Pieni tauko tekee aina hyvää, sanottiin joskus mainoksessa. Tuo latteus pitää paikkansa, minkä huomaa jo todistavat koulujen välitunneilla ja työpaikkojen lakisääteisillä. 

Joskus tauko jopa pelastaa musiikkikappaleen, kun lyhyen ja ytimekkään hiljaisuuden jälkeen kertosäe alkaa entistä voimakkaampana ja vaikuttavampana. Ilman taukoa taiteen tai tieteen luomisesta ei tule mitään, sen jälkeen näkee oman tuotoksensa uusin silmin. Tauko kotipaikkakunnalta taas saa toisinaan tutut paikat näyttämään entistä kauniimmilta tai ainakin ihanan turvallisilta.

Tänään havahduin siihen, että viime aikoina tauko on tehnyt erilaisissa asioissa enemmän kuin hyvää. Riittävän pitkä tauko arjesta innostaa minua vähitellen kohtaamaan alkavan syksyn arjen. Vuoden tauon jälkeen paluu vanhaan harrastukseni pariin tempaisee jälleen mukaansa ja saa muistamaan sen, mistä siinä olen aina pitänyt. Ja tauon vaikutuksista ehkä kauneimpina, näen ympärilläni ihmisiä, jotka ovat tauon jälkeen löytäneet toisensa uudelleen ja kenties tunteneet samoin kuin silloin ennen - oli se sitten kolme tai kolmekymmentä vuotta sitten. 

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että taukoa ei saa päästää liian pitkäksi, silloin se merkitsee hiipumista, unohdusta tai loppua. Toisaalta, oli tauko sitten lyhyt tai pitkä, sen jälkeen seuraa aina jotain uutta - ja monesti vielä jotain parempaa. 

Koska ihminen on iso, sillä tavalla aikuisten oikeasti iso? Milloin alkaa aikuisuus?

Onko se silloin, kun menee naimisiin, hankkii lapsia, auton tai oman kodin?

Vai silloin, kun tietää, ettei koskaan haluakaan edellä mainittuja?

Onko se silloin, kun osaa huolehtia itsestään – vai pitääkö aikuisen osata huolehtia muistakin?

Onko se silloin, kun on mielestään lukenut kaikki klassikkoteokset?

Vai silloin, kun tietää, ettei koskaan voikaan lukea kaikkia maailmankirjallisuuden klassikoita?

Onko aikuinen silloin, kun ei enää kehtaa kysellä tyhmiä? Vai silloin, kun tietää, että ei kysyvä tieltä eksy. Onko aikuinen silloin, kun käyttää kliseitä ja sananlaskuja?

Onko aikuinen silloin, kun muistelee menneitä – vai sittenkin silloin, kun tekee tulevaisuudensuunnitelmia? Entä jos elää hetkessä?

Onko aikuinen silloin, kun tietää, mitä tahtoo tehdä isona? Vai silloin, kun tietää, ettei aikuiseksi koskaan kasvakaan?

Karoliina Kantola

Elli Maanpää

Puhutaanpa säästä. Sää, tuo suomalaisten ja Skandinavian Music Groupin lempiaihe, ei ole oikein suosinut viime aikoina.

Räntää alkaa sataa kesken kaunista auringonpaistetta, tuuli riepoo puita ja puutarhatuoleja, rakeet kolistelevat ikkunalautoja, ilma pysyy yhtä viileänä kuin koko keväänä. Heinäkuussa! Enpä kadehdi lomalaisia.

Selväähän on, että kesiä kuin nämä on ollut ennenkin, mutta että ei tämä ihan luonnollista luonnon muuttumistakaan ole.

Kauhean raesateen aikana pyöräillessäni kyllä sapetti. Minä edes yritin käyttää ympäristöystävällistä kulkuneuvoa ja saan vain vettä niskaan! Vaikka ironista kyllä, pahimmat rakeet ne taisivat tulla niiden pelloille, josta niistä oli eniten haittaa. Valtamerta edemmäs en edes lähde analysoimaan.

Tänään on onneksi hyvä päivä, melkein kesäinen. Voi, tulisipa se kesä vihdoin. Saisi taas kahvipöydässäkin puhuttavaa.

Karoliina Kantola

Tämä on tutkimusmatka.

Pia Ronkainen

Kuka sanoi, että suurkaupungissa ei tutustu uusiin ihmisiin. Minä ainakin tutustuin, heti ensimmäisenä päivänäni muutettuani pääkaupunkiin. Ja vielä kirjastossa!

