Haastattelu: Tuomas Vimma

Ei mennyt niin kuin Strömsössä

Median paha poika Tuomas Vimma on tarttunut uusimmassa romaanissaan 50-vuotiaan Macallanin asemesta työkalupakkiin. Raksa on kertomus rakennusalan mädännäisyydestä, tiukasta ahneudesta yhdistettynä löysään moraaliin. Mikä on tarina tarinan takana, millainen on mies nimen takana?

Satyyri kävi ottamassa selvää.

Tuomas Vimma, oikealta nimeltään Kusti Miettinen, on keittänyt aamukahvit toimistossaan. Median antama kuva arrogantista dandystä murenee sitä mukaa, kun Vimma asettelee tarjolle dallaspullia ja kertoo samalla mieltymyksestään chick lit -kirjallisuuteen. Mistä – tai paremminkin miksi - ilmiö nimeltä Tuomas Vimma on alun perin syntynyt?

Vimman esikoiskirja Helsinki 12 kertoo yhden version tarinasta. Mitä kertoo Kusti Miettinen? ”Tuomas Vimma on viihteellinen mediahahmo. ”Se luotiin ensimmäisen kirjan markkinointitarkoituksiin, minkä jälkeen olimmekin naimisissa hahmon kanssa. Ei sitä voinut ruveta enää muuttamaan, kirjailija selventää”

“Hahmon piti alunperin helpottaa asioita, mutta kävikin juuri päin vastoin. En esimerkiksi saa Vimmalle osoitettuja paketteja ulos postista, koska henkkarissani lukee Miettinen.”

Vimmaa vai ei?

Arrogantti porvariasenne, on se sitten aito tai tarkoituksella tehty, on yksi Vimman edellisten teosten keskeisistä punaisista langoista.

Tällä kertaa pääosassa ovat raksalla raatavat raavaat miehet sekä tahtonaiset, joiden elämän täyttävät ennemminkin maksettavat laskut ja vatsahaavat kuin poninnahkasaappaat tai Michelin-tähdillä varustetut ravintolat.

Danika Stenhammar istui papereita pursuavan työpöytänsä ääressä tonttuhattu päässään. Ikkunalaudalle hän oli sytyttänyt kynttilän, ja sen vieressä seisoi puolikas konjakkipullo, lasi ja kulhollinen Rennieitä. Danika kohotti katseensa kuvaruudulla näkyvästä Excelistä, karisti savukkeensa ääriään myöten täyteen tuhkakuppiin ja tervehti. – Hei Sami, ja hyvää joulua. Maistuuks sulle yrittäjän pastilli?

Romaani kertoo tarinan Samista, työttömästä opistoinsinööristä, joka on lopen kyllästynyt rakennusalalla vallitsevaan moraalinpuutostilaan. Kaverinsa suosittelemana hän päätyy ennen kuulumattoman luotettavaa mainetta kantavaan rakennusfirmaan Hyperboreaan, jonka johdossa on rautainen isä-tytär-kaksikko: Nikodemus ja Danika Stenhammar.

Kuten arvata saattaa, Sami voittaa Danikan puolelleen, ja kun isä Stenhammarin väistyy johtajan pallilta, saa varsin hyvän aseman hulppeassa firmassa. Alkuasetelma kuulostaa pahasti siltä, että hommasta puuttuu Vimman tavaramerkki, cojones. Kirjailija ei kuitenkaan petä lukijoitaan. Myös Raksa sisältää sitä tuttua röyhkeää asennetta, johon monet lukijat ovat ihastuneet.

Joo, mä oon huomannu, Peppi totesi. Otetaanks viel yhet? Ei huvittais mennä himaan ku kotikalkkaroki vaan sähisee koko ajan. Pilluuki oon saanu rouvalta varmaan viimeks ku Lordi voitti Euroviisut, ja sillonki jouduin koko ajan pitämään silmii kiinni ja ajattelee Kiira Korpee, ku se haahka on ottanu häiden jälkeen varmaan kakskyt kiloo lihaa.

Vaikka romaani esitteleekin tarkoituksella vaiennettua Vimmaa, päähenkilön downshiftaus on mennyt joissakin kohdin liian pitkälle. Paremmissa piireissä liikkuvan semi-keikarin luulisi tuntevan telemark-välineet, puhumattakaan Stadin parhaimmista ravintoloista. Se, että tuoreen toimitusjohtajan oikea käsi kummastelee Chez Dominiquen kaltaista must know -paikkaa, syö auttamattomasti päähenkilön uskottavuutta.

Tupakkaa poltellessani huomioni kiinnittyi ravintolan seinään kiinnitettyyn ruokalistaan. Neljän ruokalajin menu Dominique 99 euroa. Viinit menulla 89 euroa. Mitä vittua? Mikä tämä mesta oikein oli? Kultainen hanhi? Hiki valui pitkin niskaani lukiessani listaa eteenpäin. Yhdeksän ruokalajia viineineen 270 euroa per lärvi? Vilkuilin ympärilleni yhyttääkseni piilokameran.

