Ilosaarirock 2010

 

 

 

 

 

 

 

Festarikansa viihtyi Joensuun Lalulurinteellä

Festivaaliliput myytiin loppuun edellisvuosien tapaan.

16.-18.7. järjestetyssä Ilosaarirockissa bändikattaus oli kohdillaan niin esiintyjien tunnettuuden kuin monipuolisuuden suhteen. Viikonlopun ajan esiintymislavoille nousi lukuisia tunnettuja suomalaisyhtyeitä ja artisteja, kuten Mokoma, Viikate, Amorphis, Olavi Uusivirta, Ismo Alanko yhtyeineen, Jenni Vartiainen sekä Eppu Normaali. Tunnetuimmat ulkomaalaisesiintyjät olivat lauantaina ja sunnuntain pääbändit Bad Religion ja Faith No More.

Ilosaarirockia seurasi paikan päällä yli 20 000 festivaalivierasta. Liput myyntiinkin loppuun edellisvuosien tapaan eikä tikettejä saanut ostettua festivaaliporteilta. Rockissa viihtyivät myös useat ikäihmiset. Ilosaarirock on jo vuosien ajan tarjonnut ilmaisen sisäänpääsyn yli 60-vuotiaille, ja iäkkäämpiä rokkaajia festivaaleilla vierailikin yli 200.

Juhlat käyntiin Viikatteella

Hyvä sää hemmotteli juhlakansaa. Festareilla varauduttiin jopa ennätyshelteisiin ja ennakolta järjestäjien suurimmat huolenaiheet liittyivät juuri helteiden aiheuttamiin terveysongelmiin. Lauantain aikana lämpötila kuitenkin putosi inhimillisiin parinkymmenen celsiusasteen lukemiin eikä kohonnut läkähdyttäväksi sunnuntainakaan.

– Tiedostava festariväki on ottanut sään huomioon jo ennakolta varustautumalla vesipulloin. Nyt puolipilvinen viileämpi sää on rauhoittanut menoa muutenkin, kuvaili Joensuun Pop-muusikoiden puheenjohtaja Markku Pyykkönen.
Kouvolalaisyhtye Viikate sai kunnian avata festivaalit

– Joensuu, Joensuu, Joensuu, tämä on kunnia!, lausui yhtyeen solisti ja keulahahmo Kaarle Viikate.
Viikatteen keikalla esitettiin täysi kattaus bändin slaavilaishenkistä kitarointia melankolisen humoristisilla sanoituksilla maustettuna. Keikan loppupuolella festivaalikansalle tarjoiltiin harvinaista herkkua, kun lavalle kipusi Viikatteen muusikoiden seuraksi kaksi joensuulaisen Mana Mana –yhtyeen alkuperäisjäsentä. Seuraavaksi kuultiinkin parin biisin verran Mana Manaa. Vuosina 1986-1991 toiminnassa ollut äärimmäisen synkästä ilmaisustaan tunnettu yhtye nauttii raskaan rockin piireissä omamaineista kulttimainetta.

Bad Religion jaksaa aina vaan

Kunnioitettavaan 30 vuoden ikään yltäny kalifornialaisyhtyen Bad Religion (USA) lunasti paikkansa lauantain pääesiintyjänä. Yhtyeen keikalle ilmaantui myös hieman varttuneempaa festarikansaa nauttimaan kuulaasta kesäillasta ja punkrockista yhdessä nuorempien juhlijoiden kanssa. Bad Religionin papat jaksoivat soittaa hämmästyttävän energisesti. Bändille ominainen poliittinen paatos jäi tällä kertaa kuitenkin välispiikeissä vähäiseksi ja sanoma sai luvan välittyä esitettyjen kappaleiden kautta.

– Nyt kun (G.W.) Bush ei ole enää vallassa, voimme mekin lähteä ulkomaille, laulaja Gregg Graffin sentään tölväisi.
Viimeksi amerikkalaisorkesteri vieraili Suomessa kuusi vuotta sitten.

Viikatteen ja Bad Religionin lisäksi festivaalikansaa viihdyttivät lauantaina päälavalla Olavi Uusivirta, Melrose, Tarot sekä Ismo Alanko & Teho-osasto. Muilla lavoilla nähtiin muiden muassa raskaamman musiikin ystäviä YleX-lavalla viihdyttäneet Mokoma ja Katatonia sekä vaihtoehtorockia soittaneet Absoluuttinen Nollapiste ja Radiopuhelimet Sue-lavalla.

