Haastattelu: Kamoon – kuvaamaan!

"Yksi hyvä kuva on parempi kuin sata tylsää."
KennethLehtinen_Satyyri_Ensiferum_JurassicRock2009_005 copy thumbnail
KennethLehtinen_Satyyri_Kenneth_HS_Ankkarock2009_002 thumbnail
KennethLehtinen_Satyyri_PMMP_JurassicRock2009_002 thumbnail
PetriVilen_DiscoEnsemble-4932 thumbnail
PetriVilen_RaisedFist-9821 thumbnail
PetriVilen_Stam1na-4657 thumbnail
KennethLehtinen_Satyyri_Ensiferum_JurassicRock2009_005 copy
KennethLehtinen_Satyyri_Kenneth_HS_Ankkarock2009_002
KennethLehtinen_Satyyri_PMMP_JurassicRock2009_002
PetriVilen_DiscoEnsemble-4932
PetriVilen_RaisedFist-9821
PetriVilen_Stam1na-4657

Rockvalokuvauksen suosio on nostanut hiljalleen päätään Suomessa, ja maaliskuussa ilmestynyt Kamoon! Rock- ja festivaalikuvaus ei voisi tulla parempaan saumaan. Kirjan tekijöillä Kenneth Lehtisellä ja Petri Vilénillä on alalta useamman vuoden kokemus, joka välittyy tunnelmallisten konserttikuvien läpi.

Kenneth ja Petri, kertokaa, mikä ajoi teidät konserttivalokuvauksen pariin?

Kenneth: Musiikki ja valokuvaus ovat olleet ne isoimmat intohimot elämässä. Luonnollista oli, että ne kohtasivat toisensa. Musiikkikuvauksessa pääsee parhaimmillaan sekä todistamaan että taltioimaan hyvin intensiivisiä artistin ja yleisön kohtaamisia.

Petri: Päivätöikseni teen televisiokuvausta, ja valokuvaus kulkee liikkuvan kuvan kanssa käsi kädessä. Olen myös musadiggari. Kuutisen vuotta sitten minua alkoi kismittää suomalaisen rock-valokuvan heikko taso niin taiteellisesti kuin teknisestikin, ja suoraan sanottuna se ajoi suoraan sanottuna minut valokuvauksen pariin. Vaikka eihän tässä vieläkään olla rock-valokuvauksen vallankumousta tehty!

Teiltä ilmestyi rock-valokuvausta käsittelevä kirja. Tätä aihealuetta opetusmielessä käsitteleviä kirjoja ei ole aiemmin juuri julkaistu. Uskotteko kirjan olevan kysytty? Mikä on rockkuvauksen tila mielestänne tällä hetkellä?

Kenneth: Kuvataide- ja tietokirjojen myynti on Suomessa pientä, joten emme miettineet myyntilukuja kirjaa tehdessämme. Tavoitteena on ollut saada kansien väliin teos, jonka takana pystyy seisomaan sekä sisällön että visuaalisuuden puolesta. Kirja on valokuvausopas, mutta se tarjoaa myös elämyksiä kaikille musiikista ja valokuvauksesta kiinnostuneille.

Rock-kuvauksen taso on maassamme erittäin kova, ja onkin upeaa seurata, mitä tutut kuvaajat saavat aikaiseksi. Rock-kuvaajien arvostukseen tosin toivoisi parannusta, sillä usein heidän tekemästään työstä ei olla valmiita maksamaan ja tekijänoikeuksiinkin saatetaan suhtautua ylimalkaisesti. Yleinen käsitys monella bändillä, levy-yhtiöllä ja managerilla on, että kuvaajilla on muistikortit pullollaan valmiita näyttäviä kuvia jaettavaksi korvauksetta eri käyttötarkoituksiin.

Petri: Uskon kirjalla olevan kysyntää, sillä yhä enemmän keikoilla näkyy jengiä pokkarit nostettuna päiden yläpuolelle. Ehkä osa noista pokkarin kannattelijoista saattaa kokea kuviaan selatessaan herätyksen, että voisikohan näistä kuvista saada jotenkin parempia.

Nykyään Suomessa tulee yhä useammin vastaan upaavia kuvaajia, ja se on pelkästään mahtavaa. On todella motivoivaa seurata muiden kuvaamia juttuja. Mutta mitä tulee ammatilliseen puoleen, niin olen samaa mieltä Kennethin kanssa. Samaan aikaan kun levy-yhtiöt ja artistit taistelevat nettipiratismia vastaan, valitettavan monet heistä ovat vaatimassa valokuvia ilmaiseksi tai jopa syyllistyvät itse kuvien luvattomaan käyttöön. Paradoksaalista. Mutta onneksi on vielä olemassa levy-yhtiöitä ja artisteja, jotka ymmärtävät, että työstä kuuluu maksaa palkkaa.

Oliko hankaluuksia saada haastateltavia kirjaan?

Kenneth: Ei, kaikki pyydetyt suostuivat mielellään haastateltaviksi. Myöskään vierailevia kuvaajia ei tarvinnut pahemmin houkutella projektiin mukaan. Stam1nakin antoi avuliaasti luvan kansikuvalle. Kiitos kummankin puolesta auttaneille!

Mikä oli kirjan tekemisissä haastavinta ja mikä parasta?

