Haastattelu: Veeti Kallio

Veeti, Kakola, Perkele!

Veeti Kallio tähdittää tänä keväänä ja tulevana syksynä Kakolaa, rockmusikaalia Turusta. Kahvin ja porkkanakakun äärellä Veeti kertoi musikaalista, työn alla olevasta levystä ja elämästä yleensä. Istuessani ja kuunnellessani Veetiä oli pakko todeta ylistyssanojen, joita miehestä usein kuulee, pitävän kutinsa. Mies on juuri niin karismaattinen kuin kerrotaan. Vaikeaahan tästä miehestä on olla pitämättä.

Vähän niin kuin perkele

Mikko Koukin jäähyväisohjaus Turulle toteutettiin yhteistyönä Linnateatterin ja Turun kaupunginteatterin kanssa. Kakolan tarinan voisi kiteyttää isän ja tyttären väliseksi etsikkotarinaksi, mutta se ei kerro kaikkea.

– Tuohan se tarina tietenkin on, mutta on siinä muutakin ihmisten välisistä suhteista. Miten sitä haluaa äkkiä vain pois, tilanteesta kuin tilanteesta, jos siinä on jotain mikä ei satu miellyttämään.

Ensi-iltansa 17. helmikuuta saanut Kakola on käytännössä myyty loppuun syksyä myöten ja hyvällä tuurilla voi saada lipun johonkin näytökseen. Kakolalla on varsinkin eteläisessä Suomessa vankka maine ja itse sana herättää ihmisissä paljon ajatuksia. Veeti pohtii musikaalissa olevan moni asia kohdallaan. Nimeä myöten.

– Siksi se kiinnostaakin ihmisiä. Kakolassa on jotakin mystistä, vähän jotain samaa kuin tatuoinneissa ja vaikka vampyyreissa. Pitkään sitä mietittiin, että pitäisikö musikaalin nimi olla jokin muu kuin pelkkä Kakola. mies muistelee, mutta on äärimmäisen tyytyväinen loppuratkaisuun.

– Kakola vähän niin kuin Perkele, Veeti naurahtaa. 

Musikaalinen tunteiden vuoristorata

Roolihahmoaan Leoa Veeti kuvailee aika tyypilliseksi vankilakundiksi, joka vain haluaa äkkiä pois hankalista tilanteista. Hän on vääriä valintoja tehnyt mies, jonka äiti on kasvattanut kun isä ei ole ollut läsnä. Äidillä taas on ollut erinäisiä miessuhteita, joista Leo on saanut mallia omiin ihmissuhteisiinsa. Rikkinäinen nuorimies sortuu huumeisiin ja tie rikollisuuteen on auki.

Vaikka musikaalissa ei suoraan kerrota Leon lapsuudesta, näitä teemoja sivutaan taitavasti. On helppo huomata, että musikaalia tehdessä on tehty paljon taustatutkimusta.

– Mikko Kouki kertoi havainneensa, että monella vangilla on omassa historiassaan äiti-suhde ollut jotenkin merkittävästi läsnä. Veeti kertoo ja tarkentaa:

– Ei välttämättä niin, että siinä olisi jotain petraamisen varaa tai se olisi ollut olematon. Enemmänkin niin, että se on äärimmäisen vahva. Äiti on kuitenkin aina äiti.

Veetin mielestä musikaalissa kuultava Michael Monroen kappale Dead, jail or Rock’n roll kiteyttää sen hyvin. Vaihtoehdot ovat selkeät: kuolema, vankila tai musiikki. Veeti toteaa musiikin olleen hänen pelastuksensa. Leo ei kenties osannut laulaa. Aikuisella Veetillä ja Leolla ei Kallion mukaan ole yhteistä.

– Mä oon ihan erilainen kuin Leo. Mulla ei ole niin rajua tapaa välttää asioita. Pyrin selvittämään asioita puhumalla enkä väkivallalla, hän sanoo ja katsoo suoraan silmiin.

Miehen katse on niin lempeä ja rauhallinen, että ero teatterilavalla kiroilevaan vankilakundiin on harvinaisen selkeä.

Kallio uskoo vakaasti siihen, että vaikka lapsuudessa koetut ikävät asiat aikuisiälle asti pysyvät, jokaisella on mahdollisuus kuitenkin muuttaa elämänsä suuntaa. Kallion elämänfilosofia onkin, että elämälle merkitsee jotain vain se, mitä olet nyt. Musikaalista voi löytää samoja pohdintoja.

Ei pakolla

Kakola on todella tunteita herättävä näytelmä. Veeti pohtikin ensimmäiseksi, mihin Leo oikein mahtaa päätyä. Se oli kokeneelle näyttelijälle selvää, että melankolisesta musikaalista saattaa tulla rankka. Onneksi musikaali myös naurattaa. Veeti on saanut musikaalin nähneiltä palautetta, kuinka ihmeellinen se tunteiden vuoristorata on, jonka kyydissä yleisö saa olla yli kaksi tuntia. Veetin mielestä se vain kertoo musikaalin onnistumisesta.