Rentolavalla juhlakansa pääsi jammailemaan Queen Ifrican (JAM) ja Jukka Pojan poljennan tahtiin. Rekkalavalle nousivat suomalaisyhtyeet I Was a Teenage Satan Worshipper sekä Kumikameli.

Monipuolinen musiikkisunnuntai huipentui Faith No Moreen

Ilosaarirockin bändikattaus oli tänä kesänä poikkeuksellisen onnistunut, mikäli mittarina pidetään yhtyekirjon monimuotoisuutta. Sunnuntaina kotimaisista esiintyjistä eniten yleisöä keräsivät päälavalla esiintyneet Jenni Vartiainen, Eppu Normaali ja Amorphis.
YleX-lavalla kuultiin Vuokko Hovattaa, Insomniumia, Biffy Clyroa (UK), DevilDriveria (USA) sekä DJ Shadow´ta (USA). Viimeksi mainittu veti YleX-teltan ääriään myöten täyteen. Sue-lavalla raskaampaa räminää tarjoili belgialaisyhtye Rise and fall. Samaisella lavalla esiintynyt suomalaisbändi Joensuu 1865 oli nimestään päätellen eksynyt oikeille festivaaleille. Rentolavalla esiintyi sunnuntaina useiden suomalaisartistien seurana Uudesta-Seelannista kotoisin oleva Ziggi. Rekkalavan bändeistä näkyvin, kuuluvin ja taatusti provosoivin oli kotimainen pitkän linjan hc-punk-orkesteri Rytmihäiriö.

Sunnuntai-illan ja koko festivaalien kiistaton kohokohta oli pääesiintyjä Faith No Moren keikka. Vuonna 1998 hajonnut yhtye päätti vuonna 2009 lähteä keikkailemaan ympäri maailmaa Reunion-kiertueellaan. Tällä tavoin myös yhtyeen nuoremmille kuulijoille tarjottiin mahdollisuus päästä näkemään bändi livenä. Reunion-kiertue päättyi myöhään sunnuntaina 18.7.2010 Suomen Joensuussa.

– Tässä me olemme, viimeistä kertaa koskaan lavalla, totesi laulaja Mike Patton dramaattisesti.
Draamaa riitti myös itse keikan aikana. Bändi eläytyi voimakkaasti esittämiinsä kappaleisiin eikä Patton malttanut pysyä koko keikkaa lavan puolella.

– Miksi te liehutatte lippua katsomossa? Keskittykää musiikkiin, hän vaati.
Pian näin lausuttuaan Patton sukelsi varoittamatta yleisön sekaan ja repi lipun alas. Keikan loppupuolella vokalisti riisti Ylen tv-kuvaajalta kameran itselleen ja marssi eturiviin kuvaamaan hurmioitunutta yleisöä.

Rauhallisemmat raidat ja rajummat rypistykset vuorottelivat tunnelmaltaan ainutlaatuisen vangitsevan keikan aikana. Yhtyeen tunnetuimmista kappaleista oikeastaan vain 90-luvun puolivälin King for a day, fool for a lifetime –levyn hitti Digging the Grave sekä bändin 80-lukulaista tuotantoa edustava ja Faith No Moren ensimmäisenä hittinäkin pidetty We Care a Lot jäivät soittamatta. Omien kappaleidensa ohella Faith No More hullutteli cover-biisien kanssa. Populaarimmasta musiikista tuttuja sävelkulkuja ujutettiin laulujen introihin. Black Eyed Peasin ”Boom Boob Powin” alun soittaminen nauratti yleisöä ja kuultiinpa keikalla kokonaisuudessaan versio Jackson Fiven takavuosien hitistäkin.

Bändin omaleimaisuutta kuvastaa se, että olipa kysymys raskaamman laidan hard rock –kappaleesta tai herkästä balladista, kuulostaa Faith No More aina itseltään. Yhtye on tunnistettavimmillaan erityisesti Pattonin laaja-alaisen äänen sekä basisti Billy Gouldin bassosoundin kautta. Puolentoista tunnin keikan ja yhden encoren jälkeen Laulurinteen päälava pimeni ja eräs merkittävä luku länsimaisessa musiikkihistoriassa saatettiin päätökseensä.