Steve Sem-Sandberg: Łódżin Kurjat

Pelkoa ja inhoa Litzmannstadtissa
lodzin_kurjat_070112_2
  • Steve Sem-Sandberg
  • Julkaisija: Like
  • Ilmestymisajankohta: 2001

Länsimaisen kulttuurin kollektiivisessa muistissa toisen maailmansodan hirmuteot ovat muotoutuneet loputtomaksi maanpäälliseksi kärsimysnäytelmäksi. Tämän esityksen pääosaa näyttelee Steve Sem-Sandbergin romaanissa Łódżin Kurjat käsityskyvyn ylittävän julman terrorin vaikutukset ihmisiin. Sem-Sandberg voitti romaanillaan arvostetun ruotsalaisen August-palkinnon vuonna 2009.

Vuonna 1939 saksalaisten miehitys Puolassa eteni Łódżin kaupunkiin: saksalaiset nimesivät sen Litzmannstadtiksi, jonne he perustivat gheton kolmannen valtakunnan ei-toivotuille henkilöille. Sem-Sandberg raottaa Łódżin Kurjissa mielivaltaisen väkivallan hirmuaaltoa, joka raivosi toisen maailmansodan aikana ympäri Keski- ja Itä-Eurooppaa. Kyseinen aikakausi jos jokin on synnyttänyt oman hyvyyden ja pahuuden mytologiansa, jonka kavalkadiin jälkipolvet ikuistavat sekä petoja että pyhimyksiä. Łódżin kurjien keskushenkilö Mordechai Chaim Rumkowski – Łódżin gheton puhemies ja juutalaisneuvoston vanhin – on epäilemättä näitä molempia. Rumkowski on hirviö ja pelastaja, karismaattinen ja juonikas opportunisti sekä hermoheikko ja neuroottinen vanhus.  Totuus on jossain näiden kaikkien kasvojen välissä.

Romaanissa seurataan kaiken kaikkiaan kymmenkuntaa henkilöä, joiden kohtalo on kaikkea muuta kuin sankarikertomusta. Gheton kurjalisto käy mustan pörssin kauppaa homeisilla perunankäntyillä. Selkäänpuukotuksen hinta on halpa heille, jotka pelkästään kamppailevat olemassaolostaan. Kirjailija on kahlannut läpi tuhansia gheton arkiston asiakirjoja teostaan varten ja sen huomaa miljöön sekä henkilöhahmojen uskottavuudessa.

Romaanin yli kuudensadan sivun mitta on kuitenkin turhan paljon jo lukijan psyykeä ajatellen. Aivan kuin Sem-Sandberg ei olisi osannut lopettaa ajoissa, sillä ajatus siitä, että maailmassa on liian paljon pahuutta käy ylivoimaiseksi – yksilö musertuu sen alla. Kuten aiemmissa romaaneissaan, esimerkiksi teoksessa Kaikki katoavainen on vertausta, myös uutukaisessaan Sem-Sandbergin kerronta on dokumentaarista yhdistellen erilaista kirjallista materiaalia aina kirjeistä virallisiin asiakirjoihin. Sem-Sandberg ei tyydy vain värittämään tai elävöittämään historiaa, vaan hän tarkastelee ihmisyyden eri tiloja kaihtamatta sitä, mikä on raadollista ja satuttavaa.

Kuoleman kuvaajana Sem-Sandberg heittäytyy ajoittain myös Arnošt Lustigin holokaustikuvausten tapaan lyyrikoksi kauneuden ja julmuuden hienosyisessä vuorottelussa. Kuitenkaan Łódżin kurjat ei kokonaisuudessaan tavoita kuin ajoittain Lustigin kaltaista lyyristä realismia: siihen sävy on liian lakoninen ja toteava. Puolan lohduttoman historian peilaajana Sem-Sandbergillä löytyy yhteistä etenkin Andrzej Wajdan Katyń-elokuvan minimalismin kanssa. Viesti on: jos historia itsessään on kauhutarinaa, kertomuksen äänen ei tarvitse olla suurieleinen.

Łódżin kurjat on tutkielma ihmisen selviytymistahdontilasta, jossa hyvyyden ja pahuuden välisiä rajanvetoja ei ole olemassa, vaan moraali näyttäytyy harmaan sävyissä. Kärsimyksellä mässäilijäksi Sem-Sandbergistakaan ole, sillä kauneutta ja ironiaa löytyy myös gheton piikkilanka-aitojen sisäpuolelta – siinä juuri piilee kaiken paradoksaalisuus. Łódżin kurjat tarjoilee vakuuttavalla rutiinisuorituksella hajanaisia palasia gheton todellisuudesta. Niistä muodostuva kuva on lohduton kuin elämä itse.