Haastattelu: Laura Gustafsson

Paremman maailman puolesta
DSC_3695
  • Johanna Gustafsson
  • Arvio: 5
  • Julkaisija: Into Kustannus
  • Ilmestymisajankohta: 2011

Mytologinen chick lit  -raamattu huorareferensseillä. Kirjoittajana vegaani glamourblondi, joka on omien sanojensa mukaan kotoisin Gracelandista ja harrastaa sotaa. Kuulostaako tutulta? Ellei, on suositeltava pikaista retkeä kirjakauppaan. Laura Gustafssonin Kirjallisuus Finlandia -ehdokkuuden vuonna 2011 ansainnut romaani Huorasatu on kirja, jota kenenkään ei pitäisi jättää lukematta.

Kenestä sinä välität?

Gustafssonia risoo. Huorasatua lukiessa sitä ei todellakaan ole vaikea arvata, sillä päähenkilöinä on kaltoin kohdeltuja naisia, jotka matkallaan epäkohtien täyttämässä yhteiskunnassa tapaavat kaltoin kohdeltuja eläimiä ja kärjistetyn stereotyyppisiä sovinistimiehiä.

Mies tuijottaa sitä tovin ja toteaa sitten että onpahan mahtava idea: läiskä muistuttaa täsmälleen vaginaa, josta on poistettu kaikki ulkoiset osat.
Mies: Tällä tavoin miehen on helpompi ja miellyttävämpi sijoittaa siemenensä kasvamaan naiseen. Ja synnytyskin käy tehokkaammin.
”Ai siis että irrottaisi häpyhuulet ja klitoriksen ja kaiken”?” Afrodite parahtaa.
Mies: Esimerkiksi terävällä kivellä! Tai nykyäänhän on järkeviä välineitä muitakin,
partakoneenterät ja sen sellaiset.

”Olen usein vihainen. Välillä toivon voivani parantaa maailmaa, ja toisena hetkenä on hirveä ihmisviha. Kaikki menee koko ajan huonompaan suuntaan.”

Kirjaa lukiessa tulee väkisinkin pohtineeksi omaa panostaan – tai panostamattomuuttaan – maailman epäkohtiin. On vain niin helppo antaa jouluna muutama lantti pelastusarmeijan pataan ja uskotella itselleen, että se riittää.

Loppuvuosi mennään silmälaput tiukasti silmillä ja keskitytään vain oman navan ympärillä pyörimiseen. Empatiaa riittää korkeintaan lähipiirille. Tarkemmin sanottuna lähipiirin ihmisille. Harva jaksaa huolestua kummin kaiman koiran kipeästä tassusta. Gustafsson jaksaa.

”Ihmisillä on käsittämättömän kapea empatiakyky”, kirjailija tuhahtaa. ”Ensin päivitellään sikojen oloja, ja seuraavassa hetkessä valitaankin jo paistomittaria joulukinkulle. Käsittämätöntä kaksinaismoraalia.  Ja se, ettei välitä, on vielä tietämättömyyttäkin pahempi.”

Usean genren rakkauslapsi

Huorasatu on kirja, jota ei voi luokitella mihinkään valmiiseen genreen. Siinä on piirteitä ainakin mytologiasta, yhteiskunnallisesta pamfletista, chick litistä sekä romanttisesta (splatter)komediasta. Se on myös, kirjailijan omin sanoin, vähän kuin raamattu. Vain lyhyempi.

”En halua mennä mihinkään valmiiseen genreen. Jos minun pitää luokitella kirjani, luokittelen sen rakkauslapseksi.”

Gustafssonin persoonallinen teksti sisältää leikittelyä sanoilla, käsitteillä ja tyyleillä. Eepoksesta olisi helposti voinut tulla näillä eväillä sekava, mutta kirjailijan nopea ja monivivahteinen ajatuksenjuoksu aukeaa lukijalle helposti seurattavan tekstin muodossa. Gustafsson taitaa myös intertekstuaalisen hauskanpidon. Viitteitä löytyy niin keltaiseen lehdistöön kuin legendaarisiin elokuviinkin. Eräässäkin kohtauksessa Milla, yksi päähenkilöistä, saa asiakkaakseen Richard Geren. Tämä haluaisi Millan jäävän luokseen viikoksi, josta Milla tuohtuu:

”En vitussa voi jäädä! Tosi ahdistava ajatus. Luulitko että mulla ei ole mitään omaa elämää?”

Juoni etenee sekä kronologisesti että horisontaalisesti ihmisten ja jumalien seikkaillessa kukin tahollaan. Kirjailija kertoo kirjoittaneensa kirjan sisään viisi erillistä, pienempää kokonaisuutta, jotka hän kirjoitti kerralla valmiiksi. Kuulostaa helpolta, ja sitä se kirjailijan mukaan oli ollutkin.

”Tarinan kirjoittaminen oli todella hauskaa”, Gustafsson kertoo. ”Aloitin kirjoittamisen reilu vuosi sitten. Teksti tuli minulta nopeasti, sujuvasti ja äärimmäisen intuitiivisesti.”

Raadollisia opetuksia

Gustafsson on lähtenyt barrikadeille erityisesti naisten, lasten ja eläinten puolesta. Huorasatu sisältääkin oikeaoppisen sadun tavoin lukuisia opetuksia. Osa Gustafssonin opetuksista saattaa ensi silmäyksellä tuntua kärjistetyiltä, mutta tarkemmin ajatellen asiat tuntuvat sittenkin menevän juuri niin kuin Gustafsson on kirjoittanut.

