Electric Monk: Hanging Loose

Lifestyle-rokkarit vannovat musiikillaan aidon rockin ja psykedelian oppeihin

Viiden kantastadilaisen kujakollin kokoonpano Electric Monk julkaisi syyskuussa toisen pitkäsoittonsa, Hanging Loose. Nämä lifestyle-rokkarit vannovat musiikillaan aidon rockin ja psykedelian synnyinaikakauden helmiin sekä oppeihin, ja hyvä niin. Electric Monk soittaa pääosin psykedeliarockia, mutta genreä ei pysty vakiinnuttamaan, sillä kollit maustavat rockiansa jazz- ja folk-sävyillä, unohtamatta ajoittaista progenhuuruista fiilistelyä.

Orkesteri on selkeästi ottanut vaikutteita hyvinkin nimekkäistä suunnannäyttäjistä, kuten Led Zeppelinistä, The Rolling Stonesista ja The Whosta. Tarkemmin kuunnellessa voi poikia olettaa inspiroineen myös Ray Charles, Jimi Hendrix Experience ja Kingston Wall. Hämmästyttävää kyllä, musiikki ei ole halpakopiotusinatavaraa vaan päinvastoin: se on hyvin omaleimaista ollen samanaikaisesti kunnianosoitus kyseisille vaikuttajille.

Kokoonpanossa vaikuttavat laulaja Topias Jerkku, kitaristi Lauri Vähänissi, basisti Ilkka Elo, rumpali Aleksi Torvela ja vierailevana tähtenä vetopasuunaa ja mandoliinia soittava Ville Nissinen. Viimeksi mainittu vakiinnutti paikkansa toisella levyllä ja antoi omat mausteensa musiikkitaivaan rock-pataan à la Electric Monk. Bon appetit!

Musiikkimaailman yllätys

Meidän musiikkia rakastavien onneksi Electric Monk ei ole mikään rahan kiilto silmissä väkisin väännetty kausihodari ilman makkaraa. Omien sanojensa mukaan kollit ovat kiusanneet naapureita pidemmän aikaa loputtomilla treeneillään. Aitoa meininkiä! Rakkaus musiikkiin sekä rock-elämäntapa ovat tuoneet kundit omakustanteista levynkansiin jo toisen kerran. Monkit ovat tulleet jäädäkseen.

Levyn kansi ja kappaleiden nimet tarjoavat juuri sitä, mikä niistä ensimmäiseksi tulee mieleen: tarinan old school -rokkareiden asenteesta elämään. Intohimo omaan tekemiseen huokuu niin soundista kuin lyriikoistakin, ja mikä parasta, tiuhaan keikkailevien monksien livemättömeno huokuu kansienkin läpi. Kokonaisuus on soljuva eikä ollenkaan ylituunattu.

Levyä kuunnellessa unohtaa kuuntelevansa nauhoitettua matskua. Tuhansien kuivien basistivitsien jälkeen on ilo ilmoittaa bändin raa’an rehellisistä lyriikoista olevan vastuussa Ilkka Elo, The basisti.

Musiikkipuisto ja plagioinnin yleissauna

Ensimmäiset kappaleet Hanging Loose ja Better Way saavat väkisinkin hymyn kirpoamaan huulille. Mieleen tulee kesä, festareiden anniskelualue ja hyväntuuliset ihmiset. Kappaleet tarjoavat loistavaa fiilistelymusiikkia niin keikalle, terassille kuin pussikaljallekin. Kappaleiden tarina on järjestetty harvinaisen toimivaksi yksiin levyn kansiin. Electric Monk tarjoaa kuulijoilleen parhaimmillaan viiden genren vuoristoradan musiikkipuistossa. Kolmannen raidan myötä kuulija on myyty kundien lahjakkuudesta. Erityisesti mainittakoon upeat lyriikat, joiden myötä levy saa vahvan selkärangan.

Meidän musiikkia rakastavien onneksi Electric Monk ei ole mikään rahan kiilto silmissä väkisin väännetty kausihodari ilman makkaraa.

Vaikuttava kolmas raita Dead Hours  on melankoliaa nuolevaa, bluesvivahteilla maustettua alkuperäisrockia. Vaikkakin melankolinen, on kappale silti toivoa antava rakkaudentunnustus. Juuri kuin ytimiin iskee kaunis haikeus, kollit lisäävät vauhtia vuoristorataansa tarjoten kuulijalle hulvattoman raidan: Ship Of Fools on folk/rock -kappale oravanpyörästä irrottautumisesta. Rallatus “i don’t have to do anything at all” saa kuulijan menojalan vipattamaan ja suuntaamaan kantakuppilaan pelaamaan biljardia.

Levy yllättää jokaisen kerran, kun raita vaihtuu. Viides raita, Danse Macabre, tuo mieleen jopa maailman ensimmäisen progebändin, The King Crimsonin, höystettynä 50-60-lukujen slow rockabilly -vivahteilla. Tämän kaltaisia musiikkineroja kaivataan Suomen musiikkitaivaalle ehdottomasti lisää. Parasta levyssä on ehdottomasti vaihteleva, mutta siltikin yhtenäinen musiikillinen anti, jossa voi selkeästi kuulla vaikutteita monilta genrekuninkailta. Vaikka musiikissa kuulee vaikutteet selvästi, levy ei ole kuitenkaan mikään plagioinnin yleissauna. Jos kuuntelijoilla on yhtään älliä, he tulevat antamaan yhtyeen edustamalle genrelle kokonaan uuden nimen. Voi King Crimson sentään! Sähkömunkit ovat sen ansainneet.

Hauskanpidosta morkkikseen

Pitkäsoiton lopettaa upeasti hidastempoinen proge-soundimainen blues yksinkertaisesti nimeltään Blues. Nimi kertoo sisällöstä kaiken, se on kuin yhteenveto tästä huikeasta old school rock’n’roll lifestyle -kertomuksesta. Kaikesta hauskasta, vastuuttomasta ja aidosta hauskanpidosta. Tarina kertoo siitä hetkestä, kun sitä ymmärtää peiliin katsoessa ettei oravanpyörästä niin vaan karatakaan ja jäljetkin pitäisi siivota – niin sielussa kuin arjen askareissakin. Pähkinänkuoressa: hauskanpidosta morkkikseen.

I need some self control to get my life finally whole.” Mitäpä siihen lisäilemään. Viimeinen raita antaa upean sinetin levylle, joka alkoi sikarinsavuisella festaripläjäyksellä anniskelualueella loppuen huokailuun peilin edessä. Vaikka et olisikaan psykedeliarockin ylin ystävä, kehottaisin siltikin kuuntelemaan levyn – etenkin, jos pidät progesta, jazzista tai folkista. Tyyli on virkistävän omaperäinen, tällä lätyllä voisi olla suurempikin kuuntelijakunta. Ahkerasta keikkailusta huolimatta on Electric Monk sen verran tuore uudistus, ettei se ole valitettavasti vielä saapunut suuren yleisön korviin.

Siis takapuoli ylös ja keikalle katsomaan, ennen kuin ulkomaan rundit työllistävät uuden helmemme niin, ettei meille jää mitään. Suosittelen lämpimästi tätä uutta musiikin helmeä ikään, kokoon saati sukupuoleen katsomatta.