Koria Kitten Riot: The Lows and the Highs

Yksin ja yhdessä

Antti Reikko, alias Koria Kitten Riot, julkaisi nimettömän debyyttialbuminsa muutama vuosi sitten, ja levy sai mukavat arvostelut monessa mediassa, niin myös Satyyrissä. Reikon toinen albumi The Lows and the Highs ilmestyi lokakuussa ja on saanut entistä enemmän huomiota ja positiivista palautetta. Sama sävy jatkuu Satyyrissäkin.

Koria Kitten Riot soittaa ja laulaa tuttuun persoonalliseen tyyliinsä, mutta uudelle levylleen hän on pyytänyt vahvistuksia. Reikko toteaakin nauraen, että tällä kertaa hän on osannut luopua ”opettelenpa-soittamaan-itse-trumpettia’ -tyylisistä idiotismeista”.

Mukanaan hänellä on muutama taitava viulisti, sellisti, rumpali, perkussionisti ja taustalaulaja. Uutukaisellaan Reikko ainoastaan laulaa ja soittaa kitaraa, bassokitaraa ja pianoa itse. Ensimmäistä ja toista albumia erottaa myös äänityspaikka, sillä tällä kertaa niitä on useita. Reikko halusi päästä eroon tietokonesampleista ja matkusti eri paikkoihin äänittämään niin rumpuja, pianoa kuin jousia. Suurin osa on kuitenkin äänitetty artistin kesämökillä, ja mukava kotikutoisuus kuuluu levyllä edelleen. Ja edelleen se kuulostaa hyvältä ja koriakittenriotmaiselta.

Muutenkin The Lows and the Highs jatkaa siitä, mihin ensimmäisessä levyssä jäätiin.




Koria Kitten Riot vaikuttaa olevan kesämökillään kuin kotonaan, mutta olisi kiinnostavaa kuulla, miltä hänen kappaleensa kuulostaisivat niin sanotussa oikeassa studiossa äänitettynä.

Kuten aiemminkin, Reikon tunnistettava soundi niin hänen lauluäänessään kuin kappaleidensa kulussa on vahvuus. Toisinaan tyyliin kuitenkin kaipaisi hieman vaihtelua, revittelyä ja yllätyksiä. Albumin aikana sama soundi on vaarassa alkaa vähitellen kyllästyttää, jos ei ole täysin myyty Reikon laulutavasta. Ala- ja yläsointuja, hiljaisia ja kovia otteita mahtuisi kappaleisiin paljon enemmänkin.

Esimerkiksi albumin nimikkokappaleessa The Lows and the Highs (or a song about songwriting) Reikko revittelee äänellään hieman enemmän kuin muissa lauluissa, mikä on pelkästään hieno juttu. Kivana yksityiskohtana ovat myös esimerkiksi leppoisan kappaleen Playing Truant (or a song about summer, friendship and bad games) jälkeen kuultavat aplodit, jotka tuovat jollakin tavalla äänityspaikan entistä lähemmäksi kuulijaa.

Levyn ensimmäinen single on An Anthem From The 80’s (or a song about fiction and fact), mutta se ei ole läheskään levyn parhaimmasta päästä. Esimerkiksi Don’t Know If I Can Go Back Home (or a song about crossing the line) vaikuttaa mielestäni siltä, että se voisi kestää enemmän aikaa ja miellyttää useampaa kuulijaa. Kaunis kappale on myös Mother (or a song about births, reproduction and death), joka nostaa kyyneleet silmiin, vaikkei sanoihin osaisikaan samastua.

Edellisen levyn melankoliset sanoitukset ovat osittain vaihtuneet aurinkoisempiin aiheisiin, mutta valtavan hauskoja rallatuksia ei kuulla tälläkään levyllä. Eikä se ole huono asia. Suurin osa albumin kappaleista on pitkiä sekä taitavasti soitettuja ja laulettuja.

Koria Kitten Riot vaikuttaa olevan kesämökillään kuin kotonaan, mutta olisi kiinnostavaa kuulla, miltä hänen kappaleensa kuulostaisivat niin sanotussa oikeassa studiossa äänitettynä. Ehkä seuraavaan levyyn tulee jälleen jotakin uutta tuotannollista lisää. Sitä ennen The Lows and the Highs tarjoaa monia tunnelmallisia kappaleita kuunneltavaksi moneen eri kertaan ja tilanteeseen.