Kirja-arvostelu: Kämmenasukki

Käden ojennus heikommille
getimage

”Kuka ojentaa sen kämmenen, joka hoivaa ja ymmärtää, saa arjen sankarimme jaloilleen?” kysyy Tauno Mathlin novellikokoelmassaan Kämmenasukki.

Omakustannekirja sisältää 18 tarinaa, joissa liikutaan arjen onnistumisissa ja epäonnistumisissa; toivon ja epätoivon rajamailla. Kokoelmaa yhdistävät elämänsattumukset kuvaavat sitä, kuinka tahattomasti tai tahallaan ihminen saattaa päätyä mitä erikoisimpiin – tai toisaalta mitä tavanomaisen tylsimpiin tapahtumiin.

Mathlinin teoksessa on paikka paikoin hauskoja lausahduksia, eri näkökulmia eri ammatteihin ja hyviä tiivistyksiä varmasti monen lukijan tuntemista ihmiskohtaloista. Näissä hyvin onnistuvat esimerkiksi yleisurheiluharrastajasta ja urheilun taloudellisesta tukijasta kertova Yksi hyvä suoritus sekä baarielämään jämähtäneen, hieman saamattoman mutta hyvätahtoisen miehen tarina Rokkipersejantteri.

Tarinakokoelman viimein novelli, josta itse kokoelmakin on saanut nimensä, on Kämmenasukki. Se tiivistää sanoman, jota Mathlin halunnee koko teoksellaan sanoa: toista on autettava, oli tämä heikko ja haparoiva otus sitten minkälainen tahansa. Kokoelman päätösnovelli kuuluukin itse asiassa koko teoksen parhaimpiin. Vaikuttaa jotenkin siltä, että se on kirjoitettu ehkä ensimmäisten joukossa ja huolellisimmin.

Kaiken kaikkiaan varsinaisia ahaa- tai hahaa-elämyksiä teoksesta valitettavasti ei jää kuitenkaan  juuri mieleen.  Usein novellien hienous on maailman tiivistäminen oivaltavasti muutamiin sivuihin, mutta Kämmenasukissa tällaisia novelleita ei ole tarpeeksi. Ehkä tarpeettoman monessa tarinassa myös kerrotaan pippeleistä ja tisseistä – mikä on niiden tarkoitus, en voi olla miettimättä?

Yhtäältä eheän ja toisaalta yllätyksellisen novellikokoelman kirjoittajaksi Mathlinilla on vielä matkaa. Mutta matka on aloitettu, ja se on tärkeintä.