Haastattelu: Jatta Stepanoff Harakkamäki

Tyttö sinä olet tähti

On aikainen iltapäivä, Keravalla sataa lunta. Vanhan asemarakennuksen pihalla vallitsee harras tunnelma. Aika tuntuu pysähtyneen pienen pojan leikkiessä koiran kanssa lumileikkejä. Idyllin keskelle pöllähtää nainen, joka nappaa lapion ja alkaa tomerasti lumitöihin. Tyllihameessa.

Lapion varresta löytyy Jatta Stepanoff Harakkamäki, Keravan lahja kotimaamme viihdetaiteelle.

”Esitystaiteilija ei ehkä ole lempitermini, mutta se on hyvin kuvaava. Olen taiteilija, joka tekee esityksiä”, Stepanoff Harakkamäki selventää. ”Jos kutsuisin itseäni vain ohjaajaksi, rajaus olisi liian tiukka.”

Snorklaten läpi kaiken mahdollisen

Alun alkaen Jatta Stepanoff Harakkamäki halusikin ainoastaan näyttelijäksi. Harrastusmielessä näyttelemisen aloittanut taiteilija löysi Järvenpää-opistosta vuoden mittaisen teatterityöpajan vuonna 2002. Paja oli käännekohta Stepanoff Harakkamäen elämässä: ”Silloin se jotenkin napsahti. Jotkut ihmiset tekevät tätä työkseen.”

Stepanoff Harakkamäki jatkoi valitsemallaan tiellä ja valmistui teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Turun Taideakatemiasta vuonna 2008. Siitä lähtien opetustyöt ovat olleet osa hänen hektistä ohjelmaansa.

”En ole koskaan ajatellut, että opettaminen olisi ainoa asia, jota haluan tehdä. Haluan tehdä paljon kaikkea erilaista”, eloisa nainen kertoo. ”Dramaturgian opettajani Satu Rasila kysyi minulta kerran, että enkö halua sukeltaa syvemmälle mihinkään aiheeseen. Vastasin hänelle että en, haluan snorklata ja nähdä kaiken mahdollisen.”

Näyttelijästä ohjaajaksi siirtyminen tapahtui tavallaan olosuhteiden pakosta. ”Kesällä 2006 minulla ei ollut mitään mielekästä tekemistä, joten kävin lainaamassa kirjastosta lempikirjani Clarice Lispectorin Tähden hetken. Ohjasin siitä näytelmän Antonille, joka esitettiin Turun B -galleriassa. Esitys on yksi tärkeimmistä urallani: esikoiseni. Näyttelemiseen verrattuna ohjaajan roolissa on se hyvä puoli, että saan tuoda yleisölle oman esitykseni olematta itse kuitenkaan esillä.”

”Mä olen yrittänyt olla normaali”, eksentrinen esitystaiteilija kertoo, ”Se onnistuu aina välillä.”

Merkittävänä virstanpylväänä urallaan Stepanoff Harakkamäki pitää myös Saatana saapuu Moskovaan -produktiota, joka toteutettiin syksyllä 2011 turkulaisessa Jo-Jo Teatterissa. ”Jo pelkästään se, että mukana oli sideshow-elementtejä, teki esityksestä merkittävän. Esitys oli merkittävä myös ohjaajan ammatillisen kasvun kannalta.

”Minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä suurta työryhmää. Oli mahtavaa huomata, että pystyin pitämään narut käsissäni ja hommat kasassa. Ensi-illan väliajalla tosin panikoin, sillä kukaan ei ollut nauranut näytöksen ensimmäisellä puoliajalla” Stepanoff Harakkamäki muistelee. ”Tunnelma oli hirveän jännittynyt. Lisäksi joku ’pashminatäti’ tuli kysymään minulta, että mistä esitys oikein kertoo. Vastasin hänelle, että nyt kun kysyit, niin ainakin sukupolvien välisestä kuilusta. Ensi-illan jälkeen kaikki oli onneksi helpompaa, sillä arvosteluiden sekä muiden lehtijuttujen myötä esitykselle löytyi kohdeyleisö.”

Kaunis ja rohkea vai pelottava turkkalainen?

Tutustuin Jatta-ilmiöön ensimmäisen kerran syksyllä 2011, edellä mainitun Saatana saapuu Moskovaan -produktion yhteydessä. Teatterikentän villiksi kortiksi tituleerattu nainen ei vastannut lainkaan internetin arvosteluiden luomaa mielikuvaa pelolla hallitsevasta turkkalaisesta ohjaajasta. Jatta Stepanoff Harakkamäki on nainen, jota voisi kuvailla miljoonalla eri sanalla. Pelottava ei kuitenkaan noihin sanoihin kuulu. Stepanoff Harakkamäki tekee kaiken mielettömällä palolla sekä suurella sydämellä. Ja se myös näkyy niin työn jäljessä kuin työryhmien antamassa arvostuksessa.

