Ja Ja Ja. The Lexington, Lontoo

Mirel Wagner, Philco Fiction, Giana Factory

26.1.2012

Iso-Britannia rakastaa oman maansa musiikkia, mutta suuressa saarivaltiossa riittää tilaa onneksi myös muunmaalaisille muusikoille. Yksi Lontoon lukuisista kiinnostavista keikkailloista järjestetään joka kuukauden viimeisenä torstaina nimellä JaJaJa. Klubilla pohjoismaalaiset yhtyeet ja artistit pääsevät esittelemään taitojaan lontoolaisyleisölle sekä eri musiikkilehtien ja levy-yhtiöiden edustajille. Suomalaisista mukana ovat olleet esimerkiksi elektronista musiikkia soittavat LCMDF ja Zebra and Snake. Tammikuun viimeisenä torstaina lavalle oli kutsuttu suomalaisen musiikkimedian ylistämä nuori naissolisti Mirel Wagner sekä yhtyeet Philco Fiction Norjasta ja Giana Factory Tanskasta.

Keikkaillan aloitti Mirel Wagner, ja hyvin aloittikin. Kymmenen tunnelmallisen kappaleen kokonaisuus oli lähes täyden kympin setti. Naisen tumma ääni ja kauniit kitarasoinnut täyttivät sopivan pienikokoisen The Lexington -klubin täysin – ja lähes koko yleisö osasi nauttia musiikista ääneti katseet lavalle sidottuna. Lavalla ei tapahtunut paljon, mutta se riitti. Wagner istui kitaransa kanssa tuolilla, antoi äänen tulla ja täytti koko salin.

Itse olin myyty heti, kun setin ensimmäinen kappale The Road alkoi soida. Wagner nautti selvästi esiintymisestään, ja pienistä kitaranvirittelykömmähdyksistään huolimatta hän soitti uskomattoman itsevarmasti ja ihailtavan rauhallisesti. Hän esitteli itsensä sekä laulunsa lyhyesti ja ytimekkäästi. Toisinaan hän heitti jopa huumoria melankolisista sanoituksistaan ja sävellyksistään, kuten ennen kappaletta No Hands: ”Tämä taitaa olla ainoa iloinen laulu, joka minulla on. Eikä tämäkään ole niin iloinen.” Hyvä kappale se kuitenkin ehdottomasti oli. Wagnerin kitaranäppäily kuulostikin ihan pyörällä ajamiselta.

Mirel Wagner on yksi esimerkki siitä, että tunnelmallisiin ja toimiviin kappaleisiin ei aina tarvita monimutkaisia sävelkulkuja. Singlekappale No Death pärjää mainiosti ilman erityistä kikkailua. Keikalla sen kuunteleminen kouraisi vatsan pohjasta, ja siitä myös artisti itse näytti nauttivan eniten.

Mielestäni on hyvä juttu, että etenkin arki-iltoina järjestettävät keikat alkavat aikaisin, mutta valitettavasti se karsii osan yleisöstä. Mirel Wagnerin olisi toivonut olevan keskimmäinen tai jopa viimeinen esiintyjä saadakseen ansaitsemansa väkimäärän illan yleisöstä. Mitä myöhäisemmäksi ilta eteni, sitä enemmän väkeä tuli paikalle. Musiikin tempo ja tyyli muuttui vauhdikkaammaksi loppua kohden, mikä sopi toki hyvin tanssiklubin henkeen.

Keskimmäisenä esiintynyt Philco Fiction jäi kyllä selvästi Mirel Wagnerille toiseksi. Norjalainen elektroindieryhmä sekoitteli pirteästi skandinaavisten ja muun maailman vaikutteita, mutta ei tehnyt lähtemätöntä vaikutusta. Yhtyeen naissolisti Turid Alida Solberg lauloi nätisti ja esiintyi somasti, mutta väkisin tuli mieleen, että tyttö oli katsonut ehkä vähän liikaa Róisín Murphyn videoita. Kosketinsoittaja Bjarne Chr. B.B. Gustavsen ja rumpali Andreas Lønmo Knudsrød olivat niin ikään taitavia mutteivät erityisen erottuvia.

Koko keikkaillasta jäivät mieleen kuitenkin hyvät kappaleet ja mahtava tunnelma. Illan päätti loistava tanskalainen tyttökolmikko Giana Factory, joka esiintyi viileän varmasti muttei ylimielisesti tai kaukaisesti yleisöstä. Huoliteltu kokonaisuus koostui taitavasti soitetuista ja ehdottoman vientikelpoisista kappaleista sekä yhteensopivista meikeistä, vaatteista ja taustascreenistä. Laulaja Loui Foolla on erittäin nätti ääni, jota Sofie Johanne ja Lisbet Fritze tukivat kertosäkeissä. Kappaleiden tempo pysyi melko samanlaisena alusta loppuun, mutta edukseen erottuvia kappaleita olivat Heart Thief, Rainbow Girl ja Dirty Snow.

Tuli ihan pohjolan talvea ikävä.