Jonathan Hobin: Lastenhuoneessa

Lasten leikkiä?
press_hobins_a_boo_grave_fmp

Yhteiskunnallisen elokuvan ja taiteen festivaali Lens Politica tuo Suomen valokuvataiteen museoon Jonathan Hobinin Lastenhuoneessa-näyttelyn (In the Playroom). Nettisivuillaan Lens Politica ilmoittaa tärkeimmäksi tehtäväkseen tarjota matalan kynnyksen foorumin yhteiskunnalliselle pohdinnalle ja kannanotoille. Tämän tehtävän Jonathan Hobin täyttää melkeinpä täydellisesti.

Suomen valokuvataiteen museon Projekti-tilassa pidettävä näyttely koostuu yhdeksästä teoksesta. Niissä maailmanpolitiikka, maailmaa järisyttäneet tapahtumat, väkivalta ja uutiset ovat ottaneet roolin lasten leikeissä. Kanadalainen taiteilija tuo häpeilemättä, jopa röyhkeän provokatiivisesti, esiin median voiman vaikuttaa paitsi aikuisen mieleen myös lapsen maailmaan.

Ristiriitaisia tunteita

Huomasin pohtivani, kuinka voimattomia me olemme sen informaatiotulvan edessä, joka suorastaan hyökyy ylitsemme – joka päivä – usean kanavan kautta. On mahdotonta suojella lapsia väkivallalta, sodalta tai tosi-tv-ohjelmilta. Toisaalta kuvat muistuttavat meitä aikuisia siitä, kuinka leikki on lapsen keino käsitellä vaikeita asioita, joita me aikuisetkaan emme ymmärrä tai osaa sanoittaa järkeväksi. Maailmalla Lastenhuoneessa-näyttely on saanut huomiota ja palkittu taiteilija työstään kiitosta. Positiivisen palautteen ohella Hobin on onnistunut herättämään myös närkästystä, jopa siihen pisteeseen asti, että hän on saanut tappouhkauksia. Näyttely herättää ristiriitaisia tunteita. Se on sekä matka lapsen mielen pimeämpiin puoliin että osoitus lapsen mielikuvituksen rikkaudesta ja viattomuudesta.

Teokset ovat taitavasti luotuja rakennettuja kuvia. Yksityiskohtiin on kiinnitetty huomiota ja katsojaa houkutellaan viipyilemään karamellinväristen kuvien äärellä. Viipyily kannattaa. A Boo Grave -teos (2010), jossa lapset leikkivät terroristia ja kiduttavaa sotilasta, aiheuttaa lievän alkusokin. Kuva on niin absurdi. Teos on selvä viittaus Abu Ghraibissa tapahtuneisiin kidutuksiin. Amerikkalaisena sotilaana esiintyy tyttö, jolla on voittajan ja valloittajan, kaikessa ylimielisyydessään jopa vastenmielinen ilme. Pieni poika kiljuu kauhusta, sillä hänen toverinsa on kidutettavana. Toveri seisoo laatikon päällä huputettuna. Olen nähnyt tämän ennenkin: The Economist- lehden kannessa, uutisissa, Twitterissä, Facebookin aikajanalla… Pienen pojan eläytyminen kauhistuttavaan tilanteeseen tuntuu aidolta. Leikkihuoneen lattialla on Halloween-koristeita. Olen sanaton.

Lapsen vai aikuisen valinta?

Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumat ovat näyttämönä kuvassa The Twins (2010), ja tapahtumien seurauksia todennetaan leikillä kuvassa Got Him (2013). Terroristi-isku johti jahtiin, joka päättyi lopulta Osama Bin Ladenin löytymiseen ja kuolemaan. Huomaan pohtivani, minkälaista maailmaa olemme rakentaneet tuleville sukupolville. Tällaisia leikkejäkö haluamme lastemme leikkivän? Elämme maailmassa, jossa kulutamme valtavat määrät energiaa ja rahaa jonkun toisen tuhoamiseen. Kuvien lapset eivät näytä leikkiessään iloisilta. Näissä kuvissa asuvat suru ja pelko.

