Näyttely: Dark Ink

Turun taidemuseon Studiossa 26.11.2010–16.1.2011

Suurisilmäinen pikkutyttö hymyilee seinällä sakset kädessään vieressään musta paperinukke, jonka sisällä avautuu suuri ja kammottavaa suu pienine yksityiskohtineen. Turun taidemuseon Studion Julie Nordin (s.1970) näyttelyssä Dark ink pienet detaljit saavat katsojan kauhistumaan.

Nordin piirustukset ovat pikkutarkkoja huopakynällä ja tussilla toteutettuja sadunomaisia kauhukuvia. Mustavalkoiset kuvat yhdistävät sarjakuvien, tatuointien, varjojen ja kauhukuvien maailmoja.

Teoksessa Savua piipusta (2010) synkkä mustepilvi nousee kaupungin ylle. Pilven sisältä löytyy paljon pieniä fantasianomaisia kuvia luurangoista, pääkalloista, eläimistä, ruseteista ja hirviömäisistä hampaista. Nordin kuvien dekoratiivisuus ja tyttömäiset hahmot kohtaavat detaljitasolla painajaismaisia fantasioita.

Mustepilvi on juuri sitä, mitä saastepilvi on kaupungille. Se leijuu ilmassa pitäen sisällään epämuodostuneita kasvoja ja kuolleita luurankoja. Nordin piirustukset eivät vain hätkäytä ja pelota katsojaa, vaan ottavat kantaa. Savupiipusta nouseva savu voi näyttää vaarattomalta pilveltä, mutta ei todellisuudessa ole sitä, miltä näyttää.

Vaikka teokset tulvivat pieniä yksityiskohtia, on niissä myös valuvia muotoja ja räjähtäneitä musteläiskiä. Maalarissa (2009) maalaajatytön pään paikalle on roiskaistu musteläikä, joka valuu kohti kuvan reunaa. Nukenvaunuista (2010) tulvii kohti korkeuksia valuva musteläiskä.

Rorschachin musteläikkätestin mukaisesti voi kysyä, mitä musteläikässä näkyy, mistä ne muistuttavat? Läiskät ovat uhkaavia ja peittävät jotain, mitä kuvassa pitäisi olla. Toisaalta niiden sisältä löytyy leveästi hymyilevän tytön kasvot kuten teoksessa Koulujuhlan kuningatar (2010).

Musteläikkätesti antaa kuvan persoonallisuuden piirteistä. Julie Nord näyttääkin kuvaavan sitä, kuinka jokaisella asialla on kääntöpuolensa ja meistä jokaisesta löytyy myös se synkkä puoli.

Näyttely sisältää viisi suurta teosta, kaksi seinämaalausta ja kolme tussipiirustusta paperille. Kolmen suuren työn vastakkaiselta puolelta löytyy myös kolme pienempää teosta, jotka uhkaavat jäädä suurien töiden varjoon. Pienemmät teokset ovat otteeltaan muotokuvamaisempia ja niissä koko näyttelyssä esiin tullut hetken kuvaus korostuu.

Nordin teokset sopivat pieneen Studion tilaan, jolloin katsoja pääsee nopeasti ulos hengähtämään. Kuvat ovat niin yksityiskohtia viljelelviä, ettei niitä tämän enempää pystyisi kerralla katsomaan. Näyttely kurkistaa ihmeellisen kauhistuttavaan fantasiaan, jonne täytyy kurkata, mutta josta täytyy myös päästä pois. Kaikki ei ole sitä, miltä näyttää, mutta kaikkea ei myöskään haluta nähdä.