Aidot tunteet ovat pinnassa myös näyttelijöillä, mutta Veeti pitää tärkeänä sitä, ettei mitään tehdä väkisin.

– On tätä ollut haastavaa tehdä. Lavalla ollaan töissä tietynlaisessa aikataulussa, ja kuitenkin pitää saada ne tietyt tunnejutut esille. On hyvä, ettei yritä tehdä mitään sellaista mikä ei tunnu aidolta.

Lavalla tänään oikeassa kohdassa tullut itku tai nauru ei välttämättä tulekaan seuraavassa esityksessä. Kokemuksesta mies tietää, ettei sitä kannata pakottaa. Jos tunteita yrittää näytellä ajatuksella, se todennäköisesti päättyy huonosti.

Kakolassa on tunteita ja koskettavuutta, mutta alle viisitoistavuotiailta kielletty musikaali ei ole saanut ikärajoitusta suotta. Kakola sisältää väkeviä kohtauksia, jotka vaikuttavat katsojiin hyvin voimakkaasti. Katsomossa istuessa ei voi olla pohtimatta niiden vaikutusta myös näyttelijöihin. Etenkin ennen väliaikaa tapahtuva kohtaus koskettaa, varsinkin naista.

– Pitkälti se on niin, että ne jotka ovat siinä kohtauksessa mukana käsittelevät sitä keskenään todella rankalla huumorilla. Huonot vitsit aiheesta on tietysti sellaisia, joita ei sanoisi missään muualla kuin työryhmän sisällä. Huumori on hyvä puolustautumiskeino.

Kyseinen kohtaus näytelmässä on Kallion mielestä kauhea, mutta nerokkaasti käsikirjoitettu. Kohtauksessa tapahtuvat asiat on nivottu toisiinsa upeasti. Hämmennys ja ahdistus näkyvät Kallion mukaan myös yleisössä – katsojat eivät tiedä, saavatko he taputtaa. Kallion mukaan Kakolaa voi kuitenkin tulla katsomaan oikeastaan kuka tahansa.

– Se, miten kukin musikaalin kokee ja mitä saa siitä irti, on niin erilaista. Jollekin se voi olla joku tietty biisi, jollekin se koko kokemus voi olla uutta ja mahtavaa, laulaja analysoi.

Nuorena Veeti inhosi musikaalielokuvia. Kesken keskustelun lauluun puhkeavat ihmiset lähinnä ärsyttivät. Nyt hän kuitenkin ymmärtää musiikin merkityksen kohtauksen eteenpäin viejänä.

Turku-tekijä

Kakolaa katsomaan tulevat voivat henkisesti varautua melkoiseen ”Turku”-annokseen, sillä musikaalin ydin, eli musiikki, liittyy kaikkinensa jollain tavalla Turkuun. Osalla kappaleista yhteinen nimittäjä Turkuun on selvä, mutta joidenkin kohdalla sitä pitää hieman hakea. Musikaalissa voidaan kuulla Michael Monroen lisäksi niin Suurlähettiläiden, The Crashin kuin Ressunkin tuotantoa.

Aiemmin turkulainen rock ei ollut kovin tärkeää Veetille.

– Oikeastaan mikään noista biiseistä ei ollut sillä tavalla mua lähellä,” Veeti naurahtaa.

Radio oli kuitenkin tehnyt osan kappaleista tutuiksi. Veeti kertoo saaneensa mahdollisuuden myös itse sovittaa musikaaliin valittuja lauluja. Kallion mielestä kappaleet musikaaliin on löydetty hienosti ja etenkin niiden tekstejä on ajateltu.

Kappaleet ovat vahvasti osa tarinaa.

– Procol Harumin biisi Merimies, jonka Pepe Willberg on levyttänyt, on noussut yhdeksi suosikiksi. Myös musikaalin päättävä Kilven biisi on hyvä. Se nivoo hienosti yhteen koko musikaalin. Isä ja tytär löytävät toisensa, morsian sulhasensa ja näyttelijät jopa yleisön.

Yksityiskohtia on musikaalissa pohdittu ja Mikko Kouki on ohjaajana Veetin mielestä yksinkertaisesti sanottuna ”helvetin hyvä”.

– Kärsivällinen, lämminsydäminen ja antaa tilaa. Kaikki saivat tuoda omia näkemyksiään ja ehdotuksiaan esille. Ohjaajana Mikko on selkeä ja omaa helvetin hyvän rytmitajun sen suhteen miten kohtaukset rakentuu.

Musikaalin naispääosaa, eli Leon tytärtä Lauraa näyttelevä Reeta Vestman on osalle yleisöstä tuttu Husky Rescue -yhtyeestä. Myös yhteistyöstä Reetan kanssa Veetillä on pelkästään positiivista sanottavaa.