Epikurolainen hedonisti raksalla

Vimma on aikaisemmin tunnustanut omakseen epikurolaisen hedonismin, eli aatteen, jonka mukaan korkein hyvä on mielihyvä. Vimma kuittaa kysymyksen aatteen sopivuudesta yhteen raksaduunarin arjen kanssa naurahtaen. ”Kaikkea paskaa sitä on tullut sanottua. Katteeton porsastelu ja överimeininki ovat kohdallani menneet jo ohi, kirjoitin siltä pohjalta jo kolme kirjaa. Nyt on hieman toisenlaisten tarinoiden vuoro.”

Vimma tekee arkisin töitä vaimonsa Jennin rakennusfirmassa. Yksi kiinnostavimmista kysymyksistä lienee se, kehen tai mihin kirjailija itse luottaa rakennusalalla. ”Jos minun pitäisi teettää omassa huoneistossani suuri remontti, jota en voisi hoitaa itse, kilpailuttaisin kaiken. Jakaisin homman pienempiin kokonaisuuksiin, jotka jakaisin eri tekijöille. Jatko olisi kiinni työn laadusta”, Vimma kertoo.

”Tekisin myös kirjalliset sopimukset pienimmistäkin yksityiskohdista. Suullisia sopimuksia ei pitäisi tehdä koskaan missään tilanteessa, sillä aika kultaa muistot. Riitatilanteessa saattaisivat molemmat osapuolet olla oikeassa, eikä kummallakaan näin ollen olisi tarvetta joustaa.”

Duunarit kiirastulessa

Joistakin ennalta arvattavista käänteistä huolimatta kirja säilyttää tuoreen otteensa läpi koko tarinan. Vimma koukuttaa lukijansa taidokkaasti niin trillerillä kuin romantiikallakin, joiden yhdistelmä takaa lukijakunnalle nautinnollisen lukukokemuksen.

Emilian kertoessa viidettä kertaa tarinaa siitä, kuinka olin pelastanut hänet ahneiden ja kusettavien urakoitsijoiden kynsistä ja heittänyt perseniskaotteella slovakit – jotka olivat tässä vaiheessa muuttuneet kaksimetrisiksi venäläisiksi – rappukäytävään, alkoi sankarisaaga jo hieman kyllästyttää minua. Nuorten, kauniiden naisten ihailun kohteena oli tietysti välillä kiva olla, mutta Emilian käyttäytyminen hieman pelotti minua.

Osansa ja roolinsa kirjassa saavat niin urakoitsijat, siirtotyöläiset kuin sisustussuunnittelijatkin. Kirjan mukaan kaikki alan työläiset joutaisivat joukolla peilin eteen katsomaan, punoittaako poskilla häpeän puna. Mikäli siihen ei ole aihetta, posket lienevät punaisina silkasta suuttumuksesta – jonka kohdetta on tuskin tarpeellista arvailla tässä yhteydessä.

Kustannukset nousisivat helposti jopa sataan tuhanteen euroon, ja nämä putket pitäisi peittää jotenkin, joko alaslasketuilla katoilla tai koteloimalla ne. Tässä vaiheessa sissari alkoi piipittää ärsyttävällä Lauttasaaren nasaalillaan, ettei missään nimessä hyväksynyt mitään kotelointeja tai kattojen alas laskua, sillä ne sotkisivat ”hänet visionsa täydellisestä luovasta työympäristöstä, jossa ihmisen luontainen, lapsenomainen luovuus pääsee kukkimaan.”

Kauhutarinoiden äärellä

Kirjan tematiikka ei sisällä kuitenkaan pelkkiä viihteellisiä elementtejä, sillä Vimma johdattaa lukijansa suurten ja lähes jokaista meistä koskettavien aiheiden äärelle. Remontit ovat usein ihmiselämän toisiksi suurimpia sijoituksia. Mitä tapahtuu, jos kaikki ei menekään niin kuin Strömsössä?

Naurahdin ääneen ja selitin: – Toi on putkarien vakiokikka. Ne buukkaa kakstoista keikkaa samalle päivälle, sieltä pamahtaa kohteeseen kolme kundia, jotka vilkasee kerran sitä pönttöö, sanoo et tarvii hakee joku erikoishilavitkutin, laskuttaa kolmelta alkavalta tunnilta ja ajaa seuraavalle työmaalle.

”Ihmisten täytyisi tajuta, että jokainen, joka on antanut kaverin kaverilleen maalauskeikan parilla satasella puhtaana käteen, on syyllistynyt harmaan talouden kannattamiseen”, Vimma huomauttaa.

