Kakola

Karskeja kundeja ja suuria tunteita
Veeti
  • Arvio 1-5: 5
  • Genre: Musikaali
  • Ohjaaja: Mikko Kouki
  • Näyttelijät: Veeti Kallio, Reeta Vestman, Riitta Salminen, Stefan Karlsson, Kirsi Tarvainen, Petja Lähde, Miska Kaukonen, Severi Saarinen, Mika Kujala, Ima Iduozee

Satu Rasilan käsikirjoittama ja Mikko Koukin ohjaama rockmusikaali Kakola sai ensi-iltansa Turun kaupunginteatterissa helmikuussa. Ensi-ilta, kuten koko kevään näytökset, myytiin loppuun viikkoja sitten. Kaikkien keväästä paitsi jääneiden onneksi syksyn näytöksiin löytyy vielä paikkoja.

Tunteita herättävä esitys kertoo linnakundi-isän (ihana Veeti Kallio) ja sairaanhoitajatyttären (upea Reeta Vestman) tarinan. Kallion ja Vestmanin lavakarisma yhdistettynä heidän erittäin hyvin yhteen sopiviin ääniinsä takaa yleisölle unohtumattoman elämyksen.

Isä hakee suuntaa, tytär hakee isää

Musikaalin juoni etenee sujuvasti monella eri tasolla. Isä ja tytär elävät kumpikin etsikkoaikaa tahoillaan,: Yhtäällä Leo-isä hakee suuntaa elämälleen Kakolan terapeutin Marian (Kirsi Tarvainen) avustuksella, toisaalla tytär Laura etsii kuumeisesti isäänsä. Lauran tatuoijaäiti Sari (Riitta Salminen) varoittelee tytärtään Leon kelvottomuudesta, mutta ei lähde kuitenkaan estämään tämän ristiretkeä Kakolanmäelle.

Lauran sulhanen Roope (Stefan Karlsson) haaveilee avioliitosta, johon Laura ei kuitenkaan halua suostua ennen kuin on löytänyt isänsä sekä tämän kautta puuttuvan osan itsestään. Laura ryhtyy tuumasta toimeen ja lähtee tapaamaan isäänsä – katastrofaalisin seurauksin.

Turkulaiset jäähyväiset

Musikaalin alkupuolella nähtävä ”turkulainen rakkausmedley” on omiaan virittämään yleisön sopivan herkälle taajuudelle. Loppuun kuluneet Ressu Redfordin kasaribiisit sopivat täydellisesti kohtauksen camp-henkeen, joka onnistui ensi-illassa herättämään allekirjoittaneessa koko esityksen tavoin nostalgista vihaa ja rakkautta samanaikaisesti.

Koukin rakkaus Turkua kohtaan paistaa ainakin stadilaisnäkökulmasta läpi hieman liikaa, vaikka lukuisat turkulaisviittaukset ovatkin tämän esityksen yhteydessä perusteltuja. Kyseessä on nimittäin Koukin jäähyväisohjaus Turun Kaupunginteatterille ja samalla koko kaupungille.

Musiikki on kokonaan turkulaisten tai Turkuun jollakin tavalla liittyvien muusikoiden tuotantoa. Mukaan on saatu mahtumaan jopa Bogart Co:n takavuosien hittibiisi All The Best Girls, joka hevitukkaisen Petja Lähteen laulamana karmii selkäpiitä, vaikka kuulostaakin samalla äärimmäisen hyvältä.

Isän ja tyttären ensikohtaaminen PMMP:n Joutsenet-biisin siivittämänä on selkeä vedenjakaja. Jos itku ei tule tässä kohdassa, se ei tule ollenkaan.

Koreografiat vaikuttivat ja vakuuttivat

Reija Wäreen, eli Suomen tunnetuimman teatterikoreografin, luotsaamat tanssijat osaavat asiansa, kuten olettaa saattaa. Ryhmässä on mukana muun muassa Nelosen Dance-ohjelmastakin tutut kasvot Ima Iduozee ja Laura Allonen sekä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa useina vuosina ihastuttanut Aleksi Seppänen. Myös muilla ryhmän tanssijoilla on varsin vakuuttava työhistoria tanssitaiteen parissa.

Iduozee erottuu joukosta edukseen hänen vaikuttavilla koreografioillaan, jotka tuovat esiin hänen vahvimmat puolensa tanssijana.  Wäre on jälleen kerran onnistunut luomaan koreografioita, jotka vievät tarinaa eteenpäin ja ilmaisevat nerokkaasti henkilöhahmojen tunnetiloja. Erityisen mieleenpainuva on kohtaus, jossa mustiin pukeutuneet hahmot tulkitsevat tanssillaan Leon tummasävyisiä tunnetiloja.

Autenttista Kakolaa

Brutaalit väkivaltakohtaukset antavat juonelle lisää uskottavuutta, vaikka alastomat ja veriset miehet eivät sovikaan herkimpien – tai nuorimpien – katsojien silmille. Esteettisyys on kaukana kohtauksista, joissa vangit ottavat yhteen toistensa tai sivullisten kanssa.

Estetiikkaa ei kuitenkaan esityksestä jää puuttumaan, ainakaan naiskatsojan näkökulmasta. Vankilan pihalla paidattomina rautaa pumppaava vankirivistö sai ensi-illassa aikaan varsinaisen huutomyrskyn, ja eturivin naisten, ja miksei miestenkin, huokaukset kuuluivat teatterin perälle saakka.

Esityksessä käytetyt aidot Kakolan elementit, kuten erilaiset kyltit sekä sellien ikkunat, tuovat autenttisuutta tarinaan. Myös vankilaslangi, jota selvitetään käsiohjelmassa hauskalla vankilaslangisanakirjalla, tuo oman lisänsä.

Käsiohjelman toimitukselle täytyy muutenkin antaa erityiskiitos. Harvinaisen perusteellinen ohjelmalehtinen kattaa kaikki mahdolliset esitykseen liittyvät asiat Kakolan historiasta sekä kuuluisimmista vangeista käsin piirrettyihin puvustussuunnitelmiin.

Takki tyhjänä

Monien ääripään tunteiden herääminen oli yllätys jopa varsin ailahtelevaiselle allekirjoittaneelle. Tunteet, joita on koettu viimeksi 80-luvulla ensimmäisen omakohtaisen Dingon konsertin jälkeen, heräsivät uudelleen ensi-illassa teatterin lehterillä. Lehterillä itkettiin, naurettiin, laulettiin ja huudettiin sekä hurraata että Veetin nimeä. Ja aivan kuten vuonna 1984, myös vuonna 2012 takki oli täysin tyhjä vielä pitkään esityksen jälkeen.

Yhtä kokonaisvaltaista kokemusta saa hakea. Vaikka median kysymykset kohdeyleisöstä ovat täysin relevantteja (Punaisia Lehtiä nuorisolle? Rokkivolyymejä vanhuksille? HS 19.2.), voi musikaalia suositella kaikille yli 16-vuotiaille. Sitä nuoremmille musikaali ei sovi väkivaltaisten juonenkäänteiden vuoksi.

Väkivalta on niin näkyvä osa musikaalia, että kovapintaisinkin katsoja ahdistuu ennen pitkää. Näin käy myös näyttelijöille, jotka altistuvat raaoille kohtauksille kerta toisensa jälkeen. Miten näyttelijät pärjäävät rankkojen rooliensa kanssa? Johanna Koutavaara kävi ottamassa selvää.