Reportaasi: Espoo Ciné

Eurooppalaista yhteishenkeä Espoossa
gluck-1

Espoo Ciné toimii Suomessa pääasiallisena areenana tuoreille eurooppalaisille elokuville. Kirjo oli laaja ja monisävyinen; 12 sarjassa esitettävät elokuvat tulivat 36 maasta.

Pääsarjojen lisäksi tarjolla oli ulkoilmanäytös Anton Corbijnin elokuvasta Control, joka kertoo postpunkyhtye Joy Divisionin tarinan. Ohjaajaan itseensä pääsi tutustumaan piinaavan pitkäveteisen ja paikallaan junnaavan Anton Corbijn Inside Out -dokumentin kautta.

Festivaalin kirkkaasti ainutlaatuisin helmi oli 1904 filmatisoitu harvinaisuus Le Voyage Dans La Lune. Tämä Georges Meliesin pitkään kadoksissa ollut käsin väritetty scifiklassikko saatiin restauroitua vasta viime vuonna, jolloin se esitettiin Cannesin festivaalin yleisölle. Elokuvaa siivitti restaurointiprosessista kertonut Serge Brombergin ja Eric Langen dokumentti La Voyage Extraordinaire. 

Festivaalin kohutuimmat ja puhutuimmat elokuvat lienevät edellä mainitun lisäksi Michael Honeken palkittu draama Amour, Ulrich Seidlin dokudraama Paradies: Liebe sekä vuoden 2001 Genovan G8-kokouksen tapahtumiin pohjaava Diaz – Don’t Clean Up This Blood. Yllättäjäksi täytynee mainita saksalaisen elokuvan kärkinimiin kuuluvan Doris Dörrien elokuva Glück, joka yllätti ja puhutti festivaaliyleisöä.

Koruton tuhkimotarina

Saksalaisen elokuvan kärkinimiin lukeutuva Doris Dörrie onnistuu toteuttamaan näyttävästi  koruttoman tuhkimotarinan elokuvalla Glück. Tarina kertoo kovaonnisesta Irinasta (Alba Rohrwacher), joka päätyy Balkanilta pakon edessä Berliiniin, ja joutuu prostituoiduksi karun tapahtumakierteen kautta. Irina tapaa kaduilla makoilevan ikätoverinsa Kallen (Vinzenz Kiefer) koirineen. Hän on valinnut kadulla asumisen vapaasta tahdostaan. Yhdessä arki on hektistä ja kapinallisen romanttista, toisinaan jopa lempeää ja helpohkoa. Mutta mikään ei kestä ikuisesti. Elämä ei lopulta ole niin ruusuista, kun yhteiskunta kääntää selkänsä näille laitapuolen kulkijoille. Vastoinkäymiset tulevat tutuiksi yhteisessä arjessa. Elokuvissa kuvataan harvoin näin syvää ja aitoa rakkautta.

Seksiturismin mekka

Elokuva Paradise: Liebe kuuluu kolmiosaiseen sarjaan, jonka seuraava osa Paradise: Glaube julkaistaan syyskuun aikana. Kaksijakoinen tarina kertoo länsimaalaisten rouvasihmisten seksiturismista Keniaan, mutta kyse on rouvien puolelta lähinnä rakkausturismista. Rakkauden ja hyväksymisen etsiminen johtaa kuitenkin lähes poikkeuksetta seksiin sekä molemminpuoliseen hyväksikäyttöön, jossa osapuolet näyttelevät kiintymystä vain niin kauan, kunnes ovat saaneet tarvitsemansa: rahaa.

Raha on elokuvassa valtaa, joka muuttaa pariskuntien voimasuhteita ratkaisevasti. Pettymyksiä seuraavat nöyryytyksen tunteet pyyhitään maton alle. Naisten on vaikea hyväksyä se tosiseikka, etteivät heidän pienet ja kiinteät rakkauspakkauksensa välitä heistä tuon taivaallista.

Margarete Tiesel suoriutuu roolistaan hellyyttävänä Teresana erinomaisesti. Kolmiosaisen trilogian toinen osa Paradise: Glaube ei suoranaisesti jatka siihen mihin Liebe jäi. Glaube käsittää samankaltaisia aihepiirejä eri muodossa, mutta keskittyy pääosin uskon koetukseen. Elokuvan pääosassa on ykkösosan protagonistin, Teresan sisko. Anna-Maria on omistautunut Jeesukselle sekä tämän rakkaudelle. Koettelemus alkaa, kun hänen kaksi vuotta sitten kadonnut miehensä Nabir palaa yllättäen halvaantuneena ja vaatii paikkaansa aviovuoteessa. Anna-Maria on varma, että Jeesus koettelee tämän uskoa, ja tästä alkaa humoristinen draama tahtojen taistelusta. Viimeinen osa trilogiasta julkaistaan 2013, ja se käsittelee trilogian ensimmäisen osan Teresan ylipainoista tytärtä. Glaube voitti Venetsian elokuvafestivaalin erikoispalkinnon.

Elokuvakansan herätyskokous

Elokuvan Diaz – Don’t Clean up This Blood tiimoilta oli Espooseen saatu Genovassa G8 -kokouksen aikaan vuonna 2001 olleita mielenosoittajia. Heidän tarinansa yhdessä elokuvan kanssa vahvistivat kuvaa siitä, miten primitiivisen mielivaltaisesti maailma toimii. Päällimmäisenä kysymyksenä monella paikalla olleella tuntui olevan yksi ja sama: ”Miten tällainen on vielä 2000 -luvulla mahdollista?”.

Pahat kokemukset loivat tässäkin vahvaa me-henkeä myös niiden keskuudessa, jotka kuulivat tapauksesta nyt ensimmäistä kertaa. Vuonna 2012 Espoo Cinén festivaaliteltassa itkettiin, naurettiin, saarnattiin ja haukuttiin eräiden tahojen sadistisuutta; tunnelma hurmoksellista kuin herätyskokouksessa konsanaan. Toisaalta, herätyskokous se oli tämäkin – elokuvakansan sellainen.

Espoo Cinén elokuvakattaus oli todella laaja ja monipuolinen, ja tänäkin vuonna jokaiselle festivaalikävijälle löytyi jotain ja  enemmänkin. Iloinen ja innostunut tunnelma huokui festivaalikansan kasvoilla läpi viikon. Lippuja myytiin tänä vuonna ennätysmäärä, minkä huomasi festivaalin runsaasta kävijämäärästä, joka järjestäjien arvioiden mukaan oli 23 000.