Mikko Malm: Runoja

Hävytön Isis

Olemme vahvemman sukupuolen alijäämä
viallisia kromosomeja
käveleviä abortteja
musta sivu estetiikan oppikirjassa

 
Taivaankuningattaren kämpässä on sekaista
sänky vastanukuttu, lakanat rypyssä
tyhjät viinilasit kimaltelevat auringonvalossa
tänään on paljon säätämistä, paljon uusia rituaaleja
lähdeteosten korjailua, historian diskurssin ohjausta

 
valtaistuinsalin jäätävässä hiljaisuudessa
ylipapit törmäilevät dogmeihin,
kansa sekoaa uusiin jumaliin
eivät erota persoonapronomineja toisistaan

 
Minä olen Hän
niin kuin Hän on Minussa
ja kaikkivoipa on Hän,
josta Me olemme syntyneet

 
Äijäkulttuurin uudellenlanseeraus!

 
Mitä se on?
Olla äijä, mies

 
Näköjään pitää olla rohkeutta
näyttää persettään kameralle
ja ajaa mopolla ladonseinään
tai heittää tikalla kaveria ohimoon

 
typeryys ketjuttuu
älyttömyys kasautuu
kaikkea tätä säestää
raskaiden kitaroiden alati
pauhaava meteli

 
lähden rohkeasti toiseen suuntaan
kurotan hiljaisuuteen, tyhjyyteen
lämmittelen sisäisen tulen hehkussa
puhun vähän, mutta suoraan
minimalismi, dekonstruktio
kaiken turhan karsiminen
ajattelun ergonomisuus

 
Nämä olkoon opinkappaleeni.

 
Taivaankuningatar itki sängyllään
oli taas se aika vuosisadasta
kun kausi vaihtuu, eikä eilisen haute couture
ole enää kovin houkuttelevaa
tai edes retrosti cool
illuusiot vaihtuu toisiksi
peilit kääntyy, heijastaen uutta aikaa

 
Totuus pysyy iäti verhottuna
se kuuluu vain niille, jotka tekevät matkan
itseensä, tähtien tuolle puolen
Taivaankuningatar makaa vuorteellaan
kädet aseteltuina rintojen päälle
hän ei ole enää nainen

 

 

Puolueenne tukee teitä!

Mitä maksat aatteesta
Paljollako ostat omani
Minulla ei ole maata, lippua
ne myytiin omantunnon mukana

 
Valta vaihtuu
vallankumous kääntyy
veren tahrimiksi poluiksi
jotka kiemurtelevat läpi vapauden
tiheän aluskasvillisuuden

 
Toverit talutettiin
rivissä leirille
päät kumarassa
mieli maankamarassa

 
Puolueenne tukee teitä!
Joku huusi

 
Mutta nämä kahleet sattuvat.

 

 

Unohdettu

Pelon arkkitehtuuri
kalpeaksi valahtaneet julkisivut
levottomuus pakenee kaduille
epävarmuus kalvava syöpä sisällä

 
Väki käyttää valtaansa väärin
poika hengittää syvää tulta
ei löydä paikkaa, aikaa itsestään
juoksee pitkin veitsenterää

 
Hänen sotavangin katseensa
luovuttanut, kaiken nähnyt.
Mieli tyhjänä han lausui sanoja seinille,
kirjoitti kuutamoon, puhui pakkastuuleen.

 
Kaupunki on hänen vankilansa.
Naapurisellissä ei ole ketään kotona,
rappukäytävissä asuu ikävä, eikä kenestäkään
ole toista lohduttamaan.

 
Koneet vyöryy eteenpäin
ostoskeskukset tukossa
koulut kriisiosastoja
eikä apua löydy vähäisille

 
Poika kulkee veitsenterää
tuhat mustaa lintua perässään
ei löydä ihmistä, rakkautta
vain loputtoman surun ja sateen

 
Pellosta nousee joukko
vihaisia nuoria miehiä
Ken ne taltuttaa
hallitsee koko maailmaa

 

 

Hautausmaakukkia

Kirkkopiha on hiljaa
kerään hautausmaakukkia
ja muistan jo edeltä menneitä

 
Taivas on harmaa
puinen jumala on hiljaa

 

 

Vallankumous/Rauhanjulistus

Olen tehnyt sen
päässyt imperatiivin ikeestä
ainaisten konditionaalien epävarmuudesta
olen vapaa ehtolauseiden premisseistä

 
Sota oli pitkä, juoksuhadoissa ruuhkaa
paljon uhrattiin, paljon saatiin
Tuhat mustaa lintua ovat muuttaneet pohjoiseen

 
Tervetuloa tänne vallankumousbileisiin!
Rauha on julistettu, se on täytetty!

 
Giljotiinin vieressä tarjoillaan pullaa ja kahvia
Kaasukammion kanttiinissa järjestetään arvonta kello kaksi.

 

 

Aatteita vaatteitta

Syljen riimejä
paskannan prosessoitua ruokaa
oksennan mielen tuttifrutit
näkymättömälle lautaselle
nussin tulen toisesta tupakasta
tuijotan jääkaapin valoa
kuin lähestyvää junaa
luen pätkän jotain runoa
en tiedä mistä se kertoo

 
Kaupunki, rakastettuni
olit joskus kaunis ja kukkea
olit viriili ja uhkea
mikään ei valmistanut minua
hyisiin marrasaamuihin
ja joulukuun pehmeään julmuuteen
tuolla on kolme pyöräliikettä samalla kadulla
epäilen kartellitoimintaa
baari on vieressä, ainoa jossa en käy
pormestarinkadulla on kahvila jossa haluaisin käydä
mutta en herää koskaan tarpeeksi varhain

 
Kirjastossa, jossa tallennan tätäkin tekstiä
on hiljaista niin kuin zen-luostarissa
melkein kuulet sydämesi putoavan
tähän pimeään, syvään alhoon
jossa mikään melankolian muoto ei ole vieras
on tarkalleen ottaen yhdeksäs päivä
ja pääni on raskas kuin filosofin uni
tai katedraalin peruskivi
odotan työvuoron päättymistä
ja uutta tylsistymisen muotoa

 
On pimeä ja kylmä
niin kylmä että naisetkaan ei nalkuta
tai juopot rähise
kaikki ovat hiljaa pukeutuneina
tähän arvokkaaseen kankeuteen

 

 

Ilmaa kevyempi sydän

Nousen, nousen
läpi mielen vuosisatojen
läpi harmaiden päivien seittien
antaudun tälle kauhealle hellyydelle

 
joka saa ihon värähtämään
pelkästä kosketuksesta ja vihjeestä
kulkee läpi sanojen erämaan
kiipeää korkeimmalle kukkulalle

 
Sieltä voittoisana julistaa

 
Tämä ei ole turha elämä