Lyhytelokuva: Hämy

Eksistentiaalista ahdistusta, Hämyjä ja hämmennystä
hämy1

Hämy on mystisdokumentaarinen film noir -tyylinen komedia, joka esittää paljon kysymyksiä ja jättää vastaukset katsojan pääteltäväksi. Yhtä selkeää totuutta elokuvasta on turha etsiä.

”Meistä on hauska hämmentää ihmisiä. Emme halunneet alleviivata loppuratkaisua, vaan sen voi ja saa käsittää monella tavalla”, Duke toteaa.

Tarinan ydin sisäpiirivitsistä

Tarina kertoo nuoresta miehestä (Joonas Laaksoharju), joka näkee päivänä eräänä oudon olennon (Karri Liikkanen) seisovan kotinsa nurkassa. Hän antaa olennolle nimen Hämy.

Kun Hämy alkaa ilmestyä päähenkilölle säännöllisesti, tämä yrittää ensin puhua sille ja valokuvata sitä, tuloksetta. Päähenkilö päättää ottaa asiasta selvää ja löytääkin kirjastosta tietoa olennosta.

Tekijät ovat saaneet liitettyä Hämyn riemastuttavalla tavalla sekä tieteeseen että taiteeseen. Jopa Edvard Munchin Huudon väitetään kuvaavan Hämyä – ja ehkä asia onkin niin, sillä Huudon tiedetään symboloivan Hämyn imagoon erittäin hyvin sopivaa eksistentiaalista ahdistusta.

Duke kertoo lyhytelokuvan idean lähteneen hölmöstä kuvasta, joka oli otettu joissain juhlissa.

”Yhdessä vaiheessa Joonas sääti koko ajan jotain ja kadotteli tavaroitaan. Jouduin aina odottamaan, kun oltiin menossa jonnekin. Kehitin sellaisen jäynän, että menin ’hämyasentoon’ johonkin nurkkaan tuijottaen Joonasta siinä toivossa, että hän säikähtäisi minua. Hämy oli syntynyt.”

Hämy oli pitkään pelkkä sisäpiirivitsi, mutta jokin aika sitten Duke sai inspiraation kirjoittaa tarinan hahmon ympärille. Tarinan ytimeksi tuli mytologia Hämyistä, yksinäisten ihmisten elämän ja kuoleman rajalla häilyvistä haamuista, jotka ilmestyivät varoittamaan muita yksinäisiä samasta kohtalosta.

Tahallista ja tahatonta tökeryyttä

Tekijöiden kertoman mukaan ideana oli toteuttaa hyvin vakavasävyinen juttu, joka näyttää 1940-luvun film noir -elokuvalta.

”Käytimme vinoja hitchcockmaisia kuvakulmia, paljon varjoja ja alhaaltapäin tulevia valoja. Haimme pelottavaa tunnelmaa.”

Duken mukaan Hämyssä, kuten aikaisemmassa elokuvassa Huumassa, visuaalisen puolen retrokulma oli hyvin olennainen tekijä. Tahallisena tökeryytenä Hämylle puettiin Ghostbusters-paita päälle.

”Siinä ei ole mitään retroa! Kaiken sen totisen komedian luomisen keskellä haluttiin tehdä harppaus idiotismiin.”

Lyhytelokuvan visuaalisessa ilmeessä ei ole moitteen sijaa. Myös musiikki tukee hyvin sekä tarinaa että tunnelmaa, ja koko yleisilme vaikuttaa loppuun saakka mietityltä ja hyvin toteutetulta.

Käsikirjoitus sen sijaan sai pienen äidinkielen opettajan sisälläni huutamaan armoa. Koska tarinassa sinällään ei ole mitään vikaa, on todella harmillista, että kertojan puheessa kielioppivirheet vievät huomiota varsinaiselta asialta.

Lyhytelokuvien kaavaa vastaan

Kertoessaan teoksestaan Duke painottaa rikkoneensa tahallisesti lyhytelokuvan kaavaa.

”Lyhytelokuvaan kuuluu yleensä jonkun pienen tilanteen esittely ja tietty vähäsanainen, tummanpuhuva, pikkuteatterimainen tunnelma. Lyhytelokuvassa on usein vain yksi näyttämö. Itse asiassa olemme rikkoneet kaikki lyhärin yleiset kaavat.”

Vaikka kaikkien lyhytelokuvien niputtaminen yhteen ja samaan pakettiin vaikuttaakin hieman ylimalkaiselta, tekijät ovat varmoja asiastaan:

”Teemme lyhyitä pitkiä elokuvia, jotka ovat ikään kuin introja suuremmille kokonaisuuksille. Haluamme välttää Kaurismäki–Godard-tyylisen tuijottelun ja outoiluun, johon kaikki lyhytelokuvat yleensä perustuvat.”

Tämän kommentin jälkeen myös toimittaja on varma asiastaan. Sanoihin ”yleensä” ja ”usein” törmää harvemmin elokuvien esittelyn yhteydessä, joten mistä on kyse?

Dukelta löytyy selvästi sekä kiinnostusta omaan asiaansa että asiantuntijuutta elokuvien tiimoilta. Lausunnon takana on siis jotain muuta kuin tietämättömyyttä.

Palataanpa hieman taaksepäin artikkelissa. ”Meistä on hauska hämmentää ihmisiä.” Tästäkö ignorantissa lausunnossa on kyse?

”Meidän lyhäreissämme tapahtuu paljon, toisin kuin lyhytelokuvissa yleensä”, Duke jatkaa.

Niinkö?

”Ihan kuin kyseisen taidemuodon arvo tarkoittaisi vain yhtä toteutusmallia.”

Sepä se. Juuri näin.

”Kuten niin usein porukan jätkien kanssa todetaan, me olemme Amerikka-jätkiä!”

Komediaa vai traagista syvyyttä?

Hämyn ensi-ilta pidettiin internetissä 27.3. Nyt, reilu pari kuukautta ensi-illan jälkeen tekijät kertovat saaneensa paljon erilaista palautetta elokuvalle. Yhteinen tekijä palautteille on ollut positiivisuus.

”Jotkut nauroivat, toiset ottivat jutun ihan tosissaan pitäen sitä pelottavana tai ahdistavana. Se oli meistä tosi hauskaa! Eräät katsojat taas löysivät tästä jonkun psykologisen tason, jonkun traagisemman syvyyden.”

Hämmennys, jota tekijät ensisijaisesti elokuvallaan hakivat, oli ainakin ilmeinen.

http://www.youtube.com/watch?v=BbPTpokpU9o