Karhun kuolema

Rakkaudesta

Essi Kummu: Karhun kuolema. Tammi 2010.

En ole tähän päivään mennessä kyennyt sanomaan Essi Kummun esikoisteoksesta Mania (2006) muuta kuin tykkään, hieno teos. Tiedättehän, kuinka sitä voi sulkea jotain sisäänsä, kuin simpukka tai rasia, vaikka on kokenut sellaista mistä haluaa jakaa. Ei löydy sanoja. Olo on outo, eikä se mene ohi, vaan palaa joka kerta kun kokemus muistuu mieleen. Parhaiten tuntemusta kuvaa lause, joka löytyy Manian sivulta 10: ”Minä otsatukkani alla mykkänä kuin metsä yöllä.”

Kummun Karhun kuolema oli minulla viikkoja, ennen kuin avasin sen. Katselin sen kansikuvaa, jossa kuin ikkunan takana seisovat morsian ja karhu, ikkunan ylä- ja alareunoissa on pitsiä. Morsian on vakava, katse alas suunnattuna, karhu seisoo ylpeänä pää pystyssä. Karhun pitkät kynnet kaartuvat kauniisti hääleningin valkeaa kangasta vasten. Kuva on Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon, muutoin kirjan päällys on Markko Tainan.  Katselin kuvaa päivittäin, koska tiesin nähneeni sen jossain aiemmin. Lopulta muistin, hain toisen kirjan hyllystäni. Kyllä, siellä se oli. Valokuva löytyy Kaarina Kailon toimittamasta teoksesta Wo(men) and Bears. The Gifts of Nature, Culture and Gender Revisited (2008). Kuva on vuodelta 1996. Sitä seuraa kanadalainen suusta suuhun kerrottu tarina The Girl Who Married the Bear. (Kailon karhukirjan aineisto on monipuolinen ja runsas. Se sisältää artikkeleita, tarinoita, runoja, kuvia, piirroksia, haastatteluja…)

Valokuvan arvoitus olisi selvinnyt minulle nopeammin, jos olisin hieman haeskellut internetistä. Esimerkiksi Wikipedian Essi Kummua ja hänen teoksiaan käsittelevä artikkeli viittaa Kailon kokoamaan teokseen. Artikkelissa kuvataan myös Kummun poetiikkanäkemystä, joka avaa Kummun tekstin kuvallisuutta ja musikaalisuutta: ”Kun hän (Kummu) kirjoittaa, hän näkee kuvan ja mikäli tarinalla on pulssi, kuva rupeaa avautumaan ja hengittämään, se tahtoo ulos eikä suostu. Hänelle tarina tulee orgaaniseksi olennoksi, jolla on oma tahto ja syvyytensä, se laulaa ja soi.”

 

Karhun kuolema on viisas kuvaelma. Tarinan ydin on perhe, joka elää jäykän uskonnollisessa kylässä. Elintapojen lisäksi ristiriitaa perheen ja kyläläisten välille aiheuttaa kieli: perhe on suomenkielinen, kyläläiset puhuvat ruotsia.

Stella, tarinan keskushenkilö, on kahden lapsen yksinhuoltaja ja käsillä parantaja. Hän on kauan kaivannut karhun syliin, etsinyt sitä. Stella, kuten Kailon karhukirjasta löytyvän tarinan tyttö, päätyy lopulta karhun puolisoksi. Molemmissa tarinoissa pidetään karhupeijaiset, jotka muiden muassa Pohjois-Amerikassa ja Skandinaviassa on mielletty karhun hautajaisiksi ja häiksi. Karhua on palvottu ja sitä on hyödynnetty shamanistisen voiman lähteenä, esimerkiksi intiaanit ovat yhdistäneet karhun kuolemaan, uudestisyntymiseen, naiseuteen ja mieheyteen, ja harjoittaneet karhun voimalla kansanparantamista. Karhun kuolema kietoutuu kuin huntu myyttien ympärille ja tekee niistä totta, tässä hetkessä, tässä ajassa.

Teos muotoutuu sarjasta lyyrisiä muotokuvia. Stellan lisäksi ääriviivat ja värit saavat Mumma, Fanny, Alex ja kylä jossa perhe Alexia lukuun ottamatta asuu. Fanny, Stellan sisar, on miehen oloinen vihainen nainen, joka haaveili nuorena Amerikasta, mutta jätti lähtemättä, vaikka olisi ollut tilaisuus. Mumma, Stellan ja Fannyn äiti, kuolee tarinan alkaessa, mutta jää henkenä läheistensä elinympäristöön. Hän ei halua lähteä, koska ”Jäi kaikki tykkääminen sanomatta.” Alex, Fannyn poika jolla on tytön kädet, palaa kotiin inuiittien parista Grönlannista. Hän on eksyksissä, paikaton vaeltaja. Sitten on vielä kylän muotokuva. Perhe ei asetu ympäristön sanelemaan muottiin. Kylä ikään kuin huohottaa kaikkialla perheen ympärillä, pois työntäen, tunkeutuen väkivaltaisesti henkilöhahmojen yksityisiin tiloihin, ja toisaalta antaen olla.

Karhun kuolemassa elämä ei etene lineaarisesti kuten länsimaissa on opittu ajattelemaan, vaan koostuu eri kerroksista: muistot ja nykyhetki nousevat samalla tasolle, kuolemaa ei ole, kaikki voi ja alkaa alusta. Rakkauden määritelmä kuuluu: ”Ei rakkaus ole sellaista että se vain alkaa ja loppuu, se on ja pysyy, se on aina.”

 

Pia Ronkainen

 

Linkkejä:

Essi Kummu lukee otteita Karhun kuolemasta Nuoren Voiman Liiton Prosak-klubilla keväällä 2010

Wikipedia

Essi Kummu Tammen esittelemänä

Essi Kummu Wikipediassa

Essi Kummu Ylen kirjallisuussarjassa