Reportaasi: Night Visions elokuvafestivaali

Juan Martinez Moreno ja Silje Reinåmo vierailivat Night Visions -festivaalilla
nightvisions-otsikko-pieni

eli Yhdysvallat: puolesta ja vastaan.

Loka-marraskuun taitteessa pidetty kauhu- kultti- ja fantasiaelokuvafestivaali Night Visions saavutti jälleen uuden yleisöennätyksen. Festivaalin ennakkotapahtumat, elokuvanäytökset ja festivaaliklubit keräsivät yhteensä 9 457 kävijää. Edellinen yleisöennätys tehtiin lokakuussa 2011, jolloin kävijöitä oli yhteensä 8 062.

Ohjelmistoon kuului 32 pitkän elokuvan lisäksi kauhuaiheinen taidetyöpaja, Bar Loosen festivaaliklubit sekä amerikkalaisen pop-kulttuurilegenda John Watersin stand up -esitys This Filthy World – Filthier and More Horrible.

Festivaalin teemamaana oli Espanja. Maailman festivaaleilla mainetta niittänyt kauhukomedia Game of Werewolves (Espanja 2012) oli yksi festivaalin vetonauloista. Satyyri kävi tapaamassa elokuvan käsikirjoittanutta ja ohjannutta Juan Martinez Morenoa.

Gourmetillallinen kauhumausteilla

Game of Werewolves on kertomus kirjailija Tomasista (Gorka Otxoa), joka vetäytyy kuvitteelliseen Argan kylään hoivaamaan tyhjän sivun syndroomaansa. Ulkoapäin leppoisalta näyttävä pikkukylä kätkee sisäänsä mustalaiskirouksen, jonka voimasta kylänraitti muuttuu yösydännä varsinaiseksi villiksi länneksi.

Elokuva yllättää katsojan monestakin syystä. Kauhun ja komedia yhdistelmä on yleensä laimea sekametelisoppa, mutta Morenon reseptillä aineksista on saatu todellinen gourmetillallinen.

”Jos kauhu yhdistetään komediaan huonosti, tuloksena on parodia. En halunnut tehdä parodiaa, vaan perinteistä kauhuelokuvaa kunnioittavan yhdistelmän”, Moreno pohtii.

Mies itse rakastaa kaikenlaisia elokuvia. Elokuvakokemuksista puhuttaessa hän herää silminnähden eloon.

”On ihmeellistä, kun voit unohtaa ympäröivän maailman puoleksitoista tunniksi ja sukeltaa tarinaan mukaan. Se on kuin taikuutta.”

”On ihmeellistä, kun voit unohtaa ympäröivän maailman puoleksitoista tunniksi ja sukeltaa tarinaan mukaan. Se on kuin taikuutta.”

Kauhulla on silti erityinen paikka Morenon sydämessä. Siitä huolimatta, että hän säikkyy helposti. Keskustelemme pitkään lapsuuden pahimmista kauhumuistosta. Yllättäen ne pahimmat ovat samalla niitä parhaimpia; vain todellinen kauhufani voi ymmärtää, miltä pelkäämisen ihanuus tuntuu.

”Yksi hauskimmista kauhumuistoista liittyy Tappajahai-elokuvaan. Sen nähtyäni en uskaltanut mennä vuosiin rannalle”, Moreno nauraa ja vaipuu sen jälkeen mietteisiin.

”Tai mitä sitä valehtelemaan. En uskaltanut mennä edes kylpyammeeseen.”

Espanjalaisen elokuvan syöksykierre

Tiedustellessani Morenolta espanjalaiselokuvien ylivertaisuuden salaisuutta miehen olemus lysähtää yllättäen kasaan. Äänen innostuneisuus hiipuu lannistukseksi.

”Espanjalaiset elokuvat eivät menesty kotimaassaan. Yleisö vihaa niitä.”

Ylättävää. Espanjalaiset elokuvat ovat kahmineet viime vuosina runsaasti palkintoja maailman festivaaleilta. Espanjalaista elokuvaa arvostetaan ja kiitellään – ainakin Espanjan ulkopuolella.

Morenon mukaan syöksykierre sai alkunsa reilun kymmenen vuoden takaisesta johtavan päivälehden artikkelista. Artikkelissa päiviteltiin verovarojen hukkaantumista huonosti tehtyihin elokuviin.

Vielä yllättävämpää. Onko lehdistön rooli yleisön mielipiteiden muokkaajana todella niin suuri, että yksi artikkeli voi tuhota kokonaisen elokuvateollisuuden?

Moreno manaa toimittajia ja kertoo artikkelin aloittaneen Espanjassa kampanjan kotimaista elokuvaa vastaan. Suuri yleisö lähti siihen nopeasti mukaan.

”Yleisö ei tajua, että jokaisesta elokuvamaasta tulee sekä hyviä että huonoja elokuvia. He ihailevat Jennifer Lopezia ja jenkkileffoja.”, Moreno tuhahtaa.

”Montako huonoa elokuvaa Yhdysvalloista on tullut, kysyn vaan? Amerikka on kaiken p**kan alku ja juuri.”

”Montako huonoa elokuvaa Yhdysvalloista on tullut, kysyn vaan? Amerikka on kaiken p**kan alku ja juuri.”

Kun yhtälöön lisätään vielä kukoistava piraattiteollisuus, katastrofi on valmis. Hyppään vaivihkaa yli kysymykset, jotka käsittelevät espanjalaisen elokuvan tulevaisuutta. Morenon omat tulevaisuudensuunnitelmat kuitenkin kiinnostavat niin paljon, että jatkan vielä hetken samasta aiheesta.

”Tein tätä elokuvaa kolme vuotta ja etsin sille rahoitusta seuraavat neljä vuotta”, mies tuskailee.

”Ja silloin ajat olivat vielä paremmat kuin tänä päivänä. Täytyy varmaankin siirtyä tekemään englanninkielisiä elokuvia, silloin niillä on edes jonkinlainen mahdollisuus menestyä.”

Thale tarttuu skandinaaviseen mytologiaan

Thale -elokuvan naistähti Silje Reinåmo pälyilee ympärilleen hermostuneena ja pureskelee vaivihkaa rystysiään. Katselen haastateltavaani lumoutuneena. Hänessä on jotain mystistä, ehkä jopa jotain eläimellistä.

Reinåmo katselee hiljaisena huoneensa ikkunasta ulos. Sitten hän kävelee sängyn viereen ja istahtaa polvilleen lattialle. Odotan jännittyneenä millaiseksi tilanne kehittyy.

Reinåmo huokaisee ja heilauttaa laiskasti häntäänsä.

Thale -elokuvan salaisuus on paljastunut. Reinåmo onkin metsänhenki!

Thale on norjalainen, yläluokkaista (someone of a noble family) tarkoittava naisen nimi. Sanalla voidaan norjan kielessä viitata myös puheeseen (tale).

»Nimi viittaa siihen, että olento ei osaa puhua. Sanalla on yhteyksiä myös englannin kielen sanoihin tarina (tale) ja häntä (tail). Tarinan Thalella on häntä«, Reinåmo selventää.

Elokuva on kertomus Thale -nimisestä Huldra-metsänhengestä; Thale on siis olennon erisnimi ja Huldra sen yleisnimi, joka kirjoitetaan kuitenkin mytologiassa isolla.  Huldra on Skandinavian mytologiassa seksuaalisia nautintoja halajava olento, joka palkitsee ne, jotka onnistuvat tyydyttämään sen ja tappaa ne, jotka epäonnistuvat.

Elokuvan Huldra on kuitenkin hieman toisenlainen. Se on ollut vangittuna suurimman osan elämästään ja sen ainoa yhteys ulkomaailmaan on ollut hullu tiedemies, joka on sittemmin menehtynyt.

Rikospaikkatutkijat Leo (Jon Sigve Skard) ja Elvis (Erlend Nervold) törmäävät paikalle ja löytävät raadellun ruumiin lisäksi irtonaisia elimiä purkeissa ja kylpyammeellisen maidolta näyttävää nestettä. Nesteestä sukeltaa ylös mykkä tyttö (Reinåmo).

Läpimurto ystävien kanssa

Kuten jo Rare Exports (Suomi 2010) ja Troll Hunter (Norja 2010) osoittivat, pohjolan mytologia vetoaa suureen yleisöön. Suomi rakasti Rare Exportsia muun maailman mukana ja Troll Hunter teki kunnarin muun maailman lisäksi myös Norjassa. Thalen kohdalla ilmassa on kuitenkin jo ehkä turnausväsymykseksi tulkittavaa nihkeyttä, sillä elokuvan vastaanotto ei ole ollut pelkästään positiivinen.

Onko yleisö väsynyt mytologiasta lypsettyihin kauhusaagoihin vai onko Thale vain huonompi kuin edeltäjänsä? Subjektiivisen arvioni mukaan elokuvaa ei voi missään nimessä sanoa huonoksi, mutta se on ehkä vähemmän hyvä kuin vertailukohteet. Se ei ole samalla tavalla erinomainen.

Erinomaisuutta Thalesta kuitenkin löytyy – visuaalisuuden muodossa.

” Aleksander (Nordaas, ohjaaja) on visuaalinen nero”, Reinåmo toteaa.

” Pidän työskentelystä Aleksanderin kanssa. Tunnen olevani turvassa.”

Reinåmo on tuntenut ohjaaja Nordaasin koko ikänsä. He kasvoivat samassa pohjoisnorjalaisessa pikkukylässä, jossa kaikki tunsivat toisensa. Myös muutama muu elokuvantekoon osallistunut henkilö kuului samaan kaveriporukkaan.

»Olen siitä onnellisessa asemassa, että sain kokea kansainvälisen läpimurron ystävieni kanssa«, näyttelijätär iloitsee.

»Yksikään meistä ei olisi uskonut, että elokuva pääsee näin pitkälle.«

Thale on kiertänyt elokuvafestivaaleja ja se on ostettu lukuisiin maihin. Yhdysvalloissa elokuva sai loistavan vastaanoton, arvostelut olivat siellä kauttaaltaan positiivisia.

Amerikka, mahdollisuuksien maa

Reinåmon seuraava suurempi projekti on Wayne Slatenin futuristinen skifielokuva Patriot Act, jossa näyttelijätär esittää päähenkilön rakastettua.

”Ihanaa päästä työskentelemään jenkkilään. Kaikki amerikkalainen viehättää minua.”

Näyttelijätär innostuu silminnähden puhuessaan Yhdysvalloista. Hän kertoo ihailevansa erityisesti 1950-luvun amerikkalaiskulttuuria.

”Lapsuudenhaave Disneyn sarjakuvapiirtäjän työstä ei toteutunut, mutta pääasia, että pääsen valtameren taakse”, Reinåmo toteaa hymyillen.

”Monet vihaavat Amerikkaa. Minulle se on unelmien ja mahdollisuuksien maa.”