”En ymmärrä niitä ihmisiä, joiden mielestä elämä tapahtuu jossakin työn ulkopuolella. Työn pitää olla täyttävää, työn pitää olla osa elämää.”

Taiteilijan salainen ase lienee asenne: Vaikka Stepanoff Harakkamäen lapsuudenhaave Kauniiden ja Rohkeiden Brooke Loganin jalanjälkiä kulkemisesta ei ole toteutunut ainakaan vielä, hän elää unelmaansa joka päivä. Unelmatyö ei kuitenkaan tarkoita helppoa elämää: ”Teatteri on vitun raskasta työtä käsittämättömillä työajoilla”, Stepanoff Harakkamäki pohtii, ”Koko muu elämä kärsii siitä. Mutta ei voi samaan aikaa syödä kakkua ja säästää sitä.”

Stepanoff Harakkamäki kehottaa kaikkia muitakin tavoittelemaan unelmaansa. ”Ei taide ole ainoa asia, josta voi nautiskella. Ihminen nauttii siitä, mihin hän kohdistaa intohimonsa. Ei se ole ammattialasta kiinni.”

Taiteilija teatterissa ja koulussa

Esitystaiteilijan tuorein projekti toteutetaan Hakunilan Teatterissa. Sanoja Rakkaudesta (ensi-ilta 10.3.) on iltamatyyppinen esitys, joka sisältää rakkausaiheisia kohtauksia, lauluja, ja monologeja. Myös itse ohjaaja saattaa piipahtaa lavalla soittamassa poikansa kosketinsoitinta, ”vaikka se saattaakin kuulostaa kamalalta.”

”Rakkaus voi olla ihanaa sekä jännää, se voi olla pientä tai isoa, haavoittuvaa tai kaiken kestävää, sallittua tai kiellettyä – ja joskus se on rikki”, ohjaaja kuvailee tulevaa esitystä. ”Nämä ovat palasia isosta kokonaisuudesta nimeltä rakkaus.”

Stepanoff Harakkamäki on tehnyt aikaisemminkin yhteistyötä Hakunilan teatterin kanssa. Viime syksynä ohjelmistossa oli hänen näytelmänsä Paskateoria, jonka pääroolissa nähtiin Big Brotheristakin tuttu Henna Kalinainen. ”Näytelmä sai mielettömän paljon katsojia”, Stepanoff Harakkamäki muistelee. ”Ihmiset tulivat katsomaan Hennaa ja Hennan tissejä.”

Työn alla on myös Helsingin Annantalon Taiteilija koulussa -projekti, joka mahdollistaa taiteilijoiden toimimisen opettajien työpareina peruskouluopetuksessa. Mukana projektissa on englannin, fysiikan, historian, kuvaamataidon, musiikin, saksan ja äidinkielen opettajia sekä taiteilijoita tanssin, teatterin ja sarjakuvan aloilta.

Stepanoff Harakkamäki muistelee omaa kouluaikaansa. ”Nykyäänkin symppaan kaikkia outolintuja, joita kouluissa näen”, taiteilija kertoo. ”Lapsena oli jotenkin oikeus olla omissa maailmoissaan. Sitä minä kaipaan lapsuudesta ehkä eniten.”

Rauno Repomiehen inkarnaatio naishahmossa


Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Yksi Jatta Stepanoff Harakkamäen hauskimmista lempinimistä lienee ”Pasila-sarjan Rauno Repomiehen inkarnaatio naishahmossa”. Ekstrovertillä Stepanoff Harakkamäellä on muutenkin maine naisena, joka laittaa asiat järjestykseen. Mistä tämä katu-uskottavuus oikein tulee?

”Minulta on ennenkin kysytty samaa. Mä en tajua! En näe itseäni ollenkaan vakuuttavana hahmona”, Stepanoff Harakkamäki nauraa. ”Olen käyttänyt elämässäni liikaa aikaa siihen, että olen tehnyt mitä muut ovat halunneet minun tekevän. Nyt minä teen niin kuin itse haluan. Ehkä se johtuu siitä.”

Ohjaaja valokuvataan Satyyriin Keravan keskustassa. Tyttö tyllihameessa leikkii lumikasan päällä kukkulan kuningasta, ja ohikulkijat kerääntyvät ympärille katsomaan. Kukaan ei kuitenkaan ihmettele mitään, onhan kyseessä ”Keravan oma Jatta.”

”Ihmiset haluavat kokea olevansa tärkeitä. Kyllä minäkin haluan jättää jäljen tähän maailmaan”, esitystaiteilija pohdiskelee hyppiessään lumessa posket punaisina. ”Tosin teatterin kauneus ja taika perustuu juuri siihen, että esitys on olemassa vain pienen hetken ajan. Sitten se katoaa.”

Illan pimetessä pääkadulle syttyvät tuhannet valot. Niiden kajossa voi satunnainen ohikulkija nähdä tyllihametytön tekemät lumienkelit. Ne ovat yksiä niistä monista jäljistä, joita Jatta Stepanoff Harakkamäki on tähän maailmaan jättänyt.