”Harmaa talous on tauti, joka tarttuu ja leviää pahemmin kuin herpes. Se tuhoaa tämän yhteiskunnan. Näitä nopeasti ja halvalla -kauhutarinoita on tämänkin pöydän ääressä kuultu lukematon määrä. Joskus tekisi mieli vaan halata siinä tilanteessa olevia ihmisiä, ja vakuuttaa heille, että kyllä kaikki järjestyy. ”

Jotta voitosta ei jouduttaisi maksamaan veroja, ostettiin kuittikauppiailta sopivan kokoisia kuitteja, jotka kirjattiin firman kuluihin. Tosiasiassa kauppias piti vain kymmenen prosenttia tekaistujen kuittien arvosta itsellään, ja palautti loppurahat käteisenä. Näillä hilloilla maksettiin sitten pimeiden työntekijöiden palkat. (…) Jotta verottaja ei pääsisi jäljille, perustettiin uusia yrityksiä vuoden, parin välein. Edellinen firma tyhjennettiin käteisestä, työkalut ”hävisivät” työmaalta vakuutusyhtiön piikkiin ilmestyäkseen uuden firman työmaalle. Konkurssikypsään yritykseen ei jätetty muuta kuin velat. Uuden osakeyhtiön toimitusjohtajaksi ja hallituksen puheenjohtajaksi etsittiin joku rahapulassa oleva toope, joka otti nimellisesti vastuun pientä korvausta vastaan. Ja homma jatkui entiseen malliin.

Rakennusalan mädännäisyys kirjailijan vankasta alan tuntemuksesta huolimatta kuulostaa varsin kliseiseltä. Lieneekö Vimmalla uutta annettavaa aiheelle? ”Aihetta ei ole juurikaan käsitelty urakoitsijan näkökulmasta”, Vimma pohtii.

”Kustantamo oli todella innoissaan työläisromaanilähtökohdasta sekä hauskasta ja tuoreesta näkökulmasta. Kirja kannattaa lukea myös sen takia, että siinä on paljon sisäpiiritietoa rakennusalasta.”

Hyvät ja huonot uutiset

Vaikka rakennusalan huonoista puolista on viime vuosina jauhettu kyllästymiseen asti, Suomesta löytyy edelleen lukemattomia (uhka)rohkeita rakennuttajia. Vimma suositteleekin heille kaikille lämpimästi tutustumista tuoreimpaan teokseensa. Yksi päivän polttavimmista kysymyksistä liittyy kirjan todenmukaisuuteen. Onko rakennusala todella niin läpimätä kuin kirja väittää, vai onko kyseessä tyypillinen kirjallinen tehokeino, eli kärjistys?

”Täytyy muistaa, että tämä on tiivistelmä”, Vimma huomauttaa.

”Eihän oikeassa sodassakaan taistella koko aikaa. Sotaelokuvista tulisi kuitenkin melko tylsiä, jos tapahtumia ei yhtään tiivistettäisi. Vastaus kysymykseen on silti kyllä. Rakennusala on todellakin läpimätä.”

Hyvä aihe kirjailijalle, kieltämättä. Mutta mikä saa miehen töihin tällaiselle alalle myös siviilissä? ”Ei pitäisi unohtaa, että tässä tehdään ihmisille koteja. Koteihin liittyy paljon vahvoja tunteita. Sitä kautta pääsemme mukaan ihmiselämän tärkeimpiin hetkiin”, Vimma pohtii.

”Ja sitten, kun viidentoista vuoden jälkeen joku kysyy sinulta, mitä olet elämälläsi tehnyt, sinulla on näyttää jotain konkreettista. Nämä kivitalot kestävät vuosisadasta toiseen, niissä ehtii asua sukupolvi toisensa jälkeen. Niihin liittyy paljon isompia asioita kuin vain yksi ihmiselämä.”

Rakennusalan hyvistä puolista puhuminen saa tähdet tuikkimaan Vimman silmäkulmissa: ”Kun pystyy koutsaamaan isot projektit alusta loppuun tyylillä, siinä tulee melkoinen vuoristosherpafiilis. Työn kautta tapaa myös paljon uusia ihmisiä, joilla on kaikilla jokin tarina kerrottavanaan. Se on hienoa.”

Palautetta ammattilaisilta

Vaikka palautetta oli haastattelun ajankohtana tullut vasta vähän, useat rakennusalan julkaisut olivat ehtineet noteerata teoksen. ”Todella hieno juttu”, Vimma toteaa.

”Alan ammattilaisilta saatu palaute on äärimmäisen tervetullutta, vaikka jännitänkin hieman faktojen oikeellisuutta. Toivon, että mahdolliset puutteet hyväksytään taiteellisina vapauksina. Lähetimme kirjan ihan fiilispohjalta kahdeksallekymmenelle rakennusalan vaikuttajalle. Jos tekisimme saman uudestaan, lähettäisin kirjan ihan vittuillakseni tietyille kusipäille”, kirjailija kertoo, muttei määrittele kohteitaan sen tarkemmin.