Kirja-arvostelu: Vieras

Itsestään kadonnut
Riikka_Pulkkinen_2
  • Riikka Pulkkinen: VIeras
  • Arvio: 3
  • Julkaisija: Otava
  • Ilmestymisajankohta: 2012

Kirja, joka käsittelee suuria, vavahduttavia teemoja, on symbolisesti raskas kantaa ja lukea. Silti Riikka Pulkkinen ei pelkää käsitellä muukalaisuutta, uskoa, uhraamista ja rakkautta kolmannessa ja uusimmassa teoksessaan Vieras.

Kolmekymmentävuotias pastori Maria jättää työnsä sekä aviomiehensä ja eräänä sunnuntaina pitämänsä jumalanpalveluksen jälkeen suuntaa New Yorkiin – maahan, josta myös osa hänen juuristaan on peräisin. Siellä hän tapaa Melanien, toisen muukalaisen, joka tutustuttaa hänet tanssin maailmaan. Maria käy tuntemattoman syliin, jossa hänen on samalla käytävä läpi menneisyytensä, nuoruutensa syömishäiriö pohjoisessa pikkupitäjässä sekä pieni lapsi, jonka kokema pelko konkretisoi muukalaisuuden tematiikan.

Vieras on rakenteeltaan jotakin aivan muuta kuin Pulkkisen kaksi aiempaa teosta Raja (2006) ja Totta (2010). Kirjan tarinaa kertoo vain yksi kertoja, mutta teksti on sitäkin monimuotoisempaa ja leikkisämpää. Pulkkinen on kuin filosofi, joka vain pohtii tajunnanvirtamaisesti, toisinaan kuin nykyrunoilija,hyppien sanasta toiseen tai toistaen vain yhtä sanaa. Hajanaisuus on jollakin tavoin ärsyttävää, ainoastaan tanssin kuvaus runon muodossa tuntuu osuvan oikeaan.

Pulkkisella on hyvin tunnistettava tyyli, joka saa aikaan kauniita lauseita, vaikka juoni tuntuisikin välillä ennalta arvattavalta. Sanat eivät ole latteita vaan täysiä ja tarpeellisia. Sen sijaan kirjailijan ajoittain harrastama oppineisuuden osoittaminen turruttaa. Pulkkisen luomat henkilöhahmot ovat jokaisessa hänen teoksessaan hyvin moniulotteisia ja samaistuttavia, ja niin on myös uusimman teoksenkin päähahmo Maria. Marian ajoittain tajunnan ulkopuolelle ulottuvat monologit ja filosofointi sekä uskontoa sekoittavat jaksot tekevät tekstistä toisinaan jopa vaikeasti lähestyttävän. Kun on vain pitkää pinnaa keskittyä, kirja avautuu helpommin lukijalle. Pulkkinen omaa myös upean taidon maalata värikkään kuvan maisemasta: New Yorkista, jonka merkitys on teoksessa olla vapauden ja muualta tulleiden koti.

Marian syömishäiriön kuvaus on varmastikin yksi parhaimpia sitten Kira Poutasen. Motiivi sairastumiseen on toisenlainen kuin useimmilla teinitytöillä, mutta nälkiintyneen tytön harhat ovat niin voimakkaasti kuvailtuja, että oma ihoni tärisi inhosta.

Vieras on aiheiltaan iso kirja. Lopuksi jää kuitenkin kaikkien raskaiden teemojen jälkeen kevyt olo, sillä aina kaiken vihan ja pimeyden takanakin on kasvaa jotakin kauniimpaa.