Haastattelu: Sami Pöyry

Teollisuusalueella on valtavia varasto- ja tehdasrakennuksia, ja niiden seassa on myös yksi autokorjaamo. Rakennuksessa työskentelee muutama raavas autokorjaaja, mutta yksi seurue ei taida tietää autoista paljoakaan. Autokorjaamolla kuvataan elokuvaa, ja kameran edessä muun muassa näyttelijä Teemu Lehtelä näyttää yhtä häijyltä kuin televisiossakin. Videokameran takana häärii Sami Pöyry. Hän ei näytä vielä tutulta.

“Elokuvateknologia ja kuvakieli ovat mielestäni opeteltavissa. Tarvitaan vain ajatus elokuvien taakse.”

Pöyry on ohjannut yhden Agorafobia-nimisen kokopitkän elokuvan ja yhden tv-elokuvan nimeltä Varaosamies. Lisäksi hän on käsikirjoittanut, kuvannut ja leikannut kyseiset elokuvat. Pöyry rahoittaa elokuvansa pelkällä opintotuella, mutta ei kuitenkaan opiskele elokuva-alaa. Hän aikoo kuitenkin saada elokuvansa tunnetuksi ja aloittaa kauan haaveilemansa elokuvauran. Kuka Pöyry on? Mikä tämän itsenäisen elokuvantekijän erottaa muista? Miksi tästä elokuvantekijästä kuullaan vielä tulevaisuudessa? Tamperelainen humanististen tieteiden kandidaatti ja Monadi Filmi -tuotantoyhtiön perustaja astuu kameran eteen ja kertoo.

Ajatus.

”Ehdottomasti. Olen aina halunnut ohjaajaksi. Lukiossa vielä mietin, että voisin hakea elokuvakouluun, ja hainkin ennakkotehtävillä, jotka tein edellisenä päivänä.
     Elokuvakoulu ei kuitenkaan houkutellut minua niin paljon, että olisin hakenut sinne uudelleen. Jollakin tavalla ajatus elokuva-alan koulussa opiskelusta ei tuntunut minulle sopivalta. Halusin hakea yliopistoon, jossa saisin opiskella erilaisia aineita, jotka tuovat uusia ajattelutapoja ja laajentavat yleissivistystä. Elokuvateknologia ja kuvakieli ovat mielestäni opeteltavissa. Tarvitaan vain ajatus elokuvien taakse.”

Indie.

”Vuonna 2008 olin opiskellut yliopistossa kolme vuotta, mutta aloin turhautua, kun elokuvahaaveeni eivät olleet edenneet. Niihin aikoihin ajatus Agorafobia-elokuvaan syntyi. Tilasin kuvausvälineet Yhdysvalloista, sillä halusin alusta asti kunnon kameran ja hyvät välineet elokuvan tekemiseen.
     Elokuvan pitää näyttää elokuvalta eikä kotivideolta. Kamera, jalusta, vähän valokalustoa, linssejä, editointitietokone ja mikki maksoivat yhteensä noin 8000 euroa. Maksoin ne opintojani ennen hankkimilla säästöilläni.
     Viime vuosina indie-elokuvia on tullut näkyville enemmän, mutta vallitsevat lajityypit ovat mielestäni edelleen samaa kaavaa toistavia nuorisokuvauksia ja poikien pyssyleikkejä. Omat indie-elokuvani laajentavat tarjontaa.”

Levitys.

”Olin positiivisesti yllättynyt, että sain Agorafobiaan lahjakkaita näyttelijöitä mukaan. Sitä kautta tutustuin myös näyttelijä J.P. Kantoseen, josta tuli seuraavan, eli Varaosamies -elokuvan, tuottaja ja pääosanäyttelijä.
     En tee elokuvia ainoastaan omaksi iloksi. Nimettömänä tekijänä minun oli kuitenkin parasta tehdä elokuva ensin, ja sitten pyrkiä saamaan se levitykseen. Nyt elokuva on lähetetty eteenpäin, nyt sitten odotamme.”

Raha.

”Vaikka teen indie-elokuvia, katsojille ei pidä antaa sitä vaikutelmaa. He, jotka tietävät tavallista enemmän elokuvista, huomaavat ehkä joitakin eroja ison budjetin elokuviin, mutta ainakin maallikkokatsojalle tarjoan visuaalisesti hienoja ja viihdyttäviä elokuvia. Koska elokuvia voi tehdä pienellä rahalla, kuten nyt esimerkiksi opintotuella, ihmettelen, miksei niitä tehdä enemmänkin. On surullista, että ainoastaan kalliit elokuvat merkitsevät jotakin. Toki on elokuvia, joiden tekeminen maksaa, mutta yleisesti ottaen elokuvien ei tarvitsisi maksaa niin paljon kuin ne pannaan maksamaan.”

Elokuva.

”Koska teen kaikkea samanaikaisesti, en osaa erotella eri tehtäviä toisistaan. Kaikissa vaiheissa ovat omat hyvät puolensa. Kun aloitin Agorafobian kuvauksia, ajattelin, etten pysty keskittymään näyttelijöiden ohjaamiseen, sillä teen samalla kaikkea muuta. Huomasin kuitenkin, että kun en puutu näyttelijöiden tekemisiinsä liikaa, he kommunikoivat enemmän toistensa kanssa, ja siten kuvaustilanteeseen tulee hyvä ilmapiiri.
     Pienestä budjetista huolimatta en pelkää ottaa haasteita vastaan. Varaosamies on komedia. Komedia on vaikea laji, mutta toisaalta se on erittäin yksinkertaista: se joko naurattaa tai sitten ei.”