntui riittämättömältä? Puhutaanko pornosta tarpeeksi suhteessa siihen, kuinka paljon se on läsnä arkemme kuvakulttuurissa?
Pornosta ja kulttuurin seksualisoitumisesta on olemassa tutkimusta, jonka keskiöön nousevat useimmiten kysymykset tasa-arvosta ja subjektipositioista. Käsittelyssä on niin naisten alisteinen asema kuin pornoteollisuuden moraalinen arveluttavuuskin. Keskeinen argumentti on se, että pornografiassa nainen alistetaan (miehisen) katseen alaiseksi, jotta (mies)katsoja voi tuntea mielihyvää. Näin pornon koetaan sitovat naisen asemaa objektina suhteessa mieheen, joka on aktiivinen toimija. Kuitenkin on huomattava, ettei tilanne ole näin yksioikoinen.
Varsinkin nyt, kun sekä pornon kulutus että tuottaminen ovat näkyvämpää, on myös vastarintaa havaittavissa. Naiset pornon tuottajina ja kuluttajina pääsevät määrittelemään katsomisen ja katsottavana olemisen konventioita. Osa naispornotähdistä puolustaa asemaansa ja käyttää haluttavuuttaan saavuttaakseen omia päämääriään. Samoin osa marginaaliryhmien edustajista kokee, että pornoa voi käyttää myös näkyvyyden lisäämiseen ja seksuaalisen tasa-arvon välineenä. Tietenkin valtaosa pornosta on edelleen konventionaalista ja vakiinnuttaa siksi totuttua heteronormatiivisen seksuaalisuuden mallia. Tiedostettu mahdollisuus on kuitenkin aina enemmän kuin ei mahdollisuutta lainkaan.
On tärkeää, että visuaalisen kulttuurin rinnalla kuljetetaan puhetta aiheesta, jotta epäkohtiin on mahdollisuus puuttua ja ilmiötä mahdollista ymmärtää. Jos pornosta vaietaan, sen diskurssia on vaikeampi muuttaa kuin avoimen, tiedostavan keskustelun kautta. Varsinkin kun pornahtava kuvamateriaali tunkeutuu yhä kattavammin jopa katukuvaan, täytyy medialukutaidon ulottua myös seksuaalisen kuvakulttuurin tuotteisiin. Esimerkiksi omaan nuoruuteni seksivalistuksessa ei pornoa sivuttu sanallakaan. Ehkä siksi koen olevani niin tynnyrissä kasvanut, että pornon arkipäiväistyminen ei tahdo millään mahtua ymmärrykseeni. Kuitenkin elokuvateatterissa havainnoimieni reaktioiden valossa uskon, että valtaosa nuorista kuluttaa pornoa sujuvasti. Siksi on tärkeää liittää kasvatukseen myös keskustelu pornosta ja sen luonteesta omanlaisenaan luotuna fantasiana, ei suoranaisena representaationa seksin tai seksuaalisuuden ilmaisusta. Kaiken visuaalisen kulttuurin räjähdysmäinen kasvu on onneksi aiheuttanut sen, että sukupolvi toisensa jälkeen on yhä kyvykkäämpi lukemaan visuaalista kulttuuria tiedostaen sen mahdollisuudet, puutteet ja rajat.
Kuva tavoittaa huonosti sen, mitä todella tapahtuu ihmisten välillä, kun he ovat lähellä toisiaan. Elokuvassa Zack ja Miri puuhaa pornoo päästään kuitenkin yhdessä kohtauksessa varsin lähelle ja se onkin elokuvan ansio. Kohtauksessa toisiinsa (tuolloin vielä tietämättään) rakastuneet päähenkilöt lupasivat tehdä yhden osan pornoelokuvaa. Sen sijaan, että he olisivat tuottaneet visuaalisesti dynaamista kuvamateriaalia, he päätyivät rakastelemaan, löytämään toisensa siinä hetkessä eri tavalla kuin ennen. Kun kohtaus kuvasi näitä kahta, oli valo pehmeämpi, lähikuva rajattu kasvoihin ja taustalla voimakastunteinen musiikki. Fokuksen siirtyessä Lost-sarjasta keskustelevaan kuvausryhmään muuttui kohtaus pelkistetyksi, valo kylmemmäksi, kamera etäiseksi ja musiikki vaimeni. Tässä kontrastissa erottui äärimmäisen selvästi se ero, miten tekniseltä ja pelkistetyltä seksi yleensä pornoelokuvissa näyttää ja miten kaunista ja merkityksellistä se voi kuitenkin parhaimmillaan olla. Oli virkistävää huomata, että elokuvasali hiljeni juuri tässä kohtauksessa.
Elisa Heikura