– Meidän äänet jotenkin osuvat yhteen. Reetahan pitää meille äänenavaukset ennen näytöksiä. Hän on ammattilainen. Hyvää on ollut myös se, että meille on muodostunut vähän sellainen isä-tytär-fiilis. Ja mullahan on kokemusta jo hänen pikkusiskolleen ottoisänä olemisesta Les Miserables -musikaalista.

Les Miserables vs. Kakola

Musikaaleina Les Miserables ja Kakola ovat eri maailmoista. Monille aikoinaan tuli ehkä yllätyksenä Veeti Kallion rooli klassikoksi luokitellussa Les Miserablesissa. Veeti myöntääkin tuon ajan olleen haastavaa, jopa infernaalisen vaikeaa. Musiikillisesti Kallio ei kuitenkaan myönnä Kakolan olevan helpompi haltuun otettava, mutta kokemus tekee mestarin ja luotto itseen kasvaa sen myötä.

Kakola on ehkä siinä mielessä projektina mulle helpompi, että nyt olen tehnyt musikaaleja. Les Miserables oli se ensimmäinen ja siksi niin haastava. Treenasin ihan koko ajan. En halunnut olla huono.

Työnsä suhteen perfektionisti mies on kuitenkin nöyrä.

– Koen, etten ole mitenkään huippulahjakas. Löysäilyyn ei ole siis varaa ja siksi en päästä itseäni helpolla. Ei voi työtä tehdä vähän vasemmalla kädellä ohjaillen.

Työn suhteen Kallio on siis omienkin sanojensa mukaan pilkunviilaaja. Jokaista sanaa, tavua ja nuottia miettivä mies kokee kuitenkin helpotuksena sen, että asioihin voi keskittyä vain yhteen kerrallaan.

Hetkessä eläjäksi Kallio ei kuitenkaan tunnustaudu vaan menneet mietityttävät miestä siinä missä meitä muitakin.

– Kyllä mä niitä murehdin tosi paljon, hän toteaa ja täsmentää, että hetkessä eläminen on eri asia kuin ymmärtää, että voi olla vain nyt.

Mies pohtii, ettei hetkessä eläminen ole edes järin mieluisaa, koska asioiden suunnittelu ja haaveilu, varsinkin haaveilu, on mukavaa. Virheitä ja tyhmiä tekoja on ihan hyvä katua, koska silloin ei ainakaan kovin helposti tule tehtyä samoja.

Mies musiikin vapailla markkinoilla

Klassiseen kysymykseen siitä, onko mies enemmän laulaja kuin näyttelijä, Veeti Kallio vastaa epäröimättä olevansa laulaja. Lavalla hän kokee erilaisia riemunhetkiä kuin tarkkaan ohjatussa esiintymistilanteessa. Omalla keikalla voi keskittyä laulamiseen, ja liikkuminen lavalla sekä kontakti yleisöön ovat erilaista. Lavalla kaikki on Veetin päätettävissä. Keväällä laulajalla on muutamia keikkoja sen verran, kuin hän Kakolalta ehtii.

Lohikäärmeportin ilmestymisestä on kulunut jo kaksi vuotta ja kuulijakunta odottaa uutta levyä innolla. Sellainen onkin luvassa, ja Veeti paljastaa tulleensa haastatteluun melkein suoraan studiolta. Liian kiireisenä Kakola ei ole siis miestä pitänyt vaan uusia biisejä on tehty demolle ahkerasti.

– Kaikki biisit on soitettu kaikki, mutta koska ne on mun biisejä, niin piti käydä sanomassa, mitä soittoja lähtee ja mitä jää, Veeti virnistää.

Levylle on muodostunut myös tematiikkaa.

– Nyt tai ei koskaan. Nyt on se hetki, jolloin voi aloittaa ihan mitä tahansa. Ihminen on voinut haaveilla jostain salaa vaikka 20 vuotta, ja voi päättää että nyt on sen hetki.

Levylle tulee siis tarinoita haaveista ja rohkeudesta toteuttaa niitä, mutta myös ihmisen kipukohdista.

Kallio pohtii levyn olevan myös tietynlainen helpotuksen huokaus. Ison levy-yhtiön kanssa aikoinaan tehty sopimus sanottiin yhteisymmärryksessä irti. Veeti haluaa tehdä omaa musiikkiaan.

– Mulle musiikki on pitkään ollut sellainen pakko. Mä en soita musaa vaan musa soittaa mua.

Musiikillisesti vapailla markkinoilla oleva mies on kuitenkin jo saanut kosiskeluja. Ystävän perustamaan levy-yhtiöön olisi helppo mennä, koska musiikillisia rajoitteita ei tulisi vastaan. Kallio kertookin harkitsevansa asiaa ihan vakavissaan.

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä kysymyksenä tiedustelen miehen elämän mottoa. Veeti pohtii hänellä olevan niitä varmasti useampia, mutta päivän tunnelmat kiteytyivät hienosti seuraavaan:

– Mitään ei voi eikä tarvitse tehdä, kuin nyt.