Andres Putrolainen: Runoja

ULKOISTETUT LASKUT

Tunteiden osoitus
keskellä hiljaista väkeä.

 
Ei riko impulsiivisuus
arkkiaamua tärkeää.

 
Ollaan osa konttoria.
Myrkytetyt otsat eivät kohoa,
osoittavat kontrollia.

 
Asiat otetaan vastaan
ilman tunteita suuria.

 
Olen ainoastaan ihminen,
ainoa ilman lääkekuuria.

 
Ulkoistettuna pysyvät kustannukset yhteiskunnalle
ja puristetut valittavat vain tilauksiaan luureille.

 
On hävinnyt ihminen,
on hävinnyt ihmisten apu.

 
Jos olet tyytyämätön —
ota tabu.

 

 

UNELMAN HAUDALLA

Jalat tukevasti maassa,
hiekka lentäen pölyää.
Yleisö tyytyväisenä on seuraamassa
haudassa unelmaa peittyvää.

 
Mikä minusta on tullut,
mitä minusta jäljelle jää?
Voiko toisen unelmilla elää,
mitä siitä palkaksi saa?

 
Helpottunut joukko on postumassa,
minä hetkeksi haudalle jään.
Intohimoni lasken päälle:
tästä lähtien suorittamassa.

 

KALLIIT NEUVOT I

Ole mieluummin hajuton ja mauton,
kuin esittävä kysymystä.
Työn suorittaja näkymätön,
tee työs’ vailla ymmärrystä,
näin se parempi on.

 
Kritiikki on toki tervetulutta,
mutta se ei saa arvostella
itseään hyväksi luullutta.
Tutun ja turvallisen jatkumon
hyvine veljineen saanko esitellä?

 
Tuossa on yksi veli, rapsuta.
Rapsuta, niin hän voi olla hellä.

 
Unohda kaikki koulussa opittu,
unohda itsenäinen ajattelu.
Muuten olet yksin jätetty,
sillä kritiikki johtaa tappeluun —
reviiri ei voi olla uhattuna.

 
Älä pysähdy miettimään,
älä pyri ymmärtämään.
Suurin pöytä on niillä,
jotka tarvitsevat vähiten tilaa.
Työelämä on aprillipilaa.

 
Hahmota, poika, kannustimet;
kaikki pyörii niiden ympärillä.
Jos vuoresta saa palkkkaa et,
niin turhaa on sitä siirrellä.
Ei voimilla saa leikkiä viimeisillä.

 
Jos pimität tarpeeksi tietoa,
niin voit olla nykyistä tärkeämpää.
Sellaiseen pyri tilanteeseen.
Sinulla on kolkyt vuotta eläkkeeseen
ja kymmenen vuotta elämää tuhlattuna.

 

 

ITKURINNUKSET TOISELLE SÄÄSTÄN

Eniten valittavat he, jotka olevat hiljaa.
Oikealla hetkellä kuuluu vain hengitys.
Myrkyttävät mielemme ammattivalittajat
elämäntapana ainainen purnaus.

 
Heitä kiittää ei muutoksista tarvi,
heistä ei löydy aloitteentekijää,
vaan esimiehen ollessa poissa
parvi käy kimppuun ja itkettää.

 
Heitä on keskuudessamme viisi prosenttia,
enkä kaipaa imiöitä yhtään enempää.
Pidä valittajasi kaikki siis loitolla —
vain se kehittää.

 

 

VAAKAKUPISSA

Minä kysyin tulevaisuudesta
ja he myivät minulle menneitä.
Minä tiedustelin uteliaisuudesta
ja heidän maailmansa oli jo valmiina.

 
Koekanina minä,
vaakakupissa elämä.

 
Kirjoitettu elämäkerta on miina,
siihen voi itsekin uskoa.
Vaakakupissa olet sinä,
vastapainona laiskuus ja pelkoa.

 
Tämä päivä on piina,
huomiseen voi yrittää turtua.

 
Kotelointi synnyinlokerossa ilman ulosnäkymää:
selkäranka tuottaa ohjeet vailla ajatusta.
Menneisyyden haamut ovat vaatimassa
tulevaisuuden nimissä.