Muiden töiden äärellä vahvistuu tunne siitä, että haluaa ilmasta itseään ja välittää elämyksiä toivon mukaan muillekin. Omat idolit ovat sellaisia, etteivät heidän työt näy välttämättä omissa kuvissani, mutta he pistävät miettimään ja tuntemaan voimakkaasti. Syntyy voimakas halu kehittyä ja päästä eteenpäin.

Kenneth: Haastavinta oli tehdä kuvavalinnat siten, että kirjan kuvat olisivat ilmaisultaan mahdollisimman monipuolisia ja eri festareilta kerättyjä. Lisäksi kuvien piti kantaa tietysti opetuksellisia näkökulmia ilman, että taiteellinen puoli kärsisi.

Parasta oli se tunne, kun tiesi toteuttavansa yhtä unelmaansa kamera kourassa kiertäessään festarilta toiseen. Alkukesä 2011 oli siinäkin mielessä palkitsevaa aikaa, kun tuntui, että oli mennyt kuvaajana eteenpäin. Loppukesästä Flow’ssa saatoin nauttia jo täysillä kuvaamisesta ja etsiä kuvausaiheita paljon rennommalla mielellä, sillä tiesin materiaalin olevan vahvaa. Siinä hetkessä oli jotain ainutlaatuista.

Kohokohtia olivat myös ne hetket, kun Petri pisti materiaalinsa nettiin ja näki, miten hienoa materiaalia oli tulossa. Se innosti ja kannusti itseänikin yrittämään enemmän.

Petri: Haastavinta oli kuvien valitseminen. Itselläni on jo useampi vuosi takana festareilla kiertelystä kamera kourassa. Tyyli on muuttunut vuosien varrella, joten jonkinlaisen eheän linjan löytäminen oli työlästä.

Minusta paras hetki oli nähdä Kennethin kuvavalinnat kirjaa varten. Olin aivan liekeissä, kun näin hänen kuvat ja tajusin että nyt tulee kova kirja. Se pakotti myös nostamaan omaa rimaa. Toinen huippuhetki oli nähdä valmis taittomalli.

Mikä inspiroi teitä – musiikin lisäksi?

Kenneth: Kyllä toisten ihmisten luovuus on jotenkin hirveän inspiroivaa. Muiden töiden äärellä vahvistuu tunne siitä, että haluaa ilmasta itseään ja välittää elämyksiä toivon mukaan muillekin. Omat idolit ovat sellaisia, etteivät heidän työt näy välttämättä omissa kuvissani, mutta he pistävät miettimään ja tuntemaan voimakkaasti. Syntyy voimakas halu kehittyä ja päästä eteenpäin. Erityisesti Arno Rafael Minkkinen on valokuvataiteilija, jota arvostan todella paljon.

Petri: Muiden luovuus toimii minullakin moottorina motivaatiolle. Erityisesti Josef Koudelkan valokuvat ovat toimineet minulle inspiraation lähteenä.

Kumpi on mielestänne otollisempi areena kuvaajalle, festivaalit vai klubikeikka?

Kenneth: Klubikeikkojen vahvuus on intiimissä tunnelmassa sekä faneissa, jotka ovat lähellä lavaa ja tulleet juuri kyseistä bändiä varten keikalle. Festareilla tuntuu Suomen kesän ainutlaatuisuus ja usein myös helpommat kuvausolosuhteet sekä mahdollisuus monipuolisempaan kuvailmaisuun. Molempi parempi.

Petri: Klubikeikat ehdottomasti. Siellä fanit ja artistit kohtaavat, ja tunnelma on käsin kosketeltavissa. Klubikeikoilla ei sitä paitsi ole yleensä festarikuvausta rajoittavaa ”kolmen ensimmäisen biisin sääntöä”. Niissä saa lähes poikkeuksetta kuvata koko konsertin ajan, minkä ansiosta taiteellisille kokeiluille jää enemmän aikaa. Myös valaisuteknisesti klubit ovat mielenkiintoisempia paikkoja kuvata.

Haluaisitteko vielä lopuksi antaa vinkkejä aloitteleville konserttikuvaajille?

Kenneth: Osta Kamoon! ja olet jo puolitiessä. Vakavasti ottaen, etsi oma tyylisi rauhassa ja haasta itsesi kehittymään. Nauti kuvaamisesta, ole tarpeeksi rohkea ja röyhkeä, mutta muista myös kunnioittaa artisteja ja muiden kuvaajien työtä kuvauspitissä. Jätä välillä kamera suosiolla kotiin ja mene nauttimaan musiikista ilman kameraa.

Petri: Ota kamera mukaan keikoille ja räpsi muistikortit täyteen ruutuja. Panosta julkaistaessa mieluummin laatuun kuin määrään: yksi hyvä kuva on parempi kuin sata tylsää. Kokoa portfolio nettiin, ole rohkeasti yhteyksissä eri bändeihin ja pyydä heiltä kuvauslupa keikoille. Kuvausluvan saaminen on yleensä helpompaa pienemmiltä artisteilta klubeilla. Muista myös artistien, muiden kuvaajien ja yleisön kunnioittaminen. Noista se lähtee.

Ja vakavasti ottaen: Kirjakauppaan mars, Kamoon! kainaloon ja kassan kautta kotiin niin kuin olisi jo!