Anni Nupponen: Sirpaleet

Tarinat eivät lopu koskaan, vain niiden kertominen on joskus lopetettava. Tiedän lähes aina, miten tarinani jatkuisivat, ellen olisi laittanut kerronnalle pistettä.

Olen halunnut kirjoittaa Naiselle ja kuninkaalle jatkoa jo useamman vuoden. Muut tarinat ovat kuitenkin olleet vahvempia ja vaatineet ääntäni.

Sirpaleet on pieni askel uudelle polulle.

- Anni Nupponen

 

SIRPALEET

Kuuntelin häntä muutaman päivän. Nyt hän on mennyt.
   Hän on mennyt metsiin. Tai jonnekin.

 
Haluaisin nähdä hänet taas. Joskus uskon kuulevani hänen äänensä.
   Haluaisin kertoa hänelle miten hän on koskettanut jotakin minussa. Ehkä hän kuuntelisi ja sanoisi jonkun lauseen, jonka runoilijat ovat sanoneet. Hän sanoisi sen niin, että hän voi uskoa.

 
Olisiko hän ylpeä minusta? Kiitollinen minulle? Mitä hän sanoisi pelastamistani ja varastamistani esineistä, joita säilytän henkeni uhalla? Sanoisiko hän: kiitos, Taharka? Kiitos kun annoit minulle hävitetyn maailmani sirpaleet.
   En halua sirpaleita. Niin hän sanoisi. Ei sirpaleissa voi elää. Maailman kappaleissa. Hän sanoi: saliani ei enää ole, ei kuningastani. Siksi hän lähti.

 
Olen vieraiden keskellä. Olen omieni keskellä, mutta en omassa maassani. Vuorten takana kaikki on toisin. Hän ei uskoisi, kun sanoisin hänelle niin.
   Missään ei ole niin toisin.

 
Hänellä oli voimaa lähteä.
   Minulla ei ole hänen voimiaan.
   En voi koskaan laskea maailman sirpaleita hänen jalkojensa juureen. Yhtä kaikki minä säilytän ne, piilotan ne, vaalin niitä.

 
Ylin nainen on mennyt metsiin.
   Maailmansa hän on jättänyt minun käsiini.