Paratiisisaarella asui pikkuinen Sue
hänellä oli soma pikkuinen suu.
Ja moni mies maksoi pitkän pennin
työntääkseen sinne jok’ainoan sentin.
Mut pitkään ei riitä pikkuinen suu
miehiä kiinnostaa myös jokin muu.
Ehkäisyn unohti usea turisti
nuor’ liha kun ihanasti kullia puristi.
Niin on raskaana pikkuinen Sue
siiitä parittaja pahasti tulistuu.
Kantava huora, taloudellinen risti
onneksi parittaja on opportunisti.
Hän mainoksen verkkoon lykkää:
”Tonnilla saa tehdä mitä tykkää.”
”Mielellämme maksamme summan sen”,
sanoo miesjoukko ulkomaalainen.
Niille ei alkuunkaan riittänyt seksi
kaikkea sairasta temppua keksi.
Pitivät pään, sisäelimet möivät
aamulla lokit Suen ruumista söivät.
Paratiisisaarella kuoli pikkuinen Sue
ja vastaava toiminta vieläkin jatkuu.

”Hain mahdollisimman suurta kontrastia lapsellisen riimirunon ja sen järkyttävän sisällön välille. Joku voi miettiä, miksi haluan kirjoittaa tällaista. Mitä voin sanoa? Ihmiset ovat läpeensä pahoja.”

Kirjailija on osoittanut teoksessaan halunsa taistella sorrettujen puolesta useammallakin tavalla.

”Puolustan tasa-arvoa niin sukupuolten kuin lajienkin välillä”, Gustafsson kertoo.

Manifestien lisäksi Gustafsson tarttuu itsekin tuumasta toimeen ja lähtee Huorasadun sivuilla henkilöhahmodelegaation mukaan tuhoamaan patriarkaattia, tuota kaiken pahan alkua ja juurta.

”Kirja on erittäin poliittinen, siinä ollaan vahvasti jotakin mieltä. Halusin tuoda itseni kirjaan, jotta se olisi rehellisesti subjektiivinen. Tuntui tärkeältä viedä henkilökohtaisuus pitkälle.”

Delegaatio on matkalla Phallusteiniin tuhoamaan Patriarkaattia. Yksi hahmoista, Lilith, on anakonda, ja tarvitsee ihmismuodon retkeä varten:

”Ooksä omasta mielestäs pätevä tähän hommaan?” kysyy Afrodite.
Vastaan että no joo tietysti, siis omasta mielestäni olen yleensä ollut pätevä ihan mihin vaan.
”Ssse on jo paljon”, sanoo varsin kookas anakonda.
Kukaan ei puhu hetkeen mitään ja me kaikki hymyilemme sillä tavalla ei kauhean vapautuneesti. Paitsi tietenkään käärme ei hymyile jännittyneesti eikä rentoutuneesti. Se sanoo että no niin, aletaanpa hommiin. Minä kysyn että mitenköhän tota noin.
”Yleensssä mä teen tän toisssin päin. Mutta nyt sssun täytyy nielaisssta mut.”
”Mä oon vegaani.”
”Kunhan et imaami.”
Lilith-anakonda kiemurtelee ylös vartaloani pitkin aina suuhun asti. ”Eikä, mä hei oksennan”, sanon.
”Ssse on joko tätä tai sssitten toisssta kautta.”
”Ah. Ymmärrän.”
Ja niin mä nielen Lilithin, ja ruumiistani tulee hänen ruumiinsa: me olemme yhtä.

Tällaista paloa sekä ihmisten että eläinten hyvinvoinnin puolesta ei voi kuin ihailla. Tarina kertoo, että Lauran S-kirjain suhisee edelleen juuri sen takia, että hän on nielaissut aikoinaan kookkaan anakondan universumin hyvinvoinnin edistämiseksi.

Onnellinen loppu vai happy ending?

Moninaisten tapahtumien jälkeen Gustafsson luo kirjassaan paremman maailman. Tarkoittaako tämä sitä, että meillä on vielä toivoa yhteiskuntana?

Lukutaitoisten naisten osuus nousee sataan prosenttiin, keksitään kivuton synnytys sekä miesten e-pilleri. Ja niin, myös se täydellinen mies löytyy.

Lukijat saavat siis onnellisen loppunsa, ja tämän lisäksi muutaman happy endingin. Uskooko kirjailija itse onnellisiin loppuihin?

”Mielummin happy ending kuin unhappy ending”, kirjailija nauraa.

Entä miten tästä eteenpäin?

”Seuraava työni on kuunnelmasarja: eroottinen trilleri Twin Peaks- ja True Blood -linjalla. Näytelmätekstit pitää viimeistellä, ja sitten voi miettiä jo seuraavaa kirjaa.”

Seuraavia teoksia ja parempaa maailmaa odotellessa.

Kauan, kauan sitten oli kirjasto, jossa oli vain naisten kirjoittamia kirjoja.
Se oli todella suuri kirjasto, satojatuhansia niteitä. Lisäksi se oli tosi kivasti sisustettu.
Mutta sitten joku mies huomasi että kirjat olivatkin vakavasti otettava juttu. Häntä alkoi suututtaa ja hän kävi polttamassa kirjaston.
Maailmasta katosi luku- ja kirjoitustaito vuosituhansiksi ennen kuin se taas uudelleen muistettiin. Silloin miehet olivat niin fiksuja että pyrkivät viimeiseen asti pimittämään nämä taidot naisilta.
Vielä tänäkin päivänä kirjallisuushistoria tarkoittaa enimmäkseen mieskirjailijoiden historiaa.