Huomaan tulevani sitä vihaisemmaksi mitä pidempään tutkin teosta. Mietin, mikä antaa meille aikuisille oikeuden asettaa lapsi tuollaiseen asemaan. Emmekö oikeasti tiedä, että yhteiskunnastamme löytyy aikuisia, joiden ajatukset lapsesta ovat kaikkea muuta kuin viattomia?

Teoksissaan Hobin ottaa kantaa myös maailman talouspolitiikkaan ja kohdistaa kritiikkiä etenkin Yhdysvaltoihin. Toisaalta kritiikki voi olla myös kysymyksen asettelua. Kenellä loppujen lopuksi on valta? Lapset pelaavat monopolia teoksessa Obama nation (2013), mutta kuka tai ketkä oikeassa maailmassa siirtelee taloden pelinappuloita? Teokset saattelevat katsojaa pohtimaan myös omia kantojaan muun muassa tosi-tv-ohjelmien, ympäristöpolitiikan ja uskonnon tuomiin ilmiöihin. Onko oikein altistaa lapsia julkisuuden paineille laittamalla heitä estradeille? Onko oikein vaatia lapselta aikuismaista käytöstä? Onko mahdollista, että asetamme heidät jopa vaaraan?

American Idol (2010) pysäyttää miettimään juuri tätä. Kuvassa pieni lapsimissi seisoo alushousut nilkoissaan samalla kuristaen itseään sukkahousuihin. Meikkauspöydällä on JonBenét Ramseyn valokuvia. JonBenét oli amerikkalainen lapsimissi, joka löydettiin kotinsa kellarista murhattuna Coloradon osavaltiossa. Teos on vavahduttava ja ahdistava. Miksi lapsi seksualisoidaan ja hänestä ajatellaan asioita, joita lapseen ei pidä liittää? Onko missinä oleminen todella lapselle mieluista leikkiä, vai onko se aikuisten orkestroimaa jopa julmaa peliä? Olemmeko asettaneet pienet tytöt Madonna-huora-rooliin jo ennen kuin he ehtivät esikouluikään?

Huomaan tulevani sitä vihaisemmaksi mitä pidempään tutkin teosta. Mietin, mikä antaa meille aikuisille oikeuden asettaa lapsi tuollaiseen asemaan. Emmekö oikeasti tiedä, että yhteiskunnastamme löytyy aikuisia, joiden ajatukset lapsesta ovat kaikkea muuta kuin viattomia?

Toivo paremmasta maailmasta

Hobinin Lastenhuoneessa on tarpeellinen kokoelma.

Voisin kuvitella, että monesta lastenhuoneesta löytyy sampoopulloon laulava tähdenalku tai pyssyä heiluttava pikkusotilas.

Ymmärrän, miksi se puhuttaa, kiinnostaa ja aiheuttaa närkästystä. Lapset on sijoitettu karmaiseviin tilanteisiin. He käsittelevät aiheita lapsen näkökulmasta mutta aikuisen ohjaamana. Näyttely on väkevä muistutus meille aikuisille yhteiskunnallisesta, ekologisesta, taloudellisesta, psykologisesta – kaikenkattavasta – vastuusta tulevista sukupolvista. Kuvissa lasten leikit esitetään kärjistettyinä, mutta ovatko ne kuitenkaan kaukana todellisista leikeistä? Lapsemme näkevät uutisia joka puolelta joka päivä. Näemme julkisuudesta laulamalla ja tanssimalla kisaavia lapsia televisiosta joka viikko. Voisin kuvitella, että monesta lastenhuoneesta löytyy sampoopulloon laulava tähdenalku tai pyssyä heiluttava pikkusotilas. Se, minkälaisia uutisia kerrotaan ja minkälalisia televisio-ohjelmia tehdään, on meistä aikuisista kiinni. Meillä on mahdollisuus muokata maailmaa paremmaksi. Eikö?

Lens Politica -festivaalia juhlitaan Helsingissä 20.–23.11.2014. Jonathan Hobinin näyttely on nähtävissä 30.10.2014-25.1.2015.