 
Kun tottelet, niin löydät,
mutta olet missä?

 

 

POSITIIVINEN PESSIMISMI I

Yksi hullu on itsetuho,
kaksi on vallankumous.
Siellä, missä on uho,
on kohta järjestys uus’.

 
Tyytymättömät paikkaansa,
tyytymättömät tilaan:
he saavat jotakin aikaansa,
tehden optimismista pilan.

 
Positiivinen pessimismi
on näkökulma vapaa.
Ei fiksaation pulmaa —
on vain tie kivinen, vapaa.

 

 

POSITIIVINEN PESSIMISMI II

Liikkeessa tälläkin saraa
pessimismi vie voimavaraa.
Tie heikkojen se ei ole:
se liikuttaa, eikä kuole.

 
Sisällä pessimistin
on kaksiteräinen pistin:
se työntää ja varmistaa,
kun tulevaan ahdistaa.

 
Peläten pahinta
hän ensimmäisenä raahautuu.
Aika on halpahko hinta,
kun ruuhkaan vain varautuu.

 
– Hymyily ei johda mihinkään,
hän rikkoo kokouksen vinhaan.
Kritiikki tulee pohdinnoista,
ei itsekkyydestä, niinhän?

 
Pessimisti ei kaunista,
mistä leiman huonon saa.
Ja saa kärsiä
sanoista noista.

 
Epäyhtenevä kuin luu on
negativismin kanssa;
laiskana luulona
kutsuu luoksensa ansa.

 
Hölmöt hyväntahtoisina
vannovat optimismiin
ja pitävät toisiaan antoisina,
vaikkei se kehitä, ei niin.

 
Pessimisti käyttää suutaan:
– Tänne pysty jäämään en,
tiedän kivisen tien.
Muuten, optimoituen mutaan
voi hymyillä joten kuten.

 

 

MISTÄ LÖYTYISI JOHTAJA?

Petaamista, ei demokratiaa;
ei päätä, vaan kyynärpää.
Piru vieköön psykopatiaa:
firmaa syödään sisältä.

 
Lähteneet ovat pakoon
kaikki rohkeat, pelokkaat jäivät.
Vajoaa nyt maan rakoon
firma ja sen loistavat päivät.

 
Maleksii nurkissa loisia,
ilma on seisahtunut.
Liian moni on viis veisannut
syyttäen kaikesta toisia.

 
Mistä löytyisi johtaja,
joka saapuisi kohta ja…
johtaisi?

 
Uhoa jos en, totuuden haukun —
tuhoaminen on uuden alku.

 

 

PAALU, TÄHDET JA SATAMA

Parisuhde tarkoittaa paalua,
josta tarkkaila maailmaa.
Paalulle voi aina palata
paeten työelämää.

 
Eikö sinulla ole paalua?
Mitä et ymmärrä, etkä halua?

 
Sinua taitaa vähäsen huimata,
kun on niin liikkuva satama.
Paalutettunakin se pysyy samana:
liikkuva meri, ei maa.

 
Tähdet ovat kiintopisteiksi,
niillä ei taivasta koristeta.
Näillä eväillä pysytkin pystyssä
siellä, missä ollaan virroista vastuussa.

 
Eli paalu, tähdet ja satama:
kaikki muuttuu,
noiden on pysyttävä.

 

 

KUULIN ITSEÄNI

Minä tahdoin kuulla itseäni;
lähdin kauemmas pois.
Laitoin oven kiinni
ja seinään vain tuijotin.

 
Minä itselleni selitin,
että aikaani pilkkoa vois’,
mutta ajatusta niin inhosin,
koska takaisin palaisin.

 
Minä seinää vain katselin,
maaten levolla hahmotin
kelloa.
Se virtaa jostakin aneli,
pysyä ajassa tahtoi niin
vailla eloa.

 
Minä itseäni armahdin,
annoin kellon hidastaa.
Täällä se on yhdentekevää,
aikatauluni takana.

 
Laitoin silmäni kiinni maaten olalla,
hymyilin huomiselle;
olin lomalla.