Tosin hän olikin ulkomaalainen. En tarkalleen muista mistä päin Afrikkaa, mutta aion kyllä ottaa selvää. Sitä paitsi tässä tuttavuudessa se ei taida olla niin tarkkaa, hänkin luuli minua puolalaiseksi.

Joka tapauksessa, tuo tutustuminen oli oikea kulttuurien kohtaaminen. Kun hän katsahti minua kohti eikä kääntänyt päätänsä pois vaivaantuneesta katseenvälttelystäni huolimatta, olin varma, että hän haluaa kysyä minulta jotakin. Oikeana cosmopoliittina rohkenin sitten hänen luokseen, jolloin varmistui, että hän halusikin kysyä minulta jotakin. Nimeäni.

Kohteliaasti esittäydyttyämme päädyimme juttelemaan suotuisampaan ympäristöön kirjaston ulkopuolelle. Kävi ilmi, että tämä maailmanmatkaaja ei ollut ensi kertaa ulkomailla, eikä Suomessakaan. Tähän maahan hän oli jo viime vierailullaan ihastunut. Oikeastaan asiat, joista hän Suomessa piti, olivat juuri niitä, joita itsekin ulkomailta tullessani osaan arvostaa. Ja yhtä lailla hän halusi tavata suomalaisia, kuten itse haluan tavata ulkomailla kunkin maan kansalaisia. Suomalaisia hän kehuikin, ja minä siinä yritin parhaani mukaan vahvistaa hänen käsitystään. Tiedostin jo silloin, kuinka hienoa olisi, että kauttani hän saisi tutustua ihailemaansa maahan tämän maan asukkaiden näkökulmasta. Samalla saisin tutustua tähän henkilöön ja kenties joskus myös hänen kotimaahansa…

On paljon vaikeampi tutustua uusiin tuttavuuksiin, jos ei ole pakko. Tilanne olisi aivan toinen, jos minulla ei olisi täällä niitä tuttuja ja turvallisia kontakteja. Tarkoituksenani on ollut jo monta viikkoa yrittää järjestää aikatauluni siten, että näkisin tämän uuden henkilön uudelleen. Silloin saisin selville paitsi hänen kotimaansa, mahdollisesti myös pääkaupungin uusia paikkoja uusin silmin.

Se olkoon uuden heinäkuun lupaukseni: Aion nähdä vaivaa, jotta saan tutustua paremmin uuteen ihmiseen, vieläpä suurkaupungissa.

Karoliina Kantola

Pian minun on mentävä

(Antakaa kaikki anteeksi, tiesin aina mitä tein)

Kun olen mennyt, kun olen kuollut, haudatkaa sydämeni palavaan hiekkaan.

- Anni Nupponen

Riippumatonta mainontaa: Anttilat kautta maan ovat äityneet myymään huippuelokuvia suhteellisen halpaan hintaan. The New World, Thin Red Line, Sunshine, The Eternal Sunshine Of The Spotless Mind, Dogville, Fight Club, Snatch jne. lukeutuvat elokuviin, joista nykymarkkinoilla maksaa mielellään 5,90 e/kpl.

Nyt siis kaikki villiintyneinä alelaareille kahmimaan kesäiltojen leffat. Unohtakaa alehyllyjen tavanomaiset kamaluudet. Burn your money!

Janne Räikkönen

PS: Kesäaikataluista johtuen blogin lähiaikojen päivittyminen epävakaata.

Kaurakeksiä ja limemehua. Murusista keko, kuningas keon päällä. Kuninkuudessa on kyse hiuksista, suortuvista jotka imevät pihkan ja pilvet, tuoksuvat voimaöljyltä ja kampautuvat tyynylle kun aurinko on yöllä. Kuninkaan silmät ovat sinivihreät, niissä kimaltavat vesiputoukset ja Marsin pinnalla metallijaloin kävelevä jättiläinen joka etsii. Tyhjyys on yhtä kuin avaruus ja tajunnanvirta, sama asia kuin jalat irti polkimilta myötätuulessa, kivet väistävät renkaita. Veden pinta, säteet, jatkumo. Heitä litteä kivi, heitä leipä, heitä keksi, pomp pomp pomp. Kuninkaalla ei ole kruunua, ei samettista viittaa, on kaurakeksimurukeko ja mustat lenkkarit joissa ei ole hapsuja narujen päissä, ei jarrutusjälkiä. Kuningas ei jarruta! ei edes keinussa, kiikkuu ympäri ympäri eikä käy kuinkaan, taivas kääntyy ylösalaisin, kiertää kehää ja horisontti katoaa. Kuningas piirtää uuden horisontin kiikkulaudalla, kengän kärjellä, pitkillä sormillaan jotka ovat taipuisat oksat. Kynsissä palavat pienet lamput. Kuninkaan tunnistaa hennosta karvavanasta joka alkaa niskasta ja jatkuu puoleen selkään, se on kapea kolmio jonka kärki tavoittelee keskipistettä joka on kaiken a ja o, se määrittelee koordinaation, eleet ja ilmeet, laittaa juoksemaan avaruuteen ja takaisin, lentämään kaikissa väreissä ja huutamaan äärettömälle: Huomaa minut! ääretön nauraa partaansa, nauru synnyttää sateen joka pesee kuninkaan hiukset. Kuningas hyppii innosta surusta ilosta ja kasvattaa itselleen suomut jotta näkee myös veden alle voidakseen kerätä sinne kertyneet aarteet, avaruudesta pudonneet romut, kenenkään koskemattomat kivet, hylätyt simpukankuoret, uponneet pullopostit.

Pia Ronkainen

Eräs viikonlopun mielenkiintoisimmista kulttuuriuutisista julkaistiin 18.5. Aamulehdessä. Pikku-uutisessa kerrotaan, miten Etsä voi olla vapaa -nimisen videoteoksen esittäminen tamperelaisessa Mediatunnelissa estyi. Mediatunnelin sisältöä hoitava mainostoimisto sekä tilaa hallinnoiva Tampereen pysäköintitalo katsoivat, ettei teos tue Tampereen pysäköintitalon imagoa.

Teosta näkemättä en voi ottaa kantaa sen sisältöön, mutta uutinen itsessään sisältää mielenkiintoisia kannanottoja taiteesta ja siitä, kuka taiteen määrittelee. Kysymys on tietysti monitahoinen: taide, raha ja valta ovat kietoutuneet yhteen aina siitä lähtien, kun länsimainen taidekäsitys otti ensiaskeliaan.

Vaatimus taiteen autonomisuudesta ei itselleni kuitenkaan tarkoita ruusuista arkadiaa, jossa eri taiteenalat kukoistavat miellyttävässä harmoniassa auliiden mesenaattien rahoittamina. Se on tarkoittanut sisäistä pohdintaa esimerkiksi Teemu Mäen My Way, a Work in Progress -teoksen kohdalla. Tarvitseeko sanoa, etten hyväksy kissantappoa? Joillekin ihmisille olen tämän joutunut selittämään, mutta olen myös halunnut kertoa, että en tuomitse itse teosta, sillä en ole sitä nähnyt. Varaan itselleni oikeuden tehdä päätökseni vasta kokonaiseen teokseen tutustuttuani. Uskon, Mäen teoksella on jotain sanottavaa. Taide, joka on järkyttänyt minua, on myös usein tarjonnut haastavaa pohdittavaa sekä paljastanut oman ajattelun matriisit.

Näistä lähtökohdista on sekä huvittavaa että karmaisevaa lukea, että Etsä voi olla vapaa jäi esittämättä siksi, että se oli liian manifestoiva ja kantaaottava. Toisaalta Tampereen pysäköintitalolla on toki kai oikeus valita, minkälaista taidetta sen tiloissa esitellään. Sama oikeus on jokaisella kaupallisella taidegallerialla ja luonnollisesti myös museonäyttelyt ovat valintaprosessin tulosta. Soisin kuitenkin näkeväni taiteen portinvartijoina nimenomaan museo- ja galleriainstituutiot kaupallisempien toimijoiden sijaan.

Luulen ja toivon, että teoksen kieltäminen Mediatunnelista lisää mielenkiintoa teosta ja sen sanomaa kohtaan - ironista kyllä, Aamulehden uutisen mukaan eräs teoksen teemoista on nimenomaan kaupunkitilan kaupallinen käyttö. Olen kuitenkin sikäli idealistinen, että en voi kevyesti sivuuttaa tietoa taideteoksen esittämisen estämisestä. Silloin, kun taiteilijan on rajoitettava ilmaisuaan siksi, että hänellä ylipäänsä on mahdollisuus saada se julki, liikutaan karikkoisilla vesillä. Sensuuria kavalampaa kun on vain itsesensuuri.

- Anni Nupponen