Haastattelu: Fadeout

Kuin Foo Fighters soittaisi Anathemaa

 

Hei Marko! Esittelisitkö itsesi ja kokoonpanosi. Keitä olette?

Olen Marko Pajula ja laulan Fadeout nimisessä rock-kokoonpanossa. Bändistä löytyy myös kitaristit Topi Wiio ja Ilkka Kivimäki, basisti Jukka Uusitalo, synisti Teemu Salo ja rumpali Jussi Lahtinen. Olemme kovin rock bändi josta et ole (todennäköisesti) koskaan kuullut, mutta nyt olet.

 

Yhtyeesi nimi on Fadeout. Mistä tämä?

Nimen keksi alunperin alkuperäinen basistimme Mikko Viitala about vuonna 2001, ei siihen nimeen silloin liittynyt kai muuta kuin teiniangstia. Kokoonpano meni uusiksi vuoden 2006 paikkeilla ja silloin nimen vaihtoa harkittiin, mutta nimestä pidettiin kiinni koska sen taakse oli jo saatu jonkinasteinen kuuntelijakunta. Nykyään tykkään siitä, että nimi on kirjoitettu väärin (fade out = loppuhäivytys) mikä tarkoittaa, että kyseessä on abstrakti käsite, johon kuuntelija voi pistää oman merkityksensä. Huono nimihän se on, mutta mikäpä bändin nimi ei ole.

 

Tulevan levynne To Protect Our Way Of Living tuotannossa on kovan luokan nimiä. Kerro hieman levyn syntyprosessista ja mistä siinä oikein on kyse.

Levyn miksasi Tim Palmer ja masteroi Svante Forsbäck. Palmer on melkoinen kaveri, herra on miksannut ennen meitä sellaisia demobändejä kuin U2, Ozzy Osbourne, HIM, David Bowie, Pearl Jam ja Porcupine Tree. Palmer kuuluu sen koulukunnan tyyppeihin, jotka lähtevät miksaamaan ja tuottamaan jos diggaavat artistin materiaalista ja meitä onnisti tässä suhteessa.

 

Minkälainen kuva sinulle on syntynyt levy-yhtiöistä tämän levyn toteuttamisen aikana?

Levymmehän on tuotettu omakustanteena ja julkaisuneuvottelut ovat parhaillaan käynnissä. Uusliberalismin (lue: kapitalismin tai oikeistorunkkujen) vaikutus näkyy tuhoisalla tavalla myös musabisneksessä. Julkaisutoiminta pyörii nykyään pääasiassa muutaman ison lafkan alla, mikä on johtanut suoraan musiikillisen kentän kuihtumiseen. Musa nähdään tällä hetkellä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta pikaruokana, ja tämän huomaa heti, jos vilkaisee myyntilistojen kärkeen. Luova, hyvin tehty, rajoja koetteleva materiaali on työnnetty marginaaliin, eikä isoja lafkoja kiinnosta hyvän musan julkaiseminen tai riskien ottaminen, vaan rahan takominen. Ja rahan takominen siis itse lafkalle, ei artistille. Oma materiaalimme ei ole kenties sitä kaikkein vaikeinta, mutta koska emme (enää) mahdu hevilokeroon, niin Suomen musaskene tuntuu välillä todella ahtaalta.

 

Mihin genreen sijoittaisit Fadeoutin ja mitä katsoisit yhtyeenne tuovan tähän genreen?

Musagenret ovat rasittavia konstruktiota siinä missä kansallisvaltiotkin. Joku musakriitikko sanoi joskus jossain vanhasta sinkustamme, että materiaalimme kuulostaa siltä, kuin Foo Fighters soittaisi Anathemaa. Tämä kelpaa minulle, koska diggailen molempia. Rockia me vedetään, vitun hyvää, melodista ja vähän kokeellista sellaista.

 

Mitä ajattelet keikkailusta suhteessa muuhun yhtyeen soittamiseen, esimerkiksi studiossa tai treenikämpällä?

Debyyttilevymme soittoahan ei ole keinotekoisesti korjailtu, samaa ei voi sanoa kaikista nykyartisteista. Omalla kohdalla suurin haaste levyn teossa oli saada livekeikan fiilis mukaan nauhalle. Siinä onnistuttiin mielestäni aika hyvin, ja oma mielipiteeni on tietenkin täysin objektiivinen.

 

Mistä ammennatte inspiraatiota?

Yhteinen rakkauskohde ja inspiraatiolähde bändissä on 70-luvun rock eri muodoissaan. Tämän lisäksi inspiraatiota löytyy kaikesta hyvästä musasta ja taiteesta ylipäätään. Itselleni inpsiraationa toimii myös jo edellä mainitut oikeistorunkut, joiden toiminnasta saa aina kirjoitettua tekstejä. Niin ja Simon & Garfunkel erityisesti viime aikoina, aah, Paul Simon, I wanna have your babies.

 

Entä keitä ovat yhtyeenne esikuvia, jos sellaisia voit nimetä?

Näitä on niin monia ja joka jäsenellä eri tyyppejä, eli en ala niitä luettelemaan. Led Zeppelin voidaan ainakin sanoa yhteiseksi tekijäksi. Itseäni ovat myös suuresti kannustaneet ja motivoineet poliittisesti tiedostavat kovan luokan muusikot, sanotaan tässä yhteydessä vaikka Bod Dylan, Pete Seeger ja Roger Waters. Modernimmalta osastolta löytyy Rage Against The Machine ja System Of A Down. Suomen kentällä olen diggailut esimerkiksi Asaa, Palefacea ja Tuomari Nurmiota.

 

Kuinka hyvä kappale syntyy? Kerro hieman kappaleidenne synnystä.

Kappaleiden pohjat tulevat lähes aina Topilta. Biisiaihioita sovitetaan koko bändin voimilla ja jossain vaiheessa ryhdyn kirjoittamaan biisiin tekstejä. Useimpia levyn kappaleita on sovitettu lähes kaksi vuotta, eli kiirettä pidimme. Viimeisenä levylle sävellettiin akustinen biisi Palestine, jonka runko syntyi Topin ja mun jamien ja fiilistelyn pohjalta. Kirjoitin biisiin tekstit viime kesänä sen jälkeen, kun suunniteltu dokkarin kuvausreissu Miehitetyille palestiinalaisalueille päättyikin karkoitukseen ja 10 vuoden maahantulokieltoon Israeliin. Israelhan markkinoi itseään länsimaisena demokratiana, mutta heillä on mielenkiintoisen vähän intressejä päästää maahan kansanvälistä lakia ja lain mukaan palestiinalaisille kuuluvia oikeuksia tukevia tahoja. Matkamme kohdehan oli Miehitetyt palestiinalaisalueet, ja pääsymme sinne esti Israel, jonka oikeus tehdä näin voidaan vähintäänkin asettaa kyseenalaiseksi: Israelilla ei ole kansainvälisesti tunnustettua suvereniteettia ko. alueilla. Palestine-biisin tekstistä tuli sitten outo hybridi Israel/Palestiina -konfliktin poliittista kontekstia ja silloisia omia parisuhdesekoilujani. Tämä yhdistelmä poliittiisia patoutumia ja rakkauselämäsuruja onkin levyn kantava teema.

 

Sanoit kirjottavasi kappalenne. Miten lähdet työhön ja miten se etenee?

Mainitsinko varmasti jo oikeistorunkut? Oikeistohan ei kunnioita mitään, ei luontoa, ei ihmisoikeuksia, ei lakia, ei musiikkia eikä taidetta laajemminkaan. Tässä on yksi hyvä lähtökohta omalle työlle. Toinen lähtökohta on oma pääkoppa ja jatkuvasti turbulenssissa oleva tunne-elämä.

 

Kerroit lukeneesi musiikkilehtiä, vaikkei siihen viime aikoina olekaan ollut aikaa. Minkälaisen kysymyksen haastattelija aina unohtaa kysyä?

Frank Zappa on sanonut monia fiksuja juttuja, kuten “Jazz is not dead, it just smells funny.” Zappa on sanonut myös: “Rock journalism is people who can’t write, interviewing people who can’t talk, in order to provide articles for people who can’t read.” Tämä haastattelu oli Frankin kaavan vahvistava poikkeus.

 

Nyt kun levy tulee ulos, minkä kuvittelisit olevan tunne? Entä minkälaisia toiveita teillä on tulevaisuudelle?

Luulen, että suurin tunne-elämys oli se, kun kuuntelin ensimmäistä kertaa valmiin levyn läpi. Tuntuu oudolta ajatella että Fadeoutin 10 vuoden historia on saavuttanut jonkinlaisen kulminaatiopisteen. Tällä hetkellä olemme levyn julkaisuyksityiskohtien pohtimisen lisäksi buukkailemassa keikkoja ympäri Suomen, joten kannattaa pitää silmällä vaikkapa myspace -sivuamme, sinne tulee lisäinfoa. Ja Facebookissa saa fanittaa. Tulevaisuuden haaveissa on ne perinteiset, eli rahaa, autoja, naisia ja huumeita.


Fadeoutin kotisivu

Fadeout my,____,:ssa

Fadeoutin